KATI OKSANEN, NOVELLISTI:
"Kannattaa kirjoittaa kärsivällisesti"
"Tämä yhteiskunta on ikävä kyllä fasistinen. Naisten asemakin on mitä on. Lapsia kohdellaan kuin idiootteja ja rehellisyys on idioottien hommaa, joten kyllä minulla on yhteiskunnallisesti tärkeää sanottavaa", sanoo Turun yliopistossa kotimaista kirjallisuutta opiskeleva Kati Oksanen.
"Fantasia on paras tapa viedä yhteiskunnallisia asioita läpi. Realistisessa kerronassa tulee vastareaktio helpommin", hän jatkaa. Valmisteilla on fantasia-aiheinen romaani sukupolvesta toiseen jatkuvasta kirouksesta. "Se on uskontosävytteinen, feodaalihenkinen kehitystarina, jossa on ihmissusitemantiikkaa ja noitia", Oksanen kertoo.
Ensimmäisen runonsa hän kirjoitti kahdeksanvuotiaana. Kirjoittamisen piiriin johti yksinäisyys ja ilmaisukanavien puute. Yläasteella hän siirtyi proosan kirjoittamiseen. "Nykyään olen aika laiska kirjoittamisen suhteen, mutta eipä ainakaan ahdista", hän sanoo. "Kun raha on hoputtamassa, niin valmista tulee nopeammin."
Näytelmiä pystymetsästä
"Näytelmien kirjoittamisen aloitin pystymetsästä. Ohjaaja soitti ja kysyi, että kirjoitatko Kati ja minä kirjoitin" kertoo Oksasen. Raumalaisen Teatterisakki ry:n musikaali Kerran laidalla avaruuden on hänen käsialaansa. Lisäksi hän on dramatisoinut Lumikin. Prinsessa Ruususen dramatisointi on tulossa.
"Lahjani ovat dialogin kirjoittamisessa. Näytelmän tekemisessä on sekin hyvä puoli, etä se on yhteistyötä. Kirjoittajan ei tarvitse ottaa kaikkea vastuuta", kertoo Oksanen.
Novelleja on ilmestynyt Alastomat salissa, mikä oli Räisälän kansanopiston kurssijulkaisu ja Reviiri -99 -antologiassa. "Reviiristä oli ainakin se hyöty, että löydyin Runous estradilla -kurssille, sanoo Oksanen.
Aloittelevaa kirjoittajaa Oksanen neuvoo kirjoittamaan kärsivällisesti ja epäonnistumista pelkäämättä. Rikkauksia tavoittelevaa hän kehoittaa kirjoittamaan historiallisen näytelmän Turn palosta Turun kaupunginteatterin isolle näyttämölle.
KIRJALLISUUS -ETUSIVULLE