Unikankare - kirjallisuus navigaatio
23.11.2001
Juha Larikka


Ja ne sanoo, mustarastaan äänellä
Runoja v.2001



Musta sydän

Musta sydän, arvoituksellinen veri
jonka jättivät elämään.
Kuutamossa perimmäinen kysymys,
miten meidät verhoaa kuumien aaltojen
loppumaton sykintä.

Synkkä on ruumiiden tarina aavikolla.
Kuun kohtu poistaa suudelmiaan,
maan päällä on raskas huuru.
Sieltä ne tulevat kaukaisista maista.
Ja ne sanoo, mustarastaan äänellä.

***

Ajattelen ja kirjoitan yhden
rakkauden maisemaa,
vapautunein liikkein.

Kirjoitan ajan tuolta puolen.
Minun sieluni asuu tutussa
valaistussa puussa.
Sivellin, huilunääninen ystävä
piirtää merkkejä.

Kosketus rakkauteen, hiljaisuus
hengen uni paperiin.

***

Runoilija pistää totuuksia liikkeelle
olemalla vaistojensa varassa
paperin
ja kynän
yhteenkuuluvassa
äänekkäässä välimaailmassa.

Maailmanpimeässä hän kärttää
metaforaa sisältään,
sielusta jolla ei ole kuvaa.

Rakastunut enkeli
on hänen suojanaan
samassa ilmastossa.

Totuus on levollisena
hänessä
valon kirkuvassa äänessä.

Marraskuun valo puhaltaa
hänet lasipatsaaksi lumeen.
Hänen lasipäänsä on täynnä
menneen syksyn sammalta,
hän talvinen terraario,
vuodenmuisti.

Joku kuljeskelee ulkona
hänen maisemansa muistissa.
Nukkuva lapsi kehrää
näkyjä vanhemmilleen.
Uni on kuuntelua,
matka solujen tiedotuksiin.

***

Hetken olen
näkyvä vapaa
ajan tuomia rangaistuksia satelee
nikamiin, lihaksiin
kuvittelen sen mitä tahdon näkeväni
lihani ulkopuolelta
se on häkki

***

Sinun hiljaisuutesi on minulle musta hiljaisuus.
Koskemattomuuden maailmassa
oranssinen lyhtysi loistaa ja saa minut iloiseksi
vaikka mitä tapahtuisi
vaikka mitä maailmoja kaatuisi
Sinun hiljaisuutesi on minulle hiljaisuus
koskematon, koskettava.

***

Missä sydän on koskemattomana
missä sielu
kaipaa vain
vielä yhden kerran nähdä
kun hymyilet

Sinä synnytät minulle
kaakaohiekkaa jossa on rukous
puraisen syksyistä omenaa
enkä tahdo kaikkea
on helpompaa
olla vain tässä luonasi

***

Nuku rauhallista unta
ja toivoisin
että ymmärtäisit joskus
mustarastaan laulu on sama
kuun kohtu meidät
kerran valaisee

Kuu ajaa jänistä
ja minun on kylmä
ilman konjakkia

Kuolemattomalla on
oma tervavene
onnea matkaan
nuku rauhallista unta

***

Omenapuun alla on lunta
sinun mustat hiuksesi
minä
näen niistä unta

Juokset koivujen välistä
niinkuin aurinko
kuljet taivaanrantoja
kevyesti
sellainen sinä olet

Jos kukkisit maan päällä
mutta multaa
on huultesi veri
sille ei voi kukaan
kevään luonnos on
valkoista verta
valkoista verta

***

Soittokunta hiljaisuuden
lohduttaa mädäntynyttä
kylkiluitten loisteliaisuutta.

Arkkujen päällä poltetaan sätkää.
Ei ole nälkää,
ei pelkoa nousta mullasta
läpinäkyvään maalaukseen
ampumaan tähtiä kilpaa.

***

Kevään alkumereen syntyy
suudeltavaksi
odottava nainen

Kevätsielu tahtoo toisenlaisen
armonlaukauksen
ihonsa suudeltavaksi
hauraan lapsen

***

jack danielsin hirttosilmukka
yksivärinen mykkäfilmi
vaikeneminen tuottaa nautintoa
luokseni jää
pudota läsnäolevan pää

***

Meri
laakiomainen patsas
rantojen vyöhykkeessä
kiilautunut
maahan kiinni

Tähän vuodenaikaan
lankean polvilleni
teen tukevan solmun
pimeän ikkunaan

***

Surenko sitä päivää
jossa lumi ja tuli yhtyvät?
Kun huulesi liekki tekee
ihoni kipeäksi.
Sulan takaisin sinun
lumimaahasi.
Minä kuulen lumihiutaleesi
kitaran
itkun.
Kun huulesi sulavat,
sydämesi liekki on polttavin.
Surenko sitä päivää
tuulenlapsi.


KIRJALLISUUS -ETUSIVULLE
JUHA LARIKKA