Unikankare - kulttuurimedia navigaatio
13.3.1999
Teksti: Maiju Hakala


KIVINEN KUKKA

Vanhaan uralilaiseen kansansatuun perustuva koko perheen elokuva Kivinen kukka kertoo nuoresta kivenveistäjä Danilasta, jota piinaa ajatus kiveen vangitusta täydellisestä kauneudesta. Omista häistään Danila lähtee salaperäisen Vaskivaaran emännän luokse katsomaan tarunhohtoista, näkijänsä lumoavaa elävää kivistä kukkaa. Danilan morsian Katja ei kuitenkaan unohda sulhastaan vaan lähtee etsimään tätä Vaskivaaran luolista.

Kauniisti lavastettu ja syntyaikaansa nähden edistynyttä tekniikkaa käyttävä Kivinen kukka on ukrainalaisohjaaja Aleksander Ptushkon (1900-1973) kuudes elokuva. Fantasia-aiheisiin mieltynyt Ptushko aloitti uransa ohjaamalla lyhyitä nukkeanimaatioita ja myös hänen ensimmäinen kokopitkä elokuvansa Uusi Gulliver vuodelta 1935 oli nukkeanimaatio. Ptushkon muuhun tuotantoon kuuluvat mm.Venetsian Elokuvafestivaaleilla Hopeisen Leijonan vuonna 1953 voittanut Sadko/The Magic Voyage of Sinbad ja äskettäin Suomenkin televisiossa esitetty Kalevala aiheinen Sampo vuodelta 1959.


KALENTERI