Etusivu       Ohjelmisto       Kaikki artikkelit       Kuvagalleria       Unikankareen etusivulle

RIKU KORHONEN KIRJOITTI RUNOKIRJAN
Palkitun esikoiskirjailijan Riku Korhosen toinen teos on runokirja lähdöistä

"Uusi kirja tuli vähän puun takaa. Olin kirjoittamassa proosaa, teksti oli aluksi proosamaisia siruja jotka kehittyivät runoiksi," Riku Korhonen kertoo uudesta runokirjastaan Savumerkkejä lähtöä harkitseville. Kirja koostuu runoista ja proosarunoista. "Se kertoo lähdöistä. Mukana on ihmissuhteita, kuolemaa ja konkreettisia lähtöjä. Kun siinä ei ole yhdistävää rakennetta, niin pystyin keskittymään kieleen. Päämääränä oli toiveikas ja kaunis teksti."

Korhosen ensimmäinen kaunokirjallinen teos Kahden ja yhden yön tarinoita voitti Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon vuonna 2003. Hän ei kuitenkaan tunnusta kokeneensa paljon puhuttua toisen kirjan syndroomaa runokirjaa kirjoittaessaan. "Epäsuunnitelmallinen kirjoitusprosessi oli vapauttava ja se on tuntunut vain positiiviselta. Ehkä toisen proosakirjan kanssa voi tulla paineita. Tämän kirjan kanssa ei ollut syndroomaa, mutta varmaan tulee häpeä, kun kirja on käsissä," Korhonen sanoo. "Kirjoitin joulukuussa maanisesti satakunta sivua muutamassa viikossa. Kevään ja kesän aikana muokkasin tekstiä tietoisemmin. Olen oppinut uutta kirjoittamisesta ja se on rikastuttanut omaa tyyliäni," kirjailija kertoo.

Korhonen opettaa päivätyönään luovaa kirjoittamista Turun yliopistossa. "Ajoittain ei jää aikaa omalle kirjoittamiselle. Yliopistolla on kuitenkin pitkät joulu- ja kesätauot ja muutenkin kirjoittamiselle jää aikaa yksi päivä viikossa. Ideat kyllä tulevat helpommin, kun ei ole vain itsekseen. Kun lopetan yliopistolla, haluan pitää sapattia ja keskittyä kirjoittamiseen. Onhan se haaste, että pystyisi ansaitsemaan kirjoittamisella leipänsä," Korhonen sanoo.

Tällä hetkellä kirjailijalla on kolme kirjaa työn alla: yksi kertomuskokoelma ja kaksi romaania. Hän kokee proosan omimmaksi alueekseen, mutta ei halua kategorisoida itseään. "En piittaa lajimäärittelyistä. Ensimmäisessä kirjassani sekoitin novellia ja romaanirakennetta, runokirjassa sekoitan proosaa ja runorakenteita. Minusta sellainen proosa on aina ollut kiinnostavaa, jossa on käytetty runon keinoja."

Riku Korhosen runokirja Savumerkkejä lähtöä harkitseville ilmestyy kirjamessuilla. Kirjailija esiintyy lauantaina 8.10. A-hallissa klo 16.


Teksti ja kuva: Kitti Nurmi