Turkulainen vuonna 1913 syntynyt Erik Koski on kirjoittanut esikoisteoksensa kokonaan vanhalla Turun murteella. Turun murteen "oikeellisuudesta" ei varmaan koskaan päästä yksimielisyyteen. Koski kertoo loppusanoissa, että murre nykyaikaistuu kirjan aikana koulun vaikutuksesta ja muistuttaa loppupuolella lähes nykymurretta.

Siitä, tarvitseeko murteen käytölle olla perusteita, voidaan olla montaa mieltä. Kosken kirjassa vanha murre elävöittää tarinaa ja tuo ajankuvan paremmin esille nuoremmillekin polville. Jopa ei-turkulaisille, kunhan kärsivällisyys riittää.

Pispankarum pojissa seurataan turkulaisten pojankoltiaisten elämää 1918-1939 välisellä ajanjaksolla. Aikana, jolloin leikit ja leikkikalut kehitettiin itse. Aikana, jolloin oltiin ulkona suurin osa ajasta - yksinkertaisesti siitäkin syystä, ettei sisällä ollut tilaa. Aikana, jolloin Play Stationista ei osattu vielä edes uneksia.

Päähenkilönä seikkailee luojansa näköinen tai ainakin kuuloinen Esa Forss. Piispankadun poikajoukko joutuu aika ajoin taistelemaan elintilastaan Raunistulan poikia vastaan. Aurajoen parhaista kalapaikoista käydään kovaa kilpailua. Kalastaminen on kivaa, mutta kalaa tarvitaan kipeästi myös ruokapöytään. Ajat ovat kovat ja monet perheet elävät köyhyydessä, vaikkei työttömyyttä oikeastaan ole olemassakaan.

Esa on työteliäs ja sinnikäs, muttei mikään vannus. Kun hänellä sitten napsahtaa, on siitä leikki ja sovinto kaukana. Perheen talouden ollessa tiukilla tulee Esalle aika ajoin sanomista äitinsä kanssa. Yksi kerta on kuitenkin liikaa ja Esa lähtee suutuspäissään maailmalle onneaan koettamaan, niin kuin on tapana sanoa. Kepin päässä killuva nyytti riittää uhmakkaan nuorukaisen varustukseksi tien päälle.

Routa ei aja porsasta kotiin ihan äkkiä. Esa taittaa matkaansa urhoollisesti ja pestautuu hommiin tupiin ja torppiin. Vaikka työtä ei aina juuri olisikaan, otetaan kulkuri useimmiten ilolla vastaan, salskea nuorukainen kun on tervetullutta vaihtelua, ainakin talon naisväelle. Yksi varteenotettava neito ottaa ja rakastuu Esaan, mutta niin paljon kuin tyttö Esaa miellyttääkin, päättää tämä kuitenkin jatkaa matkaansa, ainakin toistaiseksi.

Esikoiskirjailija Erik Koski on onnistunut kirjoittamaan sympaattisen, elämänmakuisen kertomuksen menneiden vuosien poikaviikareiden menosta ja meiningistä niin riemuineen kuin murheineenkin. Otollisinta kohderyhmää Pispankarum poja -kirjan lukijoiksi ovat oletettavasti etupäässä Kosken ikätoverit, turkufiilit ja murteiden ystävät. Kirja toimii myös mainiona sukelluksena historiaan, tosin yhden miehen subjektiivisena näkemyksenä, vuosien värittäessä tulkintaa. Mutta sitähän kirjallisuus on - yksittäisen ihmisen näkökulmaa kansien väliin kerättynä.