 |
 |
| 30.6.2004 | |
|
Ari Vainio Runoja SEN RAKKAUDEN JÄLKEEN Eikä mitään puuttunut. Sen rakkauden jälkeen puuttui vain rakkaus heidän väliltään. * * * LUMIKUNINGATAR Tapasin lumisen kuningattaren metsässä hankien keskellä, syvällä mielen sopukoissa. Hän oli pukeutunut mustaan viittaan ja valkeaan kruunuun. Kadotettuani ihanan näyn halusin tavata hänet vielä kerran uudelleen, vaikka tiesin, että kesällä en häntä enää näkisi kuin unissa, joihin pakenen, aina kun alkaa tuntua siltä, että aikaa ei jää muulle kuin tyhjille ajatuksille. Lohduttaudun uudesta ja paremmasta toivosta eiliseen, siihen talviseen päivään, jolloin tapasin lumikuningattareni viimeistä edellisen kerran. Hän loi silloin katseen jäätävän, ja minua palelsi sielusta. * * * ÄLÄ JÄTÄ MINUA NYT Älä jätä minua nyt, kun on syksy ja lehdet lakastuvat. Minäkin kuihdun yksinäisyyteeni. * * * NYKYÄÄN ON PAREMMIN Nykyään on paremmin: Taas yksi päivä vähemmän kuljettavana tätä kurjuutta. * * * LUMIKUNINGATTAREN PALATSISSA Ja minä tapasin hänet, lumikuningattaren, yksin suuressa salissaan istumassa jäisellä korokkeella. Hän katsoi minuun suurilla silmillään. Kylmänsinisiksi maalatut huulet puhuivat tuntemattomia sanoja. Ja minä tapasin hänet, lumikuningattaren, yksin suuressa salissaan valkea kruunu päässään. Näin jäisen pisaran hänen valkoisella poskellaan. Oletko itkenyt? Kysyin. Hän ei vastannut minulle sanallakaan, ei osoittanut kiinnostustaan eleelläkään. Suuri oli jäisen salin hiljaisuus, olimme vain kahden emmekä puhuneet mitään, tyhjät sanat jäivät kurkkuun. Ja minä hyvästelin hänet, lumikuningattaren, toistamiseen, jättäen kuninkaallisen yksin siihen suureen jäiseen saliinsa. * * * SYVIÄ MIETTEITÄ Torilla käveli gorilla, mies ärsytetty, loppuun saakka kiristetty. Alkoi ottaa pannuun kaikki entinen. Olisiko kohta entinen vaimokin? Entinen herrasmies oli repinyt paidankin päältään. Jumalauta, nyt tulee ruumiita! Mutta katsokaa, tulikin ruumisauto sen sydänkohtauksen jälkeen. * * * UNEN VALKOINEN LINTU Unen valkoinen lintu tapasi veljensä pimeydestä: Miksi olet niin musta? Siksi olen minä niin musta, että et minua näkisi yön varjoissa, kun kuljen omilla teilläni. * * * VIERAILLA MAILLA Mies Ranskasta puri ranskanleipää Champs Elyseéllä. Kävivät teellä hänen luonaan naiset tuntemattomat, tuntemattomiksi jääneet maalatut kasvonsakin. Outoja kasvoja kaikki niillä vierailla kaduilla. Hänen omat juurensa pohjoisessa, Turun saaristossa. Mies kierteli nähtävyyksiä, muutamia niistä hartaasti, toisia sen minkä ehti. Ei hän ehtinyt pohtimaan, missä nyt mentiin. Vaillinaisesti hän oli henkisesti valmistautunut pahimpaan: Joutuisinko palaamaan takaisin Pohjolan syviin korpiin kohtaamaan menneisyyden kalpeat haamut. Kaikki entinen oli kerran jäänyt taa, kaverit sen ryyppyporukan kauan sitten unohtuneet. Vain paha olo muistutti yhä menneestä, mutta kadotettua nuoruutta ei enää saisi takaisin. * * * SAMMUTETUT VALOT Valot sammuivat taas kerran kotonamme. Kukahan siellä on tänään kylässä vaimon luona? Miksi emme pystyneet puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä? Emme olisi nyt tässä, jos olisimme puhuneet silloin suumme puhtaiksi muustakin kuin tavaroitten jaosta. kuin nyt, mutta mitäs siitä, meneehän se elämä hukkaan näinkin… * * * HOUKKA Hän oli houkka! Täysi moukka! Pelkkä duunari! Ei mitään tyyliä! Tätä lyyliä ei kukaan uskoisi, jos kertoisin kaiken siitä, mitä olin joutunut kokemaan sen hampparin kanssa. Vaimo kertoi elävästi juorulehdille elämästään rentun kanssa. Kuka hän oli? Suuri sankari? Tuijotti tuntematon kuva takaisin rikkinäisestä peilistä. Olenko minä ohittanut elämäni? Ovatko kaikki parhaat vuodet valuneet aikoja sitten hukkaan? * * * ETKÖ RAKASTA MINUA ENÄÄ? Etkö rakasta minua enää, kun olen tällainen raihnainen vanhus, joka tarvitsee tukea päästäkseen liikkumaan? Etkö rakasta minua enää, koska olen loukannut sinua, sanonut pahasti ja käyttäytynyt sopimattomasti olemalla sinulle tyly? Etkö rakasta minua enää, vaikka olemme olleet yhdessä niin kauan, kulkeneet samaa polkua, asuttaneet samaa taloa kasvattaen yhdessä lapsemme? Etkö rakasta minua enää, koska olen rypenyt pitkään öisillä matkoillani ja kolistellut eteisessä aamuyöstä, herättäen sinut syvästä unestasi metelöiden ja kolistellen? Etkö rakasta minua enää, vaikka vannoimme ikuista rakkautta rakastaaksemme toisiamme niin myötä- kuin vastamäissä? Etkö muista? Etkö rakasta minua enää? Etkö rakasta? * * * VIHREÄSSÄ HUONEESSA Vihreässä huoneessa on vihreät seinät. Ne kaatuvat päälle, jos ovat kaatuakseen. Loistava tulevaisuus silloin vuosia sitten. Nyt vain menneisyys vailla loistoa. * * * TUHKAT Vaikka tuhkat veisi pesästä, pesä jää selvitystilaan, lopullista ratkaisua odottamaan. Kukaan ei ole puolellasi, jos olet kaikkia vastaan. Näillä leveysasteilla ei ole varaa tunteiluun. Tee siis tehtäväsi ja toimi oikein. Mieti vielä kerran, ennen kuin teet lopullisen siirtosi. Siitä kaiken on alettava… * * * ERÄÄN NUOREN MUISTELMAT Kun olen nuori, olen onnellinen elellen omaa elämääni kuin viimeistä päivää. Kun olen keski-ikäinen, olen seestynyt kauhistellen maailman menoa: Kylläpä nuoriso on kauheaa nykyisin. Kun olen vanha, ajattelen nuoruuttani elellen omaa elämääni viimeistä päivää. * * * YKSI ON YLITSE MUIDEN Vain se yksi on ylitse muiden, niiden kaikkien muiden, jotka ovat samaa puuta, mutta eri osista koottu. Vain yksi, vain se yksi ainoa on ylitse kaiken muun, kaiken muun mainitsemisen arvoisen. Ja lopullisen unohduksen, tuon ihanan unohduksen henkäyksen, tuo tuuli jostakin kaukaa, aikojen takaa. Vain se yksi, vain se yksi ainoa on ylitse muiden, niiden kaikkien muiden. Hän on kaikkia muita päätään pidempi. * * * VANHAT HOUSUT On vanhat housuni haaroista ratkenneet, pillihousuni lahkeista riitteille revenneet. Nyt asun autiotalossa lossivahtina Kaivopuiston kauniin Reginan. Kuu loistaa, minäkin loistan poissaolollani turhuuksien kekkereistä. Säteilen outoa valoa ydinvoimalan. Takanani on ruusutarha kihokkien ja nokkosten. Ajatuksiani polttavat nuo kasvit piikikkäät, niitän niitä suurella sirpilläni. Olen päättänyt eksyä metsään, sillä olen jo muutenkin metsässä, täysin ulkona tästä tarinasta. Seison yksin kaatosateessa ajatellen ihmeellisiä asioita aivan omin aivoin. Turvonnein mielin turpoan jo pelkästä ajatuksesta itseeni. Kerran olin minäkin sentään jotakin. * * * VAPAA KUIN TAIVAAN LINTU Halusit lentää kuin taivaan lintu, vapaana kaikista kahleista, jotka sitoisivat sinut likaiseen maahan ja toisiin ihmisiin. Vaadit etäisyyttä, vailla omaatuntoa syytit toisia kohtalostasi kolkutellessasi tuonelan portteja verisillä nyrkeillä. Olit ilman rakkautta oikeaa toivoen, 15 minuutin kuuluisuus, sen yhden ainoan kerran. Vaikka jäikin lyhyemmäksi, esiinnyit silti eduksesi, hymyillen kauniisti kaikille katselijoille. Halusit lentää valkohöyhenisin siivin, vapaana kaikesta taakasta, jota olit kantanut sisälläsi kaikki ne vuodet, sulkeutuen itseesi. Olit vihdoinkin saanut rauhan myös oman sielusi kanssa. Näit auringon, tähdet ja kuun, kaikki samalla kertaa. Loistaen taivaan kaarella monissa eri väreissään ne valaisivat tietäsi alas tyhjyyteen. Tervehdys, oi, te kaikki tuntemattomat sankarit! Minä tulen luoksenne kuin höyhenen kevyt tuulahdus. Älkää pelätkö! Älkää paetko! Pysykää luonani ja olkaa aina tukenani. Aika pysähtyy, se puhuu omaa outoa kieltään. Kuka kirkui? Kuka pyörtyi? Tuokaa hajusuolaa! Uskooko joku todellakin yhä ikuiseen elämään? Halusit lentää kohti punaista auringon kehrää vapaana maan vetovoimasta. Tunsit outoa vetovoimaa siihen punaiseen tähteen jossakin avaruudessa. Olit ollut voimaton toimimaan omilla ehdoillasi. Väsyneenä kohotit katseesi anovasti kohti punaista tähteä. Ota minut luoksesi, pyysit. Pyysit suosionosoitusta päästäksesi eroon kaikesta kerralla. Kerran vapaa, parhaat vaatteet yllä. Hyvää yötä maan lapset. Tule! Se oli ääni pimeästä, ja se kiveys allasi oli kovin kova ja sinä niin hauras sen kohtaamaan, kohtaamaan kovan totuuden: Kukaan ei elä ikuisesti. * * * TUNTEMATON Hei! Sanoi hän. Enkä minä tuntenut häntä enää. * * * JÄÄTYNYT MIES Mies aivan jäätynyt on jäänyt portin pieleen. Ei tullut hälle mieleen sisälle tuulikaappiin tunkee. Olisivat kuitenkin ajaneet pois pankista, sehän on niin maallista. Siirtyi mies jäykkisten valtakuntaan, ei tarvitse enää paleltua toista kertaa. Jäätyneitä katseita ohikulkijoilla. Tuijottivat turtuneet mielet lasittunein silmin tuntematonta, maassa makaavaa hahmoa. Senkin hamppari! Menisit töihin… * * * DIKTAATTORIN TOIVE Jotta saa aikaiseksi jotakin pitää tehdä vielä enemmän. Jotta olisi jotakin pitää tehdä vielä vähemmän. Jotta olisi suuri pitää vähätellä sitä puutettakin. Jotta voisi nousta johtoon pitää alistaa muut alleen. * * * Palautetta runoilijalle: ari.vainio@kanetti.fi |