Kuka olet, Kari Tanskanen?
"Olen vuonna 1962 Helsingissä ensimmäisen parkaisuni päästänyt, naimisissa Iiris Mäntylän kanssa ja kolmivuotiaan, ihanan tytön ylpeä isä. Asun tätä nykyä (Helsingin) Vuosaaressa kerrostalokolmiossa vehreän metsikön laidalla.
Harrastan kirjoittamisen lisäksi mm. liikuntaa (jalkapalloa, sählyä,
juoksua). Musiikkia rakastan (klassista, rockia a'la Genesis, ELO),
konserteissakin tulee käydyksi säännöllisen epäsäännöllisesti.
Tietokoneet ovat lähellä aivojani jo työni puolesta, olenhan
ammatiltani osoitehuoltaja eli uurastan päivät pitkät osoitteiden
ja niihin liittyvien palveluiden kimpussa.
Kirjoituskärpänen puraisi minua jo varhain - pysyvästi. Koulussa
äidinkieli ja ainekirjoitus oli suosikkejani. Tieteiskirjallisuus
kolahtiteini-iässä kuin raivotauti; luin liki kaiken käsiini sattuneen
scifin: Asimovit, Clarket ja mitä muita niitä nyt onkaan.
Niin, ja onhan vielä muuan Stanislaw Lem, häntä arvostan yli
kaiken.
Nykykirjailijoista viehätyn ja olen viehättynyt mm. John Irvingin
ja Kurt Vonnegutin tekstistä. Suomalaisista, nyt valitettavsti jo
edesmenneen, Erno Paasilinnan loistokasta ja niukkailmeisen tehokasta
ilmaisua voi vain hämmästellen ihastella.
Novellien lisäksi olen viime vuosina kirjoittanut säännöllisesti
pakinoita Postimies-lehteen ja Postin sisäisiin henkilökuntalehtiin.
Aistit-teoksen novellit olen kirjoittanut vuonna
1997. Lisäänny.exe A -tarina on vuodelta 1998 ja Lars vuoden 1999 satoa.
Novellien lisäksi tulevaisuuden suunnitelmissa on kirjoittaa mm.
veijariromaani ja kenties jonain erityisen viehkona päivänä SE SUURI
SUOMALAINEN TIETEISROMAANI..."
Kari Tanskasen sähköpostiosoite on tanskis@nic.fi
Katso myös englanninnos Aistit-sarjan 'Määränpää ei tuntematon' -novellista HTTP://IPH.LIB.RU/AUTHORS.HTM
Osoitteesta http://my.opera.com/jukalataa/blog/ löytyy Kari Tanskasen esikoisromaani "Mammona" PDF-muodossa.
Tanskaselta ilmestyi vuonna 2009 jalkapalloaiheinen scifi-romaani Finaali. Kustantaja on Mediapinta Oy, http://www.mediapinta.fi/