Unikankare - kirjallisuus navigaatio
18.7.2003
Mirjami Vertainen


Runoja


Hän antoi kaiken.
Huonot runonsa.
Poika sanoi ettei halua.


Kaupunki täyttyy tänään tyhjistä ajatuksista.
Oranssit siittiöt valuvat kaduille.


*



Meille elää vain tietokoneiden turkoosi värisevä lasi
Meille elää vain joku,jota emme koskaan nää
Meille vaikeita sanoja on sanoa että nähdään joskus
selvin päin
Meille elämä on niissä,joille annetaan
Meille on yhdentekevää minne mieli katoaa
minne oksennuksemme lopulta valuukaan.

Ilmoitustaululta tarkastamme missä meitä huomenna
tarvitaan


*


Koska uskaltaa
ja koska kulkee ja avartaa
suuri suunsa kapenee
leipä taskussansa murenee
marjat nyrkissa murtuu
niin hän kutistuu.

Hän keitti maidon kattilassa
pieneksi lammeksi pakkaseen.
Luisteli sen päällä.
Niin hän kasvaa entiselleen


*


VASTAA ILPO TIIHONEN

Ilpo,mitä mä tekisin
täällä
kun kynän terä katkeaa
sanat mustista harmaiksi muuttuu .
Huonoja runoja tyrkytän ja
ihmelapseksi en kerkiä
legendaksi ikää puuttuu .
Paperista kaikki alkaa
luon sanani siihen kantohangilla hyppien
ja ne sulaa
mustaksi lätäköksi alle lumiukkojen .

Sanani ovat se saastelika teiden varsilla .
Lumikin niille nauraa .

Ilpo,mitä mä tekisin
tällä päällä

kieli pitkällä kirjettäs odottelen
tiputa se lumena sanaharmauteen .


1 AFORISMI

Ei tartte karistaa kun tuuli
tupakasta
tuhkatkin puhaltaa


*


UUSI PÄIVÄ

Kuusistot ovat nauloja siilien selkään
mustuaiset silmissä sokerien sulavat negaatiot.
Autojen pohjista sähköviivat
heiluttavat sormillaan huomiseen.
Vauvat kaljuuntuvat aikaisin
miehet kiskovat tukkaa parroistaan.
Perhe hyppää aamu-uinnille
smurffilimuun
että kaikki tuntuisi taas normaalilta.
Tiepoliisit punaisissa takeissaan
tanssivat ulos autoistaan.
Rehtori puhalsi pillillään lapset
karnevaalifestareille
keksimään värejä kasvoilleen.


*


Salieri:

Runo Mozartille

Jäin sinne omaan soppeeni
kurkkimaan verhon takaa
huutavien ihmisten kukitettuja kasvoja.
Sanovat sinua ihmeelliseksi,rakastettavaksi.
Minä tiedän että olet enemmän.
Jumalan lempilapsi,ruumiillistunut lahjakkuus, IHME!
Minä olen pelkkä nauha sinun lahjasi
ympärillä,aukeileva paperi.
Viinitahrat silkkitakillasi,jumalan poika,eivät
minusta
säveliltä näytä.
Muualla juodaan absinttia,sinä kikatat voittoisimpana.
Minä jäin huoneeseeni repimään kynsiäni ja kirjoitin
verelläni
marssin pikkupojille.
Sinä ulvot jumalaisemmin
sinä rääyt kuin kaunein harppu
Sinä kirskut kuin helein kesätuuli sinäsinä…
minä tukehdun sinuun,Wolfgang.
Puren hampaani sinun kynäsi terään
niin että ikeneni murtuvat,
imen itseeni musteen.
Syljen neroutesi siroista kynänvedoista
pelkkiä sietämättömiä musteläjiä.
Minä jo nyt niin kuollut kun
sinä lennät ja elät ja elät.




Mirjami Vertainen on 19 v.riihimäkeläinen kirjoittelija.

Muita Mirjami Vertaisen runoja 2 | runoja 3 | runoja 4

KIRJALLISUUS -ETUSIVULLE