Näe mitä sinun pitäisi asiasta nähdä, niin näet enemmän kuin itseasiassa näet…
* * *
Yö. Kylmä viima puhalsi joenrannan bulevardia talsivan kulkijan kasvoihin. Kaupungin keskusta oli kaukana joen toisen rannan puolella - ja silti niin lähellä. Taivas tuhansine tähtineen hohti avaruuden ikuista kylmyyttä marraskuiseen, ankeaan jokimaisemaan. Ensilumi ei vielä ollut satanut, kenties tänä yönä?
Kulkija seisahtui. Katseli ympärilleen. Missä hän oli? Mitä hän täällä teki?
* * *
Androidien rikkoutuneita osia lojui joka puolella. Näky oli lohduton, tunnelma rikkumattoman kaoottinen. Miksi pilvenpiirtäjä oli lentänyt taivaan tuuliin? Ambulanssi seisahtui raunioiden viereen. Pelastusandroidisto astui ulos autosta. Käskyt kajahtivat ammattimaisen täsmällisesti. Olisi etsittävä mahdolliset selviytyneet ja vietävä heidät korjattaviksi. Palolaitos oli sekin jo paikalla. Tulenlieskat olivat hallinnassa, palon rajaaminen oli onnistunut. Naapurirakennukset olisivat säästyvä suuremmilta vaurioilta.
* * *
Arat Askenski nojasi kaiteeseen, joka reunusti joenrantaa ja esti kulkijoilta vaivattoman pääsyn rannalle, veteen. Ketään muita ei näkynyt. Arat katseli joen toiselle puolelle. Hän oli aina 'inhonnut' kaupungin keskustan kalseita ja tylsiä rakennuksia, erityisesti pilvenpiirtäjiä. Neonvalot loivat öiseen maisemaan oman aavemaisen hehkunsa. Kuun sirppi liukui majesteettisen hitaasti esiin pilvien lomasta.
Arat huokasi. Hän ei vielä ollut valmis kohtaamaan itseään, radikaalisti muuttunutta androiditeettiään. Eikä etenkään sitä, mitä hän oli runsas tunti sitten tehnyt: teoista hirveimmän ja anteeksiantamattomimman.
Inuupin ilme oli syöpynyt Aratin näkimiin.
Se helvetin idiootti, se oli ansainnut sen.
Nirri vain pois. Niskanikamat katki... räts... Arat huomasi virkistyvänsä.
* * *
Happea! Nyt - pirskatti - minä tulen täältä ulos! Äidin rytmikkäät ponnistukset johtivat haluttuun lopputulokseen. Vauva liukui ulos... happea... kovat kädet tarttuivat vauvan päähän - ja hän oli maailmassa. Hän eli! Hän hengitti! Hän päästi ensimmäisen parkaisunsa! Kylmä, voiko täällä olla näin helvetillisen kylmä? Tahtoo heti takaisin. Auttakaa minut takaisin kohdun lämpimään paratiisiin. Vauva kapaloitiin ja nostettiin äidin povelle. Pikkuruinen suu hakeutui pullealle nisälle, ja imaisi ensimmäiset maistiaiset äidinmaitoa. Hyvää! Tätä täytyy saada lisää...
* * *
Taivas pilvistyi. Lämpötila oli lähes kaksikymmentä astetta pakkasen puolella. Arat vilkaisi kuvitteellisesti rannekel-oaan: 0234. Hänen sisäinen kronometrinsä oli projisoinut kellonajan oikean ranteen mininäyttimeen. Arat raivostui. Hän tarttui toisella kädellään oikeaan ranteeseensa, jossa ikäänkuin ilkkuen vilkkui tuo kuvitteellinen numerosarja, 0234. Teräskynsillään hän repäisi mininäyttimen irti. Johdot napsahtivat poikki. Arat hymyili. Huomenna, ei vaan siis tänään, minä menen ja ostan oikean rannekellon, jossa on viisarit ja kaikki sekä aito siannahkainen hihna. Hän hymyili vieläkin leveämmin. Mininäytin lennähti jokeen, iskeytyi vedenpintaan, otti kimmokkeen, toisen, ei kolmatta. Upposi.
* * *
Järjestyksenvalvonta saapui tuhopaikalle. Pelastus-androidisto oli tehtävänsä tehnyt: he poistuivat vaivihkaa. Yhtään selviytynyttä ei oltu löydetty. Myös Palolaitos oli saanut tehdyksi sen mikä oli ollut tehtävissä. Loppu jäisi Järjestyksenvalvonnan huoleksi.
Valvoja astui ulos kulkuneuvostaan ja kytki skannerin toimintaan.
Oliko täällä tapahtunut metaeettisesti epähyväksyttävä teko?
Oliko tämä ensimmäinen metaeettisesti epähyväksyttävä teko, joka oli suunnattu androideja vastaan?
Ja kuka sen oli mennyt tekemään?
Valvojan 12-suorittimisto kytkeytyi sarjaan, monimuuttuja-analyysikalkyyli kyllä paljastaisi tihutyön todennäköisyyden…
* * *
Arat lähti taas liikkeelle. Tunnesuoritin toimi hienosti. Sen Arat kykeni 'aistimaan'. Kuten kylmyydenkin, joka oli kietonut Aratia ympäröivän kaupunkimiljöön syleilyynsä…
* * *
...tuhoutuneen pilvenpiirtäjän, ympäristöön levinneet sirpaleet...
* * *
Oliko hän kuvitellut kaiken?
Yleensä androidin ei tarvitse tehdä mitään - vain kuvitella ja suorittimet käsittelevät datan siten, että androidi todella luulee pystyvänsä ajattelemaan intuitiivisesti. Informaatio ja sen vaihto, sepä vasta on huijausta!
Arat filosofoi: Vaihdonvälineenä ajatus oli ajat sitten syrjäyttänyt rahan. Antiikkinen raha, sehän oli ollut ihmiskeksintö! Ajatus taas oli ei-fyysistä ja erittäin helppo säilöä kaikentyyppisiin massamuistipiireihin. Ajatuksella pystyi ostamaan kaikkea, toisaalta yksikään androidi ei sinänsä tarvinnut mitään. Koko kaupallislogistinen tuotantoketju oli jo kauan ollut täysin automaattien ja robottien hoitama.
Me androidit, Arat humaltui, olemme tunnetun olevaisuuden dominantit olennot. Olemmehan? Ikuisesti? Toivottavasti…
Tunnesuoritin aktivoitui ja otti vallan.
* * *
Pilvenpiirtäjä räjähti uudestaan, aina vain uudestaan… androidien kaikkein suurin arkkitehtoninen luomus tuhoutui, sinkoutui pirstaleina ympäriinsä. Uudelleen ja uudelleen…
* * *
Mitä pahaa jättiläismäinen hirvitys oli tehnyt? Todennäköisesti ei mitään, jotain se kuitenkin projisoi... ei kai...
Inuup?
Arat juntturoitui, suorittimet ajoivat kauhistuttavaa tapahtumasarjaa uusintana. Loputtomana uusintana… pelastaako rinnankytky? Sen on pakko pelastaa!
Arat laski suorittimiensa tehoa.
Se tehosi. Tunnesuoritin palautti kontrollin konventionaalisille suorittimille: lepotaso 1, aktivoi!
* * *
Äiti! ÄITI! Ä I T I !
Pienokainen oli sanonut ensimmäisen sanansa, sanan jonka hänen äitinsä oli eniten toivonut lapsukaisen suusta kuulevansa. Äiti kiiruhti lapsen luo ja koppasi hymyilevän vauvan syliinsä. Ilon kyynel vierähti äidin poskelle. Kunhan isäsi kuulee tämän! Äiti on sinusta niin ylpeä, rakas pienokaiseni. Vauva röyhtäisi ja oksensi vatsalaukkunsa sisällön äitinsä kaulalle. Onnestaan humaltunut äiti jatkoi auvoista hymyilyään, ei se mitään… ei se mitään… kulta pieni… ei se mitään… ÄITI!
* * *
Arat havahtui. Mitä kronometri näytti? Hän vilkaisi ranteeseensa, mininäytin oli poissa. Arat muisti. Kapine lojui joen pohjassa. Hyvä niin, ajan viheliäinen orjuuttavuus olisi vihdoin murrettava, kuinka helvetillistä olikaan olla sidottu sekuntien, minuuttien ja tuntien täsmällisyyttä alleviivaavaan liekaan! Mutta suorittimet olisivat ainiaan riippuvaiset kronometrin suoraviivaisesta jolkotuksesta, ellei… Arat melkein hihkaisi riemusta.
Tunnesuoritin saattaisi vapauttaa minut ja aistimeni lineaarisen ajankulun vankeudesta!
Ei enää mitättömiä istukehistoriatiedostoja, joita tosin oli helppo hankkia miljardeilta kaupallisilta virtuaaliverkkosivuilta. Kuvittelet olevasi se ja se pop-tähti tai tuo ja tuo urheilusankari.
Ei! Ei enää! Haluan kokea ja tallentaa omat muistoni. Kaikki vain omaan käyttööni. Ei ikimaailmassa vaihdonvälineeksi! Kun tarvitsee mitä tahansa aineellista tai aineetonta palvelusta, käytettäköön vastedes palvelun vastineena tavanomaisia "ajatuksia".
Hei, oliko tuo ajatus peräisin jonkin puolueen vaaliohjelmasta?
Ei varmaa tietoa, viestitti Aratin yhteiskunnallisesta tietoisuudesta vastaava suoritin.
Ei varmaa tietoa. Miksei? Miksi? Miksei?
Arat nousi seisomaan. Kuu mollotti kirkkaana, teräväreunaisena sirppinä aamuöisellä taivaalla. Koira ulkoiluttajineen lähestyi Aratia. Näytti kookkaalta saksanseisojalta, ikää kenties neljä vuotta.
"Huomenta", Arat tervehti väkinäisesti. Miksei täälläkään saa olla rauhassa?
"Huomenta, huomenta... tai yöhän se taitaa vielä olla", vastasi koiranulkoiluttaja.
"Niinpä, yöpä hyvinkin", Arat jatkoi keskustelua", mutta ei kai aamunkoittoon ole kovin kauan... komea koira teillä muuten."
"Kiitos kehuista. Jeq on näkimieni terä."
"Näkee, että koira on hyvin hoidettu. Onko se muuten aito?"
"Aito? Nyt en ymmärrä?"
"Eikös niitä ole aitoja ja tekokoiria nykyisin markkinoilla?" Arat kysäisi oudon kireään sävyyn.
Hillitse nyt itsesi.
"Aito Jeq on", toinen androidi vastasi, "suokaa anteeksi, mutta minun on nyt jatkettava matkaa." Koira kiehnäsi isäntänsä jaloissa.
"Mennään, Jeq."
Aratin tunnesuoritin otti vallan. Rinnankytky ei tehonnut.
Teeskentelevä paska! Teknoksen visvainen äpärä. Aratin hengittimet ylikuormittuivat. Hillitse... HIL-LITSE...
"Kaikin mokomin, ja hyvää jatkoa!" Arat huikkasi loittonevan koiranomistajan perään. "Ja ruostu helvetissä!"
Arat pinkaisi juoksuun, saavutti koiranulkoiluttajan ja iski tätä nyrkillä päähän.
Toisen kerran.
Kolmannen... ulkoiluttaja rojahti maahan suorittimet sumentuneina.
Arat potkaisi ärhentelevän, omistajaansa epätoivoisesti puolustavan koiran hengiltä ja viskasi molemmat hyiseen jokeen.
Eliminoitu androidi alkoi upota ja veti elottoman koirankin mukanaan kohti joen mutaista pohjaa.
Arat Askenskia kylmäsi. Eihän androidia pitäisi paleltaa.
TANSKANEN | SEURAAVA JAKSO
