Teksti: Kati Oksanen

Minna Svennevig Ulfstein: Rajamaan mysteeri

Kustannusosakeyhtiö Kirjastudio, 2005

Tarina joka olisi voinut olla enemmän

Minna Svennevig Ulfsteinin Rajamaan mysteeri kertoo lapsuuden ja nuoruuden välisellä kynnyksellä olevasta Henristä sekä hänen norjalaisesta serkustaan Sofiasta. Yhteisen kesälomansa aikana he joutuvat osallisiksi tapahtumiin, jotka tutustuttavat heidän mystiseen toiseen todellisuutteen, vaaralliseen rajamaahan, joka on olemassa limittäin heidän oman maailmansa kanssa. Rajamaa muistuttaa kansanperinteen metsänpeittoa, sillä sen luonteeseen kuuluu kääntää ihmisten silmät, siis eksyttää heidät ja saada tututkin asiat näyttämään vierailta.

Romaani sekoittaa suomalaista kansanperinnettä, urbaania elämänmenoa ja paikallisväriä tavalla, joka saattaisi olla hedelmällinen, mikäli ei jäisi niin pinnalliseksi. Teoksen hämmentävänä piirteenä on, että se sisältää runsaasti pikkutarkkaa, hyvää ja elävää kuvausta asioista, jotka ovat juonen kannalta tarpeettomia tai triviaaleja. Tämä osa lavastuksesta on siis kunnossa, mutta esitys ontuu; olennaiset asiat putoavat lukijan eteen kirkkaalta taivaalta ja haihtuvat saman tien jättäen jälkeensä ihmetyksen ja kysymyksen siitä, mitkä oikein ovat tarinan taustat ja syy-seuraus-suhteet. Tavanomaisten asioiden kuvaaminen on tietenkin perusteltavaa, kun lukijaa tutustutetaan tarinaan, mutta tässä tapauksessa asiain kuvaamisessa on raskautta ja toistoa, joka tekee niistä hämmentävästi enemmänkin merkittäviä kuin arkipäiväisiä. On myös mahdollista, että tarinan "arjessa" painottuvat motiivit, jotka askarruttavat Svennevig Ulfsteinia itseään; hän on todennut kokevansa moniin nuorison alakulttuureihin kuuluvan multimedian, esimerkiksi tietokonepelit, uhaksi kirjallisuudelle ja mielikuvitukselle.

Tästä huolimatta voi kysyä, miksi sinällään hyviä elementtejä ei ole käytetty tai syvennetty. Mikä voisi olla hedelmällisempi nuorisokirjallisuuden lähtökohta kuin vanhan ja uuden, myyttisen kansantaruston maailman ja urbaanin asuinalueen rinnakkaiselämä? Teeman hyödyntämisessä ei kuitenkaan päästä edes alkuun. Vaikka tarinan sanotaan sijoittuvan Turun Kakskertaan, tietoa ei millään lailla konkretisoida. Myös rajamaata, sen ontologiaa tai asujaimistoa, kuvataan varsin vähän. Vetehisten maailmakin jää epämääräiseksi, tarina liikkuu pintatasossa sen kaikkitietävän kertojan keskittyessä vain esittelemään päähenkilöiden kokemuksia kaukaa, eikä päästä lukijaa heidän lähelleen kokemaan heidän kohtaamaansa tai elämäänsä todellisuutta.

Myös Rajamaan mysteerin asenteissa on jonkinlaista epätäsmää. Henrin norjalainen serkku Sofia asettuu vahvasti tarinassa "toiseksi" ja hänestä annettu kuva on hämmentävän ristiriitainen. Toisaalta hänen sanotaan olevan villi poikatyttö, mutta toisaalta hän ei käyttäydy erityisen poikatyttömäisesti. Sukupuoliasenteet tuntuvat olevan Sofiaa vastaan, sillä kertojan on erikseen todettava kuinka Sofian tyttöys ei haittaa Henriä, varsinkin kun "Sofia ei kylläkään muistuttanut hänen [Henrin] luokkansa tyttöjä, vaan oli jotenkin villi ja peloton" Poikatyttö saattaa siis pitkin hampain kelvata pojan kaveriksi, mutta asiasta on erikseen mainittava. Samaten Henrin mielessä käväisee, kuinka tietokonepelissä tytölle häviäminen saattaa olla hävettävää, mutta ei yhtä hävettävää kuin luovuttaminen. Molemmissa tapauksissa on langettu ansaan, joka on tyypillistä hyville aikomuksille; pyritään muuttamaan arvoja, mutta sen sijaan, että koetettaisiin kirjoittaa uudesta, erilaisesta toimintamallista luonnollinen, uusinnetaankin stereotypiaa esittämällä se itsestäänselvyydenomaisesti ja tehdään uudesta toivotusta toimintamallista outo esittämällä se vanhan vastapoolina. Näin voimaan jäävä ajatusmalli on edelleen vanha tuttu stereotypia.

"Näytä, älä selitä." on hyvin kliseinen kirjoittajille annettava neuvo, mutta ei välttämättä hullumpi noudatettava. Rajamaan mysteerissä monet henkilöiden kokemusten ja aistimusten kuvauksista jäävät ulkokohtaisiksi. Samaten ihmeelliset asiat kuvataan liian summittaisesti. Sen sijaan esimerkiksi kohtaamisten ja arkipäiväisten tapahtumien kuvaus toimii periaatteessa hyvin, mutta ei kuitenkaan vastaa tarkoitustaan, koskei johda mihinkään. Lukijan pettymys on melkoinen, kun hänelle tarjotaan viekoittelevia herkkupaloja, kuten edesmennyt, loitsuista puhuva mummo. Tässä kuitenkin on mummon koko toimenkuva. Häntä nimitetään luvun otsikossa viestintuojaksi, mutta hänen viestinsä on merkityksetön, koska Henri ei kykene sitä muistamaan. Tämänkaltaiset juonelliset ja kuvaukselliset umpikujat tekevät romaanista töksähtelevän ja sen logiikasta ontuvan. Kulku merenpohjan läpi, kysymys siitä, kuinka Henri toimii maailmojen välisenä avaimena sekä luonnonhenkien maailma ohitetaan pikimmiten, vaikka niillä olisi mahdollisuus toimia tarinan kivijalkana. Väylän avautuminen ja maailmasta toiseen kulkeminen olisivat tarinan kiinnostavinta antia, mutta myös niille annettu huomio on vähäinen.

Lukijan kannalta kiusallisinta on tarinan loppu. Vesihiisi hakee Sofian Näkin kylmästä, pimeästä valtakunnasta, kun taas Henri, joka aluksi esitellään tarinan sankarina, seisoo rantavedessä vastustajanaan varis, eikä onnistu sanomaan oikein edes kahta lausetta. Lisäksi jää epäselväksi, miksi ja kuinka Henri ja Sofia oikein viimeisen kerran rajamaalta pelastuvat. Viimeisellä sivulla Henrin kännykkään ilmestyy Sofian kännykästä mystinen kuvaviesti, jonka tarkoitusta voi vain arvailla. Ehkä tämä viesti sitten on "Rajamaan mysteeri".

KIRJALLISUUS -ETUSIVULLE