niin, ollut on mennyttä ja mennyt on vankila
tiedän olevani olemassa
niin minulle on sanottu
sinä teet minut todeksi
vaan mennyt olet nyt, maan multaa
värisi vei sinut mukanaan
kaipaan sinua niin paljon
ja kaikesta huolimatta
kun tulit luokseni ja silitit kaljua päätäni
purin sormesi irti
ja heitin sen lokeille
---
Rauhattomuuden hetkinä valuu yö pikaristaan
lopettaa kaiken turhuuden, vie mukanaan outoihin uniin
jotka heräämisillään imevät ihmisen mustaan aukkoon
Siksi kai kysyt aamuisin
"Miksi et vienyt minua porteille kuten lupasit?"
---
Joskus sitä kompastuu jalkoihinsa, ihmettelee
onhan noita kengännauhoja muillakin
tyylikkäitä jalkineita...
silti
osataanko niillä astella
kasvot vasten kylmää maata
kuin lapsi karkkiautomaatilla
sanoi lakutoukalle näkemiin
---
"Sekunti"
Pysähtynyt levähtämään
pilvien alle, lähelle historiaa
kauas tästä hetkestä, tuonpuoleisesta
lintu ilman siipiä
ilman syytä jatkaa syvemmälle hiljaiseen maahan
siellä odottaisi kai jotain
niin kerrottiin, vaan luottamus
on yhtä suden kanssa...
villi, vapaampi
kuin ihminen, jota toivo kahlitsee
eikä kukaan mennyt aiemmin
näyttänyt tietä kuin majakat
yhdistäessään kiilansa pimeään
sillä maailma on yhdistynyt uneksi
eikä oikeuteen enää uskota, on ruoja
se kärsimyksen tuoja, joka sanoo:
"Ihminen, olet se ensimmäiseksi menehtynyt."
...onnettomuudekseen syntynyt...
---
Matti Tiitinen on etelä-suomalainen runoilija, joka on kirjoittanut runoja noin kaksi vuotta.
Omien sanojensa mukaan hän on TekoRunoilija ja "kaappifilosofi" - katkera kaikesta, kateellinen kaikille. "Olen joku, joka haluaa sanoa jotain välittämättä siitä, kuunteleeko
kukaan."
Lähetä runoista palautetta runoilijalle!
KIRJALLISUUS -ETUSIVULLE
