Etusivu Ohjelmisto Kaikki artikkelit Kuvagalleria Unikankareen etusivulle |
|||
JEFF LONG KIRJOITTAA TUMMAA FANTASIAA
Tilinteon hetki kysyy: Kuka omistaa sodan?
Uusin kirja kertoo sodasta, mutta siinä on voimakas väkivallan vastainen sanoma. "Vietnamissa kaatuneiden sotilaiden jäännöksille järjestetään edelleen sankarihautajaisia. Samaan aikaan Irakista palaavien arkkujen kuvaaminen on kielletty. Kuolleita ei edes surra, vaan ne yritetään unohtaa. Bushin hallituksen toimet perustuvat siihen, mitä Vietnam opetti: median kontrolliin," Long sanoo.
Longin kirjat Helvetin piirit, Vuosi nolla, sekä Tilinteon hetki sijoittuvat eri puolille maailmaa, mutta kirjailija tietää mistä kirjoittaa. Hän on matkannut maailmalla, kiipeillyt, johtanut tutkimusretkikuntaa, toiminut oppaana Tiibetissä, ollut vaalitarkkailijana Bosniassa ja tehnyt paljon erilaisia töitä myös kotimaassaan Yhdysvalloissa. "Olen aina halunnut olla kirjailija, mutta minun piti tehdä myös työtä. Työskentelin kesäisin ja kirjoitin talvet. Opiskelin vuoden journalismia, mutta muuta kirjoituskoulutusta minulla ei ole. Tekeminen opettaa parhaiten," Long kertoo kirjoittajataustastaan.
Uusin kirja liittyy Vietnamin sotaan, mutta sijoittuu nykyaikaan. Helvetin piireissä retkikunta lähtee tutkimaan maan alta löytyviä käytäviä. Vuosi nollassa maapallolla alkaa riehua pari tuhatta vuotta vanha ruttovirus. Kaikissa kirjoissa naishahmot ovat keskeisinä toimijoina. "Olen riippuvainen voimakkaista naishahmoista. Mielestäni naiset ovat kiinnostavampia seikkailuhahmoja kuin miehet. Ne antavat tarinalle enemmän dynamiikkaa," Long sanoo.
Longin kirjoissa on seikkailun, jännityksen ja romantiikankin lisäksi palasia uskonnoista ja mytologioista. "Olen opiskellut myös filosofiaa ja uskontotiedettäkin. Olen hyvin kiinnostunut mytologiasta, uskon että mytologioihin on vangittu jotain ihmismielestä. Ne toimivat hyvin myös kirjoittamisen apuna. Jos eksyn, niin mytologian avulla pääsen helposti takaisin."
|
|||