 |
 |
| 8.7.2007 | |
|
Mirjami Vertainen Runoja VIIMEISET KAIUT Kaverini käsiraudoilla mielessäni vastahakoiset läsnäolijat. Oksensimme traumaitkua halusimme olla söpöjä halusimme vain onnea. Porraskäytävissä humisee puolitetun mielialalääkkeen viimeiset kaiut. Tuoksahdus vanhasta onnesta. Nikotiinipilkkuja betoniseinissä. kuin turhautunut tiikeri. Sinulla on mustat huulet ja irtonenä. Ohuet reidet paksu kiihoittava selkä. Puret hampaillasi kipeää sieluani makaan yösi huoneessa janoten lisää ja vuorosanasi tuudittavat minut uneen. Sano kaikella rakkaudella että olet minun huorani. Sinä pitelet sydäntäni mutta minä määrään hiustesi värin. BETONIYÖ Maattiin hikiliemessä kunnes ukkonen puhkoi meidät. Olimme märkinä kesäsateessa kiimaisina elämänhalusta. Mustelmia kaulalla nokkosia polvissa hyttysiä kyynärpäissä. Kunnes taivas välähti ja tuli suoraan päällemme. Minä ikävöin mennyttä ja mennyt ikävöi minua. Navetassa nojaavat vanhat sukset metsässä raskaat jäljet: Viimeinen hyvä mies. Latojen puut lahoavat ilmassa löyhkää kadotus. Ihon alla pikkupojan sielu metsämiehen haikeus. Oli helppoa alullepano lopullepano tekee kipeää. Jo kylmennyt puuluuranko yskii vanhoja kummituksiaan. Yksin metsässä joutuu luopumaan itsestään kun ei ole ketään näkemässä. Vielä kuollut pöllö ja musta käärme vaadittiin että tajusi lähteä tiehensä. hiussuoniin sormenpäihin. Silmät vettyvät ja kääntyvät ympäri. Olo on pieni on raasu-olo. Kantapäät osuvat kipeästi, olen niin tosissani. Joku sairas uskonto olen kipeä haluan olla ikuisesti. Lääkärikäsien alle vaipunut sydän silmät viilletyt haavat säikyt kirpeät. olen piirtänyt sinulle kasvoja olen kuullut sinusta ääniä. Olen pelännyt sinua olen tuntenut sinut kipuna lanteilla oksetuksena nielussa lämpönä jalkapohjissa. Kuinka uskaltaisin sinut luoda sinä kouluttaisit minut todelliseksi tulisit eri nimellä eri kasvoilla eri äänellä. Siellä sosiopaatit vaanivat ja exät vinoilevat. Humala aaltoilee hallitsemattomana ja kädet eivät kuivu kuivaimissa. Jos ei katso eteensä tulee biljardikepistä päähän. Tytöt istuvat rivissä kuin kamarineidot ja varovat ilmeitään. Hymyt ovat veitsiä sumun lävitse. Tarjoilijat ovat väsyneitä ja nikotinisteja. Jukeboxista on poistettu hyvät levyt. En uskalla mennä baariin. Siellä ammutaan kovilla ja aikaa on vain valomerkkiin asti pelastautua. hämmästyttävän rehti ihminen. Se piti lupauksensa ja mua kädestä. Sen iho muistutti puunkuorta, tummaa ja paksua. Se onki lapsena lammesta vaahteranlehtiä ja minä tein majoja kannolle, rajasin ne havuvalleilla. Nukkuu luodin syviä unia. Se oli romanttinenkin ihminen painelee sormenvälejä, etsii kämmeneni syvimmät uurteet. Hänen olemuksensa häilyy kylpyvesistä musta pusakka on puista tippuvista vesipisaroissa. Metsämies. kun olin juuri sairastunut. Polveni oli sijoiltaan ja kuume nousi. Olin juuri nähnyt sinut, kohdannut ensikertaa olin kipeä, flunssainen, olin lattialla ja oli ilta. Ystävä tulossa viinin kanssa, jotta voisimme puhua. Olin vastasairastunut olin vastarakastunut täynnä kuumaa rakkautta täynnä vatsakuumetta sitä rakkautta joka tapahtuu JUURI NYT eikä koskaan enää. Ei samalla tavalla. Missä olin sitä ennen missä olen ollut sen jälkeen? Olen parantunut polvestani olen parantunut flunssastani olen parantanut rakkauteni kestettäväksi. Sitä ei koskaan tullut enää. http://irc-galleria.net/view.php?nick=mirdja Muita Mirjami Vertaisen runoja 1 | runoja 2 | runoja 3 KIRJALLISUUS -ETUSIVULLE |