Etusivu Ohjelmisto Kaikki artikkelit Kuvagalleria Unikankareen etusivulle |
|||
REVIIRI ESITTELEE UUTTA KIRJOITTAJAVERTA
Reviiri-antologia toimii kirjoittajan käyntikorttina
Reviiriä on julkaistu vuodesta 1995 lähtien. Antologia pyrkii nostamaan esiin uusia mielenkiintoisia kirjoittajia. Se toimii kannustimena kirjallisella uralla ja antaa mahdollisuuden verkostoitumiseen muiden kirjoittajien kanssa. Reviirissä on debytoinut monia kirjallisuuden ammattilaisia, kuten Pauliina Haasjoki, Riku Korhonen, Mikko Myllylahti ja Emma Puikkonen.
"On ollut hieno matka kesän aikana kirjoittaa ja antaa palautetta ja olla uusien kirjoittajien kanssa. Ja tällä kertaa Reviiri ilmestyy jo viikkoa ennen kirjamessuja," Reviirin päätoimittaja, esitystaiteen ja kirjallisuuden läänintaiteilija Emma Puikkonen sanoo.
Tämän vuoden Reviirissä on mukana seitsemän lyyrikkoa ja kahdeksan prosaistia. Tekstilajit vaihtelevat proosarunosta scifinovelliin. "Reviiri toimii käyntikorttina kirjoittajille ja samalla tavalla myös nuorelle kuvapuolen ihmiselle," Puikkonen sanoo viitaten antologian ulkoasuun. Tämänvuotisen kannen on suunnitellut Maria Vahokoski, joka opiskelee Turun taideakatemiassa Digital Arts -linjalla.
2005 reviristit ovat: Ann-Helen Berg, Jonimatti Joutsijärvi, Samuli Juhani, Jermu Koskinen, Tiina Lehikoinen, Laura Lähteenmäki, Lara Mannila, Satu Manninen, Einari Paakkanen, Arita Peuraharju, Milla Pitkänen, Virpi Pöyhönen, Kaija Rantakari, Anni Rissanen ja Mari Saario.
Reviristit esittäytyvät kirjamessujen Kirjakahvila-lavalla perjantaina 7.10. klo 17.20.
|
|||