Henri Michaux (1899-1984) tunnetaan maalauksistaan ja matkakirjoistaan, mutta usein hänen yhteydessään mainitaan myös eräs Plume. Michaux muistetaankin parhaiten juuri Plume-hahmon luojana. Usein Plumea on verrattu kirjailijaan itseensä, puhuttu hänestä tämän alter egona. Eräässä keskustelussa Michaux teki niin myös itse: "Oui, à cette époque de ma vie, Plume - tout Plume - était moi-même, Henri Michaux". Michaux kytki Plumen itseensä myös keskustelussaan Robert Bréchonin kanssa -Bréchonin kirjassa Michaux (1959) - "toisena", johon saattoi projisoida vaikeuksiaan. Plume oli Michaux'lle löytö, jonka kautta minuudesta pääsi hetkeksi eroon. Siksi Plume merkitsi myös käännekohtaa hänen tavassaan kirjoittaa. Plume yhdistyy Michaux'n lausumien perusteella ennen kaikkea hänen kirjailijan identiteettiinsä. Huomionarvoista on, että ranskan kielessä sana plume tarkoittaa niin höyhentä kuin kynääkin, ja ilmaisu un homme de plume 'kynäilijää', ei aivan kirjailijaa. Höyhenenkeveydessään Plume on aina jotakin 'ei aivan', aina muuttamassa suuntaansa, satunnaisten kohtalon oikkujen mukaan, aina saapumassa johonkin, muttei koskaan perille.

Michaux'n henkilöhistoria Plume-tekstien kirjoittamisen ajoilta, vuosilta 1929-1930, on valaiseva. Tekstissään Quelques renseignements sur cinquante-neuf années d'existence - sekin julkaistu Bréchonin kirjassa - Michaux kirjaa noille vuosille vanhempiensa kuoleman, lukuisia matkoja kaukaisiin maihin: vastaan matkustamisen, mutta myös halun mukautua, ymmärtää muita ja itseään. Lawrence Durrell muistelee pienessä Michaux-kirjassaan tapaamistaan Michaux'n kanssa. Hän kirjoittaa Michaux'n suhtautuneen suurimmalla hellyydellä juuri huono-onniseen Plumeen, hahmoon, joka ei yrityksistään huolimatta koskaan saa asioita oikeille raiteille. Passages-kokoelmansa (1950) esseessä "Observations" Michaux kirjoittaa Plumen syntyneen Turkin matkalla, ja kadonneen kotiinpaluun päivänä.

On helppo ajatella Plume-runot - joita on 14 kaikkiaan, tai 15 jos lasketaan mukaan myös vuonna 1943 ilmestynyt Tu va être père (d'un certain Plume) - proosapätkiksi tai jopa novelleiksi, mutta kun keskittyy niiden 'viestiin', on runollisuus voimakkaasti läsnä. Moneen kertaan ja eri yhteyksissä julkaistut proosarunot ovat säilyneet pitkälti samoina, ainoastaan muutama nimi on vaihtunut toiseksi uusissa yhteyksissä. Plume-kirjoja on kaksi: Un certain Plume (Editions de Carrefour, 1930) sekä Plume précédé de Lointain intérieur (1938). Jälkimmäisestä on myös uudempi editio vuodelta 1963. Ensimmäinen, Un homme paisible (Rauhallinen mies) oli ilmestyessään ensi kerran Commerce-aikakauslehdessä vuonna 1930 nimeltään La Philosophie du Plume (Plumen filosofia); Premiére Mort de Plume (Plumen ensimmäinen kuolema) puolestaan saa vuoden 1938 Plume précédé de Lointain intérieur editiossa nimekseen On Cherche querelle à Plume (Plumen kanssa halutaan riidellä); myöhemmissä teoksen uusintapainoksissa se ei ole mukana. Un certain Plume -teoksen viimeinen Plume-proosaruno A Vienne. Deuxième mort de Plume (Wienissä. Plumen toinen kuolema) on sen sijaan jätetty pois jo vuoden 1938 editiosta.

Kokonaisuutta tarkasteltaessa ei ole kuitenkaan vaikeaa löytää yhteistä nimittäjää Plume-tarinoille, sillä enemmän kuin mitään muuta, Plume on jatkuvasti liikkeessä, matkalla johonkin. Hän matkustaa ympäri maailmaa tai bulgarialaisten kanssa, saapuu Berliiniin tai Casablancaan, on eksoottisen Bren-klubin vieraana tai ylipäätään jossain kaukaisessa maassa tai ulkomaalaisena (tanskalaisena!) kuningattaren huoneistossa. Perusasetelman arkipäiväinen tilanne venytetään tarinoissa tragikoomiseen ääripäähänsä siten, että Plumen pyrkimykset ja motiivit ymmärretään järjestelmällisesti väärin. Ja karrikoidusti ristiriita 'hyvän' ja 'pahan' tai 'oikean' ja 'väärän' välillä synnyttää huvittavuutta tarinoissa.

Millainen on Plume? Hänen luonteenpiirteensä? Ristiriitainen, kuten Michaux'n tekstit ylipäätäänkin. Juuri kun vaikuttaa siltä, että on pääsemässä perille Plumesta, hänet kuljetetaan tilanteisiin, joissa hänen käyttäytymisensä eroaa drastisesti aiemmin esitetystä. Plume-teksteistä ensimmäinen, Rauhallinen mies, antaa välinpitämättömässä letkeydessään vääristyneen kuvan päähenkilöstään. Vasta myöhempien tekstien valossa siihen sisältyvä merkillinen luottamus kohtaloon, tai tulevien tapahtumien väistämättömyyteen, voi tulla 'oikealla' tavalla ymmärretyksi. Jean-Claude Mathieu on huomannut, että Plume-teksteissä kerronta ilmaisee seikkoja, joita ei muutoin välttämättä tuoda esiin. Esimerkiksi kappaleiden alkuihin tai loppuihin lisätyt 'ja'-sanat liittävät Plumen väistämättömien tapahtumien ketjuun: sattuma toistaa itseään, sama kaavio samoine asetelmineen etenee kuin rattaisto. Jokaisessa episodissa korostetaan lisäksi, että Plumen teot juontuvat sattumasta: sekä Plumen repliikeissä että kertojan kommenteissa. Plume näyttäisi olevan leppymättömän ja koneenkaltaisen vihollisen vietävänä, vailla valinnan mahdollisuutta. Vaikutelma korostuu siksikin, että Plumea kuvataan ulkopuolisen kertojan näkökulmasta. Ainoastaan vähemmän tunnetussa tekstissä Tu vas être père - Olet tulossa isäksi - (1943) käytetään minä-kertojaa, Plumea itseään. Plume siis muuttuu aiempien tekstien höyhenestä vihdoin kynäilijäksi; se tulee ilmi, kun korostetaan tekstin olevan Plumen kynänjälkeä: ce texte de Plume paraît ici pour la premiére fois. Sävyltään Tu vas être père (d'un certain Plume) on aiempien kaltainen, vaikka kertoja on toinen. On siis hyvä syy uskoa, että nimeämätön kertoja on Plume.

Jokainen Plume-tarina näyttäisi kuvaavan Plumea liioittelemalla jotakin yksittäistä ominaisuutta. Tarinat voivat olla keskenään ristiriitaisia. Tyylikeinoista silmiinpistävimpiä ovat toisto ja siihen liittyvä äärimmäisyyksiin meneminen, kaikenlainen liioittelu. Näiden lisäksi toistuu vastakkainasettelu Plumen tekojen tarkoitusten ja ulkomaailman tulkintojen välillä: positiiviset pyrkimykset ja ominaisuudet vääntyvät vastakohdikseen yhtä lailla kuin esimerkiksi pelkuruus sankaruudeksi. Toistuvasti elämän ja kuoleman välillä tasapainoillessaan Plume toimii myös esimerkillisenä hahmona, joka kiusallisimpienkin kokemusten jälkeen säilyttää kasvonsa. Bréchon on verrannut Plumen tämän vähämielisessä hyvyydessään Dostojevskin ruhtinas Myskiniin, jopa Jeesukseen. Hän pitää huomionarvoisena sitä, että ainoa henkilöhahmo, jonka Michaux on luonut - Plume - on idiootti. Mutta miten niin? Venäjän kielen sana idiot samoin kuin kreikan idiotes merkitsevät myös 'yksityistä ajattelijaa', tai yksilöä sekä sellaista, jolla ei ole ammatillista kokemusta, vastakohtana esimerkiksi runoilijalle poietes (Platonilla) tai koulutetulle sotilaalle (Thukydides); kreikan kielen sana idiotikos merkitsee myös sellaista, jota ei ole tehty 'taiteen sääntöjen mukaisesti'. Näyttäisi siltä, että Plumen yhteydessä 'idiotismi' merkitsisi sanan etymologiaan suhteutuvia ominaisuuksia, ja toisinaan myös vastakohdan kautta. Plumen hiljaisuudessa 'yksityisen ajattelijan' luonne painottuu; toisaalta Plumen kohtaloon liitetyt tapahtumat tai jopa hänen nimeensä sisältyvät konnotaatiot (plume=höyhen, kynä; un homme de plume=kynäilijä) näyttäisivät myös korostavan amatöörimaisuutta, taiteen sääntöjen vastustamista. Kaikenlainen ristiriitaisuus liittyy siihen epämukavuuden ja sopimattomuuden perusasetelmaan, joka ohjaa Plume-tarinoita, siihen, että hän on aina väärässä paikassa väärään aikaan tekemässä vääriä asioita.

Mutta Bréchon ei puhu idiotismista Plumen yhteydessä kahden eri todellisuuden kohtaamisena, vaikka hänenkin lyhyt huomautuksensa voidaan yhdistää tällaiseen tulkintaan. Bréchon pitää idiotismia äärimmilleen vietynä hyvyytenä; siitä vertaus Jeesukseenkin. Michaux itse on kuitenkin ilmoittanut Plumen nimen juontuvan Edgar Allan Poen novellista The System of Doctor Tarr and Professor Fether, jonka Baudelaire on kääntänyt ranskaksi (Le Système du Docteur Goudron et du Professeur Plume). Poen novellissa Professor Plume (Professori Höyhen) ja Doctor Tarr (Tohtori Terva) muodostavat yhdessä ilmeisen kuvitteellisen tekijäkaksikon yhtä lailla tekaistulle psykiatriaa käsittelevälle teokselle. Entä nimen lisäksi, onko Poen novellilla muuta tekemistä Plumen kanssa? Teemojensa, juonen kehittelyn osalta? Poen tekstin minäkertoja muistelee matkaansa Etelä-Ranskaan ja tutustumistaan yksityiseen mielisairaalaan ja sen uuteen, kokeelliseen metodiin, jossa ajatuksena on kohdella potilaita kuten terveitä. Pikku hiljaa selviää, että kuvatulla klinikalla potilaiden ja hoitohenkilökunnan osat ovat vaihtuneet. Novellin lopuksi vangitut vartijat murtautuvat selleistään, ja kertojan oppaana toiminut henkilö sekä hänen hyödyntämänsä ja aiemmin mainitsemansa "oppineen tohtori Tervan ja maineikkaan professori Höyhenen menetelmä" paljastuvat. Käy ilmi, että vangitsemisen jälkeen vartijat on tervattu ja kieritelty huolellisesti höyhenissä. On ilmeistä, että Poen tarina liittyy Plumeen lähinnä siinä liioittelevassa tavassa, jolla järkevää ja vakavaa yhdistetään koomisiin vastapareihinsa: argumentum ad absurdum.

Pohdittaessa Plumen nimen konnotaatioita ei ole juurikaan kiinnitty huomiota siihen, että häntä kutsutaan kahdesti "tanskalaiseksi". Plumen identiteetti muuttuu tarinasta toiseen, mutta toisaalta jo kahteen kertaan eksplikoitu tanskalaisuuden määre on poikkeuksellinen raotettaessa verhoa Plumen arvoituksellisuuteen. Merkille pantavaa on sekin, että tanskalaisuus on ulkopuolisten tiedossa, ei Plumen itsensä eikä kertojan korostama. Tanskalaisuus lienee ulkopuolisuuden tunteen korostamista: Plume on vaeltava tanskalainen, joka matkustaa jatkuvasti pääsemättä koskaan oikeastaan perille, ei konkreettisesti mutta ei myöskään vertauskuvallisesti. Jatkuvat väliintulot, väärinymmärrykset ja epäonnen töytäisyt ajavat häntä yhä uusiin piinoihin.

Mutta myös jos haluaa etsiä kirjallisia vertailukohtia Michaux'n tuotannolle, ja Plumelle erityisesti, niitäkin pitää etsiä toisaalta, runouden ulkopuolelta. Kuten Raymond Bellour on kirjoittanut: Michaux määritellään useimmiten runoilijaksi, mutta yleensä hänen tekstejään verrataan prosaistien tuotantoon. Kafka ja Beckett ovat nimiä, jotka yhä uudelleen nousevat mieleen Michaux'ta lukiessa: Plume-hahmon avuttomuudessa ja hänen kohtalonsa absurditeetissa on Kafkan teosten Oikeusjuttu sekä Linna päähenkilöiden tuntua. Toisaalta vertaus Kafkaan tai Beckettiin ei anna kokonaista kuvaa Michaux'n runoilijanlaadusta. Yhtä hyvin häntä voisi verrata Lautréamontiin, Lewis Carrolliin, Swiftiin tai vaikka Voltaireen. Toisin kuin Kafka Michaux nousee runoissaan vastustamaan järjettömyyksiä, vähintäänkin paljastaa ne, omalaatuisella ja kivuliaankin synkeällä huumorillaan. Richard Ellmannin kuvaus Michaux'n runoudesta osuu: pikemminkin kuin sanojen metaforisuudessa Michaux'n runous on tilanteiden metaforisuudessa. Vaikka Plume lähes poikkeuksetta piestään, nöyryytetään tai vangitaan, säilyy hän kuitenkin moraalisena voittajana lukijalle, jolle hänen viaton eksistenssinsä vain kirkastuu vastoinkäymisten vyöryn kohtuuttomuudessa. Mutta on huomattava, että Michaux piirtää Plumesta ennen muuta positiivista kuvaa, ja juuri Plumesta lähtien huumorin merkitys hänen kirjoituksissaan korostuu. Kuten Bréchon on kirjoittanut, huumori on Michaux'lle tapa pysyä hereillä. Se näkyy kirkkaimmin, Plume-tekstien ohella, kokoelmien Mes propriétés (1930) ja La nuit remue (1935) proosarunoissa.

Kirjallisuutta

Ahokas, Jaakko A. 1980. Esipuhe Michaux-valikoimassa Harhailla, laiskotella. Suomentaneet Jaakko A. Ahokas ja Pekka Parkkinen. Helsinki: Weilin & Göös. 5-9.
Bellour, Raymond 1986. Henri Michaux. Paris: Gallimard.
Bréchon, Robert 1959. Michaux. Paris: Gallimard.
Broome, Peter 1977. Henri Michaux. London: Athlone Press.
Durrell, Lawrence 1990. Henri Michaux. Poète du parfait solipsisme. Traduit par F. J. Temple. Paris: Fata Morgana.
Mathieu, Jean-Claude 1976. "Légère lecture de "Plume"." Ruptures sur Henri Michaux. Textes de Roger Dadoun, Pierre Kuentz, Jean-Claude Mathieu, Claude Mouchard, Maurice Mourier. Paris: Payot. 101-157.
Poe, Edgar Allan 1946. "The System of Dr. Tarr and Prof. Fether." The Complete Poems and Stories of Edgar Allan Poe. Volume II. New York: Alfred A Knopf. 642-655.

Janna Kantola on helsinkiläinen kirjallisuudentutkija ja Tuli & Savu -lehden päätoimittaja

-----------------------------

Kirjoitus on ilmestynyt runouslehti Tuli&Savussa 1/2001

Tilaa runouslehti Tuli&Savu! Vuosikerta 80,- (jäsenille 50,-/ Nihil Interitin jäsenmaksu 65,-.)
Tilaaminen onnistuu maksamalla tilaushinta Nihilin tilille PSP 800012-70264782. Laita mukaan osoitetietosi.
Voit tilata myös internetin kautta: http://www.nihil.fi tai postittaa tilauksesi osoitteeseen Nihil Interit ry., PL 84, 00501 Helsinki.

Nihilin jäseneduista ja klubijäsenyydestä voit kysellä osoitteesta parkko@kaapeli.fi.