Kari Miettunen
Runoja kokoelmasta Haikaran matka on verinen tie
ällös vaihda pois
lapsena sitä ei huomannut
äiti käveli hiljaa takapihalla
edestakaisin itsensä läpi
pyykkinarulla rivissä
kuiviin väännetyt unet
keittiössä isä nieli pureksimatta
suuren suomalaisen kirjakerhon
kuukauden kirjaa
pihapuun oksia liikutti ujosti
pieni reikä myrskyn palkeissa
saunatonttujen ja isojen poikien välissä idylli
polkuauto
pakkasaamu, seinän takana
poljetaan ihmistä käyntiin
ulkona suojelusenkeli nojaa lapioon
monttu auki, maanantaikappale
peittelen karjalanpiirakat uuniin
hellästi kuin omat lapseni
olen yrittänyt totutella tähän hämärään
parannellut selkää joka jäykistyi
kun kumarruin poimimaan
pudottamasi nenäliinan
jännitys & jännitys
veikkaustoimistossa
jännitän onneni kaarta,
kahvilassa ihmisiä
naisten hiuksissa
lunastetut lupaukset,
minun hartioilleni valuu
rasvainen iltapäivä
haisen tyhjälle nahkatakille
ruumiin kieli, ruumiin mieli
selitä tämä yhtälö keskellä kämmentä
peukalo silmäkuopassa
puhuntola
puhun itsestäni kuin maalauksesta jonka arvo
ymmärretään vasta vuosikymmenten kuluttua
viittaan itseeni kuin kaikkeen löytyisi yliluonnollinen selitys
hiiliproomun lailla raahaan sanoja perässäni
sinä hymyilet ja kaadat lisää teetä
tee on kylmää, nämä sormet
eivät sula koskaan
neon
katsella kaksi tuntia pimeästä ikkunasta
keksiä vastapäisen ravintolan nimestä
viisikymmentä sanaa
erisnimiä ei hyväksytä
hiipiä takaisin viereesi nukkuma
Iltapäivän ratoksi
Orava juonut
jemmapullon tyhjäksi
raha haisee viinalle
viikon luontoääni on perkele
sinut nautitaan tänään kylmänä
Soittakaa taksi
Sängyn laidalta
yötaivaan kaukaiselta reunalta
tarkkailin myrskyä silmissäsi
kutsuin sinua nimeltä mutta et kuullut minua
olit toisessa sylissä
olit jo työntänyt kätesi tuleen
minulla kieli kiinni pakkasraudassa
vielä aamulla
piippua kohti, herrani
muistatko
halusit olla kotikutoinen seksuaalimystikko
pidättelit tehtaanpiippujen savua keuhkoissasi
päästäksesi sisälle urbaaniin unohdukseen
milloin ymmärsit että marketin maitohyllyjen takana
oli tavallinen ihminen töissä
juoksit kuin mies kohti haulikkoa
tänä aamuna heräsit varhain
pyydystit lumihiutaleita kielelläsi
yli sallitun kiintiön ja masennuit taas
lehteilee vieras kirjaa
on outo ajanpientareella
valkokangas pysyy kuivana
vaikka sataa
olet halannut vartalosi mustelmille
liikut kepein, sydämin
liha on odotushuone hulluuteen
hoo hoo hoo,
kulkee henki lihan riekaleissa
kuin surkeuttaan kuuluttava spitaalinen
on kirjoitettu näinkin:
kuollut muuttuu lehdiksi puihin,
hentojen luiden tanssiksi
silloin ei enää tarvitse vältellä
susien lailla torkkuvia ihmisiä
pienenä ihmettelin kuinka pian ihminen kuolee
kun sitä ammutaan vatsaan
isä vastasi että noin viisi sekuntia
arvostin jo silloin asiallista puhetta
tuoppa samalla kalijaa ja kourallinen profeettoja
kohtalo kolisi eteisessä, kaatui
väärästä ovesta sisään ja asettui taloksi
elämänkokoinen valkoinen aukko muurattiin umpeen
eräänä iltana kourallinen profeettoja
saapui veneellä rantaan kysymään reittiä tanssilavalle
koska emme enää puhuneet
he makasivat meidät hellästi, päätämme silittäen
puhumattomuus ei ole syntiä
Olen 38-vuotias Oulun yliopiston kulttuuriantropologian assistentti.
Minulla on yksi vaimo ja lapsi. Huudan kuorossa, pelaan intohimoisesti
petankkia ja soitan kielisoittimia bändeissä.
Harrastan myös kirjoittamista. Olen mm. kirjoittanut populääritieteellisiä
artikkeleita Aamulehteen ja sanomalehti Karjalaiseen sekä kulttuurilehti
Kaltioon kuin myös Huonon Kirjallisuuden Seuran Antillektuelli-julkaisuun...
Olen työstänyt runokäsikirjoitusta, josta olen saanut rakentavaa palautetta
kustantamoilta, mutta toistaiseksi sen aika ei ole ollut tulla julkaistuksi
niiden kautta.
kari.miettunen@oulu.fi
KIRJALLISUUS -ETUSIVULLE
|
