Unikankare - kulttuurimedia navigaatio
Elokuvaviikko
3.2.- 9.2.2012
Klikkaa bannereita
Film-O-Holic
el_Vuosaari (32K)
Aku Louhimiehen Vuosaari-elokuvan kaikki henkilöt kohtaavat jotain peruuttamatonta - yhden talvisen viikon aikana. Ensi-ilta 3.2. KINOPALATSISSA.
SÄILÖTTYJÄ UNELMIA BERLIINIIN
Katja Gauriloffin ohjaama kotimainen dokumenttielokuva Säilöttyjä unelmia on valittu Berliinin elokuvajuhlien Culinary Cinema -sarjaan, joka nostaa esiin ruokaa, yhteiskuntaa ja ympäristöä koskevia kysymyksiä. Elokuva avaa silmiä yhden globaalisti valmistetun elintarviketölkin yli 30 000 km matkasta suomalaisen supermarketin hyllylle.

KINOPALATSI

RAT KING
Peliaddiktio vie ylioppilaspoikaa Petri Kotwican Rat king -elokuvassa. Jopa Hitchcockin Vertigon ajoittain mieleen tuova kaksoisolentoteema, musiikkivideoita ja kauhuelokuvia lähentyvä visuaalinen ilme sekä onnistuneet näyttelijävalinnat tuottavat koukuttavan elokuvaelämyksen.

HAASTATTELU | ARVOSTELU | KINOPALATSI

PUNAISEN METSÄN HOTELLI
Dokumentti on laadukkaasti toteutettu, mutta asiakäsittelyssä mikrotasolta ei vain tällä kertaa täysin ylletä makrotasolle. Tämä ei vähennä Punaisen metsän hotellin arvoa tärkeän asian esiintuojana. Metsistä, niiden monimuotoisuudesta ja hyödyntämisestä on keskusteltava. Metsät eivät ole vain metsäyhtiöiden asia. Ne ovat kaikkien asia.

HAASTATTELU | ARVOSTELU | KINOPALATSI

RISTIRIITAINEN J. EDGAR
J. Edgar ei tunnu osaavan päättää, haluaako se olla laaja, historiallinen elokuva vaiko intiimi henkilökuva. Eastwoodin tarinankerrontataidot pitävät elokuvan kuitenkin kasassa, kun taas henkilökuvassa auttavat hienot näyttelijäsuoritukset.

ARVOSTELU | KINOPALATSI

MARILYNIN KINTEREILLÄ
Marilyn Monroen ja nuoren ihailijan kohtaaminen vuoden 1957 Prinssi ja revyytyttö -elokuvan kuvauksissa jättää Marilynin mysteeriksi. Häivähdys hänen loistoaan on kuitenkin saatu tallennettua valkokankaalle Michelle Williamsin myötävaikutuksella.

ARVOSTELU | KINOPALATSI

LE HAVRE
Le Havre kuvaa Aki Kaurismäelle tyypilliseen tapaan pienen ihmisen ja yhteiskunnan auktoriteettien välistä ristiriitaa. Kaurismäellä ihmisten kohtalo vastoinkäymisissä jää aina kanssaihmisten solidaarisuuden varaan.

ARVOSTELU | KINOPALATSI

HILJAISUUS
Hiljaisuus voidaan laskea perinteisten suomalaisten sotaelokuvien joukkoon, vaikka siinä ei juuri taistelukohtauksia nähdä. Sota on jatkuvasti läsnä kaatuneitten evakuoimiskeskusta jatkosodan viimeisinä päivinä kuvaavassa elokuvassa.

ARVOSTELU | KINOPALATSI

TINTTI 3D:NÄ
Steven Spielbergin Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus on kiehtova sekoitus valokuvarealismia että Hergén sarjakuvien värimaailmaa ja hahmoja. Parhaaseen Spielberg-tyyliin myös vauhtia riittää, mikä onkin elokuvan heikkous. Pienet hengähdystauot eivät olisi olleet pahitteeksi.

ARVOSTELU | KINOPALATSI

KOKO ELOKUVATARJONTA YHDESTÄ OSOITTEESTA
Vielä meillä näytetään muutakin elokuvaa kuin mitä Finnkinon ohjelmisto tarjoaa. Turun vaihtoehtoelokuvatarjonta löytyy nykyään keskitetysti Film-O-Holicin uudesta elokuvakalenterista
ELOKUVAKALENTERI

ETNIA-FILMIFESTIVAALI ESITTELI ALKUPERÄISKANSOJEN KIRJOA
Tänä vuonna yhdeksättä kertaa järjestetty Etnia-filmifestivaali sai paikalle pari tuhatta alkuperäiskansoista kiinnostunutta kävijää.

ARTIKKELI


Huom! Osa arvosteluista on Film-O-Holic -elokuvajulkaisun tekemiä ja aukeavat selaimessa omaan ikkunaan.

© 1998 - 2012 Unikankare. Kaikki oikeudet pidätetään.
ELOKUVASIVUT
ELOKUVAN ETUSIVU
TURUN ELOKUVAOHJELMISTO
TURUN ELOKUVATEATTERIT

ELOKUVA-ARKISTO
ELOKUVAKERHO KINOKOPLA
TURUN ELOKUVAKERHO

LISÄKSI
ELOKUVAKERHO MAHORKKA JA SIANSORKKA
Unikankareen etusivulle