- Tämä kirjahan julkaistiin vuonna 2002. Vuoden 2001 alkupuolella kirjoitin tätä joitakin kuukausia, mutta sitten työ keskeytyi, kun kirjoitimme välissä Seita Parkkolan kanssa nuorten romaanin Ruttolinna. Ruttolinnaa kirjoitimme noin vuoden. Sitten vuoden 2002 puolella jatkoin, ja 2-3 kuukaudessa kirjoitin kirjan puolesta välistä loppuun. Loppujen lopuksi kirjoitin siis aktiivisesti tätä kirjaa vajaan vuoden.

- Ei ollenkaan! Aika oli tehnyt vain hyvää. Toinen kirja välissä karsi toisesta epäolennaisuuksia. Ensin kirjoitin Geen ja Ällän tarinan, sitten tauon jälkeen kirjoitin Julian tarinan.

Teoksesta Kaksi nousi esiin kysymys, voiko kirjailija kirjoittaa muusta kuin omasta elämästään. Mitä mieltä sinä olet?

- Kyllä voi. Vuosien varrella olen oppinut arvostamaan erilaisia kirjoja. Minua viehättävät teokset, joissa on suuri moraalinen dilemma ja ristiriita, mutta ei mitään oikeita vastauksia. Pidän kovasti myös omaelämäkerrallisista teoksista. Nekin ovat ennemminkin dokumentaarista fiktiota. Kirjailija peilaa itseään ja eri aistein tehtyjä havaintojaan. Tulos on eräänlainen symbioosi omasta ja muusta, kuullusta ja nähdystä.

Teoksessa Julian kirjoittaessa henkilöhahmot kulkivat omia polkujaan. Voiko kirjailija teoksen aloittaessaan päättää, kuinka se loppuu, vain "päättävätkö" romaanin henkilöt itse, minne tarina kulkee?

- Voi, kai. Hahmovetoisessa kerronnassa hahmot kyllä kuljettavat tarinaa eteenpäin. Itse suosin tällaista kirjoitustyyliä. Kuitenkin teknisemmät kirjoittajat varmasti osaavat jo etukäteen suunnitella tarinan ja kirjoittavat sen vain läpi.

Mitä sinä teet, jos tarina lähtee jollain tavalla huonoon suuntaan? Kuinka tarinan voi taas oikaista radalleen?

- Ajan kanssa. Palautteesta voi tavallisesti huomata jo melko aikaisin, koska punainen lanka tekstistä on hukkunut. Toisaalta, jos teksti on kirjailijalle temaattisesti kirkas, on punainen lanka helpompi säilyttää läpi kirjan. Huomattavasti vaikeampaa se on, jos käsitys kirjan teemasta taas on hatara.

- Aluksi luetutin keskeneräisiä tekstejä enemmän, mutta jostain syystä nykyään tulee kirjoja luetutettua vähemmän. Esimerkiksi romaania Kaksi minä luetutin melko paljonkin, mutta sitten taas uusinta, Seita Parkkolan kanssa kirjoitettua teosta, Jalostamoa, ei lukenut kukaan ylimääräinen. Kun kirjoittaa kirjaa kaksin, tulee toiselta aina palautetta.

Kaksi kertoi myös kirjoittamisen vaikeudesta. Mitä sinä teet, jos teksti vain jää paikoilleen. Pakotatko itsesi jatkamaan vai odotatko inspiraatiota?

- Yksi hyvä ratkaisu on kirjoittaa yhdessä. Silloin toinen kirjoittaja tavallisesti puhkoo aika tehokkaasti valkoisen paperin kammot. Yksin tehdessä on oikeastaan vain pakotettava itsensä tekemään töitä. Silloin ei saa miettiä liikaa kriitikoita, menestystä tai apurahoja, tai menee vain lukkoon. Tällaisessa tilanteessa aineiston lukeminen on ihanaa - se auttaa kestämään sitä tilannetta, kun työ seisoo paikallaan.

- Minulla on erittäin sekava aikataulu. Kaikki tavat ovat olleet käytössäni näinä yli kymmenenä vuotena, kun olen kirjoittanut. Kun olen tekstissä sisällä, teen aivan täysiä työpäiviä. Kun minulla taas on jokin kesken tai haen aihetta, on työskentely epäsäännöllisempää. Aina silloin tällöin herään työskentelemään aamuyöllä.

- Minulla on suunnitteilla kaksikin teosta: Ääni ja Aleksanteri. Ääni on aikuisille suunnattu teos, joka kertoo vaiennetuista ihmisistä tai ihmisistä, jotka eri tavoin pyrkivät saamaan äänensä kuuluviin. Teoksessa kerrotaan myös vähän luonnon äänistä, mutta ihmisen äänet yleensä ovat kiinnostavampia. Aleksanteri taas on tarkoitettu lapsille. Se kertoo noin 7-vuotiaasta pojasta, kummituksista ja merirosvoista. Aleksanterista olisi tarkoitus tehdä sarja lapseni luottavaksi niin, että Aleksanteri olisi aina pari vuotta häntä vanhempi.