Unikankare / Toivo Laakso

Toivo Laakso

Runoja

RAKKAUDEN LIHA JA HENKI

Mies:
Tulin kun kutsuit, kirjeesi luin puhki.
Taivun huokuvalle, hehkuvalle rinnallesi.

Kaikki on jossain kielletty.
Viha ja oleminen Ja se, että muistaa.

Nainen:
Kehitetään hankaussähköä.

yöpaita liukuu,

kuukin repeilee.
Ollaan sylikkäin,
näykitään.

Mies:
Painelen nappuloita

sylisi

hississä.
Ulvoen katoaa kuiluun
tietoisuuden piru.
Hiljaa liikkuu pyhä oksa.

Nainen:
Tämä on hartauden harjoitusta,

ilon kiljaisuja!
On ihminen päälle puettu.

Mies:
Reimarit on nuotteja, louhikkoa reitti.
Sydän hakkaa poks-jazzia
aivan ihanaa!

Näkyy häpysi viiri.
Kohta purjehditaan hiekalla.

Nainen:
Vuosien lasivuoret loistavat.
Aika on ehtimiseen tässä.

Mies:
Sanoit, että sinullakin on
tavallaan aina
lapsen mustikansininen suu,

ja sanat höytyvän kevyet.
Hukutit syliisi uhmakkaan puheeni.

Nainen:
Ihmiset vaihtuivat

kuin peninkulmat,

kutsuvieraslistat.
Sinua vain oli ikävä.

Mies:
Nouset uimasta, pakarat

pakarat täräjävät, pesä kimaltaa.
Rannan kivet ovat kuumat.
Alaston vapauden mainos

toit luokseni rakkauden helteen.

Nainen:

Meissä tämä totinen ilo

huipentuu sormenpäissä.

Mies:
Kulli kädessä, sieluton kapistus.

Tietäkö näyttää? Kaislikko kutsuu, maan rauha.
Kaikki tiet oikeastaan etsii meitä.
Minäpä etsin mahdottoman kaarnaa.

Nainen:
Valo iltataivaalla
kuin kaiken
pohjia myöten
hyväksyvä
hymy.

Mies:
Liiviesi hakaset,

erään muiston hampaat.

Nainen:
Liekki kynttilässä hiipuu,

ylöskarahtaneet varjot
käyvät sylikkäin.

Mies ja nainen (vuorotellen, rivi kerrallaan):

Taivas yli kiehunut, aika ennen taivasta.
Rakkaus, lohduta sinä! Tee kipeää, riuduta.

Oi mikä julma upea peli! Käsi on kuuma kolvi,
yötä syövä soihtu lumella. Rinnassa moikaa

punahehkuine kello, vietti suurempi
kuin kyky koskaan. Katsomme elämää punaisen

udun läpi, ja meistä kohoaa riutumuksen ääni.

* * * * *

Tietoa runoilijasta: www.otava.fi