Jemina Staalo
Carmina sanguai
Käärme, tule viereeni,
minä hoputan, ja se iskee
kaarihampaansa ranteisiini,
kuin amatsoonin jousi lennähtää,
osuu suoneen,
very bad, paha veri,
se kuohuu yli, myrkystä
muodostuu purot, joet, vallihaudat,
joita papit, notaarit, voudit eivät uskalla
ylittää, ei edes caesar.
Pirskottakaa vain vihkivettä ja direktiivejä,
te peruukkipäät, hyvinnapitetut virtahevot.
Tulevat latkimaan ahneina,
silmät nurin puolin päässä, tartuttavat lisää,
Martti Luther heittää taas
Saatanaa mustepullolla,
se riivaaja!
Minä olen antikristus huutaa kaiutin.
Minä olen tulevaisuus kirkuu maailmanlopun lööppi Alibissa.
Minä makaan selälläni, ja sormistani kasvaa
tammipuut, jaloistani valtatiet valloittajille talsia.
Olen ruma ruoja, ujo syöjätär,
minä synnytän idän uskonnot,
minä olen paha,
polvilleni eivät sotket pesi, mutta hiuksistani kasvaa
juurakot, pihlajat,
kaikki pyhät puut,
joita taas palvotaan.
Juo minua, syö minua,
olen aurinkokuninkaan kattaus,
jokainen peltopyy, fasaani, kyyhky.
Syöttöporsas, kaniini ja saksanhirvi.
Jatulin tarhan kivilabyrintit, uhrilahja, ikilumi Andien huipuilla,
enkelinpöly, cocaine cowboys,
olen yksinäinen kannibaali, joka on löytänyt veganismin,
mutten sitä oikeata,
herkkupeppua, simasuuta
Olen sankaritar, kauniisti Heroine,
postmod-seikkalussa, yhteiskunta täynnä houretta,
olen puettu pornoon, tatuoitu anarkiaan
liimattu sarjakuvaan, kirjoitettu riivatun verellä.
Olen patsas
Cola di Rienzon ja Giardano Brunon.
Ei maa ole julma, ihminen on.
Ihmisen teatterin on oltava julmaa.
Rovaniemen markkinoilla
poronsarvijauhe kuivatun tiikerinlihan vieressä,
hei, täällä on vääryys,
oi tulkaa soturiprinsessat,
oi olenko minä se itse,
mahdunko silikonisotisopaan?
taas uusi tehtävä:
Lazersäde lähestyy James Bondin haaroväliä.
Pelastanko sen,
vai maailman?
KIRJALLISUUS -ETUSIVULLE
JEMINA STAALO -ETUSIVULLE
|
