Emma Puikkonen: Turkulainen näytelmä
WSOY 2001
233 s.
Kuolleiden runoilijoiden hyvässä seurassa
Ajalla ja paikalla rohkeasti leikitellen lunasti esikoiskirjailija Emma Puikkonen paikkansa Helsingin Sanomien tämänvuotisessa esikoiskirjakisassa. Vaikka voittosija ei Turkulaiselle näytelmälle osunutkaan, on finalistien joukkoon pääseminen arvo sinänsä.
Turkulainen näytelmä on yhtä aikaa tämän päivän ajankuvaus opiskelijaneidon silmin ja historiallinen pienoisromaani. Nykypäivä ja Turun historia lomittuvat niin romaanin tapahtumissa kuin päähenkilö Nadian päässäkin. Nuori venäjänopiskelija liittyy Turun ylioppilasteatteriin, saa esitettäväkseen Sigridin roolin näytelmässä Daniel Hjort ja tarina alkaa.
Uutta vuosituhatta elävän opiskelijan arki on perin tavallista tarinaa. Luennoilla käynti unohtuu kun opiskelijaelämää on vietettävä pääasiassa öisin. Paikallisväriä tuovat turkulaiset kapakat ja jokirannan maisemat, joissa päihtynyt Nadia öiseen aikaan hoipertelee ja pohtii elämän tarkoitusta.
Nadian elämäntuskaa lisää vielä Sigridin rooli, jota Nadia ei tunne omakseen. Nadia etsii itseään, mutta löytää tarinan edetessä myös Sigridin.
Liian ryppyotsaiseksi ei nuoren opiskelijaneidon elämäntuska pääse onneksi karkaamaan, sillä pitkän paatoksen jälkeen kirjailija tiivistää Nadian repliikkiin jotain olennaista nuoren minän etsinnästä: - Kuule mä en jaksa nyt. Mä oon nuori ja eikä mun kuulu tietää mitä varten mä olen olemassa tai kuka mä olen. Mun kuuluu olla sekaisin ja mustavalkoinen.
Parasta antia romaanissa on sen taiten toteutettu rakenne. Aurajoen rannalla kohtaavat keskiaika ja nykyaika, uni ja valvetila, vieläpä mielikuvitus ja arkitodellisuus. Tulkinnanvaraiseksi jää, viiraako Nadian päässä tosissaan vai ovatko tarinan yllättävät käänteet vain mielikuvituksen leikkiä. Eikä tällä seikalla ole varsinaisesti väliä. Nadia seurustelee kuolleiden runoilijoiden kanssa ja kuittaa merkillisen tilanteen romaanin loppupuolella osuvasti: Ajattelen, että ei ole mitään hätää: ainakin minä tunnen kaupungin parhaat mielikuvitusolennot.
Emma Puikkonen on esikoisromaanissaan onnistunut taitavasti nivomaan yhteen olemassaolon eri tasoja. Hän rikkoo rohkeasti ajan ja paikan pelinsääntöjä päähenkilön sisäisen maailman kuvauksella. Aurajoen rannat silminnäkijöinä eri aikakausien ihmisten kohtaloille on puolestaan koskettava oivallus.
Romaania lukiessa ei ainakaan haittaisi jos lukija tuntisi entuudestaan Josef Julius Wecksellin Daniel Hjort näytelmän. Kirjailija on huomannut saman asian ja antaakin romaaninsa lopussa koordinaatit tarinaan niin historiankirjoituksen kuin runoilija Wecksellin näkökulmasta.
Emma Puikkonen on pienessä romaanissaan käynyt käsiksi suuriin asioihin: elämän tarkoitukseen, kuolemaan, historian läsnäoloon nykyajassa. Vaikka paikallisesti pysytellään Aurajoen rannalla, on ajallinen harppaus hetkessä viisisataa vuotta, mutta ihmisellä samat murheet. Josef Julius Wecksell rakensi Daniel Hjortille tarinaa, josta ei elävänä selviä. Mutta Emma Puikkosen Turkulainen näytelmä päättyy lauseeseen: Venäjänkielen opiskelija Nadia Reunanen eli eteenpäin.
------------------------
Emma Puikkosen haastattelu
KIRJALLISUUS -ETUSIVULLE
