 |
 |
| 14.7.2006 | |
|
Mirjami Vertainen Runoja VASTAANOTTO Oman elämäni tentissä, masennuksen pistokokeessa dramaattinen diiva. Punainen viiva. Tuskan inventaario. Elämäni valitut palat. Ikuisuuden krokotiilin kyyneleet. Lääkärini ja minä jaamme opittuja lauseita pysähtyneitä repliikkejä. Puserramme lääkereseptin. Suon silmä, minun kieleni. Lahnaksi muuttunut yön kuningatar. Maiharikengissä hikinen nahka yhä kieroissa jaloissani. Kaikki on neutraalia steriiliä vettä vailla väriä, merkitystä, persoonaa. Suu haukkoo vettä kuin kala pubista varastettu tuoppi vastassa olutkelmu ja jäinen vesi. Tykyttäviä suonia pääni sisällä, hiuksenhienoja sormia hyönteiskäsiä valmistanut tuloalustansa. Halla on tehnyt ruohikosta hopeaa. Oljykynttilän liekki on vaimea mutta rauhallinen jäisellä pavekkeellamme. Kuin Emily Bronte tai mykkä Ada puhun taiteen kautta ja hengitykseni höyryää, kutsuu yöeläimiä. Kun puhallan tupakansavua se muuttuu metalliuntuvaksi. Kaunista siniketun karvaa. Joka aamu rakkaani puuttuu viereltäni mutta turkkini kasvaa lämpöä. näyttää häiriintyneeltä kantohankea vasten. Mutta ylläni on paksu takki ja siinä suurimman rakkauden väri vaalea violetti. Pian jo taivun tanssiaskeliin ja iloisiin tervehdyksiin. valitsemme omat avaimemme. Raahatessamme pahvilaatikoita tuntui kuin olisimme vetäneet päiväkännit. Omistimme yhtäkkiä jokaisen vastaantulijan koko maailman. Kaikki se mitä olimme väsyneesti luoneet romahti mahdottomuuteensa. Jättäen jälkeensä lupaavat rauniot Hetki, kun keitinvesi paiskautuu käsivarsille kipu on niin kuumaa, että se on lähellä kylmää. Vatsa taas sekaisin yksinjuodusta viinasta, huonoista känneistä. Hän seisoo ikkunalla ja havahtuu hymyynsä. Näkee ehkä lintuja, ehkä sinistä taivasta. Huoneessa on ihana haju mustapippureita ja sipulia kiehuvassa vedessä. Hän tuntee tulleensa kotiin ja koti ottaa hänet vastaan. Hänen käsissään on poltinjäljet muistutuksena vieraista asunnoista. Hän lisää keittoon perunat. Vatsassa terve nälkä. Ja kiva ei tartte karatea? Ei politiikkaa tarvita rauhan maassa. Ei betonia saisi kasvaa omenapuussa. Ei papitkaan kenenkään huolia poista. Ei timantteja hiota kaljapulloista. Ei noin ilkeä saa esittää kilttiä. Me kaksi emme voi jakaa samaa vilttiä. On niin vähän kylliä ja niin paljon eitä ja silti pelkkä iho erottaa meitä. Haaveita ei-mistään puolikuljettuja teitä tekonaurubestiksiä murrosikädraamaa. En tahdon enää muistaa mitä ehkä menetin. Nyt mä makaan himassa joka ikinen päivä tapan syyllisyyttäni leffoilla. Seinissä kaikuu mun aspiriinihumala kofeiinikänni sisäilmaoverdose. Mä oon tahraton mieli mä oon lost in translation mä oon killbill kakkonen mä oon donnie darko. Elän leffaelämää. Mun ikiomamaailma tästä en puhu kenellekään saan itkeä ja huutaa ei-kenellekään. Ikkunan takana on viidakkoja sotaa ikkunan takana on ihan mitä vaan. Syön sokeria paljaaltaan. Mä olen blue velvet mä olen trainspotting mä olen sophien valinta mä olen harry potter. Mä elän leffaelämää. Me luvataan hypätä yhtä aikaa. Mutta mä haluankin nähdä sun yksinäisen lennon. En kerro sitä sulle. Niin sua sattuu enemmän. Ja sä makaat yksin hiekassa nolona ja pienenä kun mä jatkan keinuani. Sä katsot hiljaa kun mä kiusaan sua jalat edellä. Mä ansaitsen sen. Kun lyöt mut alas ja hiekka lentää korvakäytäviin. Mua sattuu ja hymyilyttää. Mä ansaitsin sen. Selässäni pari kipeää mustelmaa vielä muistuttaa vaikka sun polvi jo parani. Mä katson sinua kun pyydät taas anteeks vaikka me molemmat tiedetään. Mä ansaitsin sen. http://irc-galleria.net/view.php?nick=mirdja Muita Mirjami Vertaisen runoja 1 | runoja 2 | runoja 4 KIRJALLISUUS -ETUSIVULLE |