Etusivu Ohjelmisto Kaikki artikkelit Kuvagalleria Unikankareen etusivulle |
|||
ALOITTELEVAN KIRJOITTAJAN TAIVAL
Reviristi Virpi Pöyhönen kertoo omasta kirjoittajan polustaan
"Olen kirjoittanut pöytälaatikkoon aika pitkän ajan, mutta tavoitteellisemmin aloin kirjoittaa kaksi vuotta sitten, kun pääsin luovan kirjoittamisen perusopintoihin. Tavoitteenani on, että jossain vaiheessa elämääni julkaisen kaunokirjallisen teoksen. Se kulkee pienien askelten kautta ja Reviiri on yksi niistä," tämän vuoden Reviiri-antologiassa debytoiva Virpi Pöyhönen kertoo.
Kirjoittajakoulutus on ollut tärkeä osa Pöyhösen kirjoittajataipaletta. Hän on opiskellut luovan kirjoittamisen perus- ja aineopinnot, eli kaiken mitä Turun yliopistolla on aineesta tarjottavana. "Ilman koulutusta alku olisi ollut hitaampi. Luovaa kirjoittamista opiskellessa teksti alkoi hahmottua eri tavalla, opin keinot ja tavat millä tekstiä voi käyttää."
Kirjoittajakoulutus toi Pöyhöselle uusia ystäviä ja kirjoittavan yhteisön. "Ryhmältä ja opettajalta olen saanut hyvää ohjausta ja palautetta, se on ollut äärettömän tärkeä osa. Palaute auttaa hahmottamaan tekstiä, se nostaa esiin asioita, joita ei ehkä muuten tulisi ajatelleeksi. Se muokkaa kirjoittamista, mutta täytyy osata pitää myös oma päänsä."
Pöyhösen on vaikea keksiä kirjoittamisen opiskelusta huonoja puolia. "Kun kirjoittaminen on muuttunut tavoitteellisemmaksi, se ei ole enää aina hauskaa. Deadlinet ja pakko ovat olleet kuitenkin erittäin tärkeitä. Palautteen saaminen voi olla joillekin vaikeaa, kun tuo henkilökohtaisia tekstejä toisten nähtäväksi. Toisaalta se ei välttämättä ole helppoa missään asiassa, mihin suhtautuu vakavasti."
Reviiri ja muut antologiat toimivat erinomaisina etappeina aloittelevan kirjoittajan taipaleella. "Kun joskus tarjoan käsikirjoitusta kustantajalle, antologiatekstit voivat toimia tekstinäytteinä käsikirjoituksen lisäksi. Yhtä tärkeää on se, että ne tarjoavat deadlinen kirjoittajalle. Tänä vuonna osallistuin viiteen kilpailuun," Pöyhönen kertoo.
Pöyhönen on päättänyt kirjoittajan opintonsa ja debytoinut, mutta kirjoittaminen ja siinä kehittyminen jatkuvat. "Aloitan nyt uudessa kirjoitusryhmässä Volter Kilpi -akatemiassa Turun suomenkielisessä työväenopistossa. Se on käsikirjoittamishautomo, jossa työstetään pidempää käsikirjoitusta, minun tapauksessani proosaa. Kirjoittamisen tahti saattaa hidastua, mutta todennäköisesti kirjoittaminen tarkentuu. Viime vuonna koulussa kirjoitimme eri tekstilajeja. Tällä hetkellä ajatukseni on keskittyä proosaan."
|
|||