27.2.2005
PAAVI JA PASSIO
sekä muita runoja sairaalavuosilta 1988-1998
Kirjoittanut Karl-Antti Lehtiö
VIII
15.9.1997-31.12.1998
OPTIMISTI
Voin epäonnistua missä tahansa
olen aina ollut hyvä siinä
voin epäonnistua monin tavoin
toisten silmissä;
Onneksi olen suojassa hyvässä
kahden kerroksen välissä
isot miehet oven edessä
tuolit kätketyt piilossa.
Voin epäonnistua
kaikessa missä tahansa
suojassa pienessä huoneessa.
Pertunmaa 1998
HEIJASTE
Jos kykenisin, kertoisin yhdellä sanalla, yhdellä adjektiivilla, kaiken
minkä muistini on kerännyt ihmiskohtalon ylistykseksi.
Talo on korkea. Päivä. Ilta. Aamu.
Nuoruutta kesti hetken. Vanhuutta vielä vähemmän.
Vielä ei toitota torvi. Jokien yllä on myrkytetty aurinko.
Siristä silmiäsi, mennyttä, mennyttä, kasvot keskimmäiset.
"Miksi et kykene ketään rakastamaan"?
Silloin et nukahda jos vierelläsi joku seisoo.
Käy silti maahan, ääniä äärtä myöden.
Nauroitte kärsimälleni vääryydelle
sekoititte minuun hyvää ja pahaa.
Olitte sitä vain itse,
hyväilynkipeitä lapsia,
käsikkäin kulkevia piiskaajia.
Se ei silti ole puolustus,
sääliä nimettömän kaupungin.
Astukaa tuleen heijastuksen,
sinne vie sinut ja minut.
Helsinki 1997
HETKI
Jatkuva on ikuinen hetki
Enää en tiedä
varmasti on vain miesten siivet.
Pariisi 1998
HELMITAULU
Sänkyjä laskemalla saattaa joutua
välittävän keskijäsenen maailmaan
olla vertailun kolmas,
Näillä käytävillä ja siivouskoppien sisällä tunnetaan
luonnonaineen välitys elämisen tarvikkeeksi,
siellä on vallalla pelkkä vapaus, tasa-arvoisuus ja omistus ja …
Bentham.
Tällöin sairaalan viidestä patjasta saadaan kokonainen sairaala,
takkeja kaikille ja takkikankaasta vastikemuoto deismille.
Tällöin takilla on arvoa vain takkina, ei helmenä, timanttina,
Nikkilän Marxina.
Helsinki 1998
VAIKEA, SURULLINEN, AJATON
Tänä aamuna,
vaikeinta oli uskoa omia silmiään.
Tänä aamuna,
meitä surullisia olisi helppo rakastaa.
Tänä aamuna,
me olemme ajattomia.
Tänä aamuna,
elämäni päättyy todennäköisesti liian myöhään.
Tänä aamuna,
keskityn tarkkailemaan vuodenaikoja.
Tänä aamuna,
vain syksy tuntuu todenmukaiselta.
Kankaanpää 1998
PIRU KESKUSTELEE
- "Mitä pirua täällä on tapahtunut?"
- "ei kai sen kummempaa"
- "…kummempaa. Valehtelu seis."
- "ei pirun tarvitse valehdella"
- "Missä ovat vuodevaatteet ja kanyyli?"
- "…ja toinen potilas, niiden mukana"
- "huone kaksiyksi, nollayksiseitsemän"
- "suuri saattue vie meitä helvettiin"
- "…potilas karannut, ilmoitus..."
- "suuremmalla rehellisyydellä pirun olisi helpompaa…"
- "potilas ottaa sitten rauhallisesti"
- "…suorittaa erottelu"
- "ja noin, nyt mennään sitten, rauhallisesti"
- "minä luotan sinuun, piru sanoisi"
Helsinki 1998
YKSI OSA ELÄMÄSTÄ, YKSI OSA HUUDOSTA
Lepohuoneessa taivas tervehti meitä,
kukaan ei tiennyt miten menetellä,
mitä vastata.
En tiedä voiko edes ihminen olla vapaa,
huutaa ei kannata,
ei edes pimeässä yksin.
Ei meistä kukaan täällä tiedä
olevansa vapaa,
palavan maan,
oksaisen tammen;
puitten yksinäisyys on vain puettu metsäksi,
pilvien taivaaksi,
aaltojen mereksi,
kivien hiekaksi.
Ihminen,
ei kannata huutaa,
muut eivät kuuntele.
Utö 1998
STELLA
Kannattaako uskoa siihen, että pimeys on yhtä valoloistoa,
alku aivan hidasta?
Aina puutarhan ohitse kulkee suuri valtatie,
poimien parhaat omenat.
Miksi en muista aikaa ennen sinua,
enkä sinun jälkeen?
Ovatko päivät yksin?
Onko unta, näkyjä, sielutonta?
Pahin on edessä,
kestä,
maailma polvistuu ja aurinko nousee,
sinun arvojesi edessä,
kuudesti ennen kuolemaa.
Helsinki 1998
RADIO
"Koko Suomi on saanut valkoisen lumipeitteen viime yönä…"
Radio on väärässä,
koko Suomi ei ole valkoinen.
on myös tulenpunainen,
vitivalkoinen,
pietistin vihreä,
lävistetyn harmaa,
omaisen hylkäämän musta,
patoutuneen keltainen,
kiihottuneen oranssi,
onnellisen lopun omaava Suomi.
Kuollut, itsensä polttanut Suomi.
Veteen hukkuva, jäihin uppoava Suomi.
Helsinki, Lauttasaaren silta, 1998
* * *
TAKAISIN
|
|
|
