Asema voi käydä ominaisuuksien edellä - jos niin halutaan nähdä.
* * *
Aamu valkeni. Kaupunki alkoi heräillä täyteen tohinaansa. Päivästä näytti tulevan pilvinen, lumisateen todennäköisyys 75 prosenttia. Näin päivystävä meteorologi lupaili aamuuutisissa, joita seurattiin miljoonissa ja taas miljoonissa asumuksissa ympäri kaupunkia.
Joki ei vielä ollut jäätynyt, mutta riitettä sen pintaan oli pakkasyön aikana muodostunut. Talvi teki vääjäämätöntä tuloaan. Yleensä joki ei kuitenkaan jäätynyt umpeen. Muutamana taannoisena, ankarana talvena luistelijat olivat saattaneet kiitää pitkin jäistä joenuomaa kaupungin halki. Ilmasto oli muuttumassa, sille ei edes vallitseva androiditeknologia mahtanut mitään. Siunaus vai kirous? Tai kenties yhdentekevää.
Arat havahtui. Oli jo valoisaa, oliko jo liian valoisaa? Mitä minä olenkaan tehnyt? Kysymyksiä virtasi suorittimesta toiseen. Arat vaihtoi sarjakytkyyn. Vähän helpotti, kun lisääntyvä teho selkeytti bittivirran kulkua. Raajat ja torso vetreytyivät liki alkutoimintavuosiensa huippukuntoon, lukuun ottamatta puuttuvaa mininäytintä. Mininäytintä, minne se on kadonnut? Kuka sen on kähveltänyt? Kuka julmettu…
* * *
"Äiti, saanko mennä kavereiden kanssa uimaan?"
"Mene vain, kultaseni, mutta muistathan tulla ajoissa päivälliselle."
"Kiitos, äiti, muistanhan minä!"
Poika kirmasi kohti jokea. Kaverit olisivat jo varmasti ehtineet uimarannalle ja kenties jopa veteen.
Aina minä olen viimeinen. Siihen täytyy tulla muutos. Ja pian. Poika otti loppukirin. Saapui rantaan.
Ei ketään. Omituista, mutta hienoa. Kerrankin olen ensimmäisenä vedessä. Poika riisuutui uimahoususilleen ja asteli matalaan rantaveteen. Hän kahlasi siihen saakka että viileä vesi ulottui häntä puolireiteen. Pysähtyi. Katseli ympärilleen. Taakseen. Rannalla ei vieläkään näkynyt ketään. Ei se mitään.
Poika sukelsi, nousi pintaan ja alkoi uida koiraa. Hän riemuitsi vapaudestaan. Veden vastus tuntui harvinaisen mitättömältä. Vihdoinkin hän oli onnistunut! Ensimmäisenä rannalla ja ensimmäisenä vedessä.
Poika saavutti vastarannan ja kiipesi hiekalle lepäämään. Aurinko paistoi lämpimästi pilvettömältä taivaalta. Koulu oli kaukana, oli vain tämä kesäloman hetki. Kymmenvuotiaana kaikki oli niin viatonta, täydellisen autereista lapsen koko elämä. Poika nukahti.
* * *
Arat lähti kävelemään kohti kaupungin keskustaa. Tehtävälistalla oli muun muassa käynti kelloliikkeessä. Miksi? Jokin syy siihen täytyi olla, jokin järjellinen syy. Kello?
Eikä tunnesuoritin millään suostu paljastamaan mitä mininäyttimelle on tapahtunut. Hemmetin vempain! Onneksi asensin niitä vain yhden, useampi olisi saattanut olla ties kuinka mittava katastrofi.
Arat saapui pääostoskadulle. Väkeä liikkui kaupungilla jo tavanomaisen arkiaamun tapaan, runsaasti.
Tuolla!
KELLOJA JA KULTAA luki liikkeen ikkunan yläpuolisessa, kellertävässä mainoskyltissä. Sinne? Sinne.
Arat astui liikkeeseen sisälle. Ei muita asiakkaita, ilmeisesti olen aamun ensimmäinen. Arat vaihtoi rinnankytkyyn. Ei ole tarvetta olla hyökkäävä saati väkivaltainen.
"Hyvää huomenta, miten voi olla avuksi?" aloitti myyjä sulavan lipevästi. "Onko jotain tiettyä mielessä vai katseletteko vain?"
"Huomenta, huomenta", Arat vastasi vääntäen kasvoilleen hymyn tapaisen, "rannekelloja, niitä katselisin, jos sopii."
Myyjä ohjasi Aratin kellolajitelman luo. "Katselkaa kaikessa rauhassa, minulla on yksi homma kesken. Palaan pian."
Myyjä poistui takahuoneeseen. Luottavainen paskiainen. Hymy alkoi karehtia Aratin suupielessä.
Ei! Ei taas...
Tunnesuoritin ohitti muut, rinnankytkeytyneet suorittimet ja hallitsi nyt Aratin kaikkia toimintoja. Aiemmin näin ei ollut käynyt. Tai niin Arat luuli. Tai luuli luulevansa. Rinnankytkeytyneet prosessorit jumiutuivat. Valta oli tunnesuorittimen.
Myyjä viipyi aina vain. Miksi, tai mitä väliä sillä on? Järki sumentui ja tunne - jälleen uusi tunne! - saneli Aratin toiminnan. Äkkiä Arat huomasi ymmärtävänsä ihmiskäyttäytymistä, ensi kertaa.
Tämä on suurenmoista ja samalla irrationaalista, silkkaa hulluutta... missä on kylmä logiikka ja androidille tyypillinen lattea täsmällisyys? Olenko minä tekevä 'rikoksen', jos nappaan tuon upean rannekellon ja häivyn täältä? Mitä merkitystä sillä on? Yksi kello sinne tai tänne? Eikä se mitenkään kirpaise yhä takahuoneessa viipyvää myyjän rääpälettä...
Arat sieppasi rannekellon ja poistui liikkeestä.
* * *
Hiki valui noroina alokkaan selkää pitkin. Keskipäivän aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Marssi täyspakkauksin oli kestänyt yli kaksi tuntia. Komppania alkoi väsyä, mutta siilitukkainen kersantti ei armoa tuntenut.
"Kyllä te limanuljaskat vielä jaksatte! Seuraava pysähdys on joen rannassa. Matkaa sinne on vain viisi kilometriä. Hei siellä takana, välit umpeen! Ilmavaara!"
Miehistö kirosi - sisällään. Ilmavaara-komennon syypää oli jälleen kerran se saatanan veltto jolppi, jonka nimeä kukaan ei koskaan muistanut. Se vitun haaveilija. Mitähän siitä tulee isona, armeijan jälkeen? Poliitikko? Ammattiyhdistyspomo? Kollektiivi maastoutui, kersantin sana oli laki.
Miehet syöksyivät maahan yrittäen parhaansa mukaan suojautua kuvitteelliselta napalmkylvöltä. Paitsi yksi mies.
Tämä mies seisoi hiekkatiellä ja katseli eri suuntiin säntäileviä sotilaita huvittuneen hölmistyneenä. Oliko ilmavaara taas kerran minun syytäni? Ei kai? Kyllä kai. Yhdentekevää…
Kersantti oli jostain syystä jo ensimmäisenä palveluspäivänä ottanut minut silmätikukseen. Isältäni olin saanut sellaista opastusta ennen erityisraskaaseen astumista, että joukkoosastosta yleensä yksi valikoitui aliupseereiden erityiseksi anti-lemmikiksi. Ja nyt arpa oli osunut minuun. Oli vain yritettävä kestää.
"Alokas Mehdow, ilmavaara koskee myös teitä!" kersantti ärjäisi ja saapasteli syntipukin eteen. "Ilmavaara! Tiedätte kai mitä se tarkoittaa?!"
Hiljaisuus. Vain lintujen vaimea liverrys kantautui metsästä tielle.
"Vastatkaa, alokas, kun teitä puhutellaan vai oletteko kuuromykistynyt sitten viime tauon?"
Trow Mehdow istahti tielle. "Tiedän, herra kersantti, tiedänpä hyvinkin", hän vastasi hyvin hiljaisella, tuskin kuuluvalla äänellä. "Koska jatketaan matkaa? Joella on kuulemma oikein hienohiekkainen uimaranta. Ei mikään mutapohja... "
"Hiljaa, alokas, teettekö minusta pilaa?"
"Miksi tekisin, mitä se minua hyödyttäisi, olenhan pelkkä mitätön nollanarvoinen typerys."
Kersantti oli raivostua. Tällaista tyyppiä hän ei ollut viidentoista palvelusvuotensa aikana vielä kohdannut. Lintsareita ynnä muita surkimuksia, mutta tämä vie voiton kaikista.
"Kysymys kuuluu, alokas Mehdow, oletteko te ykkösluokan näyttelijä vai idioottien idiootti?"
Miehet ympärillä kuuntelivat kaksikon sanailua. Yrittivät hillitä hihityksensä. Ylimääräinen tauko teki hyvää...
"Ihan mitä haluatte, herra kersantti, tehän täällä määräätte", alokas Mehdow vastasi kasvot peruslukemilla. Hän nousi seisomaan, pinkaisi juoksuun, kiihdytti täyteen vauhtiin ja loikkasi päätä pahkaa ojaan. Trow kaatui, vesi pärskähti. Hän jäi makaamaan vatsalleen. Asepuku alkoi vettyä, alokkaan silmät täyttyivät kyynelistä.
Kersantti saavutti Mehdowin.
"Hyvä Mehdow, tuossa oli jo vähän yritystä", kersantti lohkaisi.
"Osasto, ilmavaara ohi! Tielle nelijonoon, järjesty! Mars mars!"
* * *
Arat Askenski oli ymmällään.
Mitä hänelle oli tapahtunut?
Mitä hänelle oli tapahtumassa?
Kaikki suorittimet vaikuttivat olevan aivan sekaisin. Oliko tunnesuoritin ottamassa kontrollin? Miten se on mahdollista? Miksi? Kuinka?
Kysymyksiä putkahti lisää ja lisää. Ei auttanut kytkyn vaihto. Kuka pystyisi auttamaan? Yhtään ihmistä ei olisi tähän hätään saatavilla. Muut androidit eivät pystyisi auttamaan. Hän tajusi olevansa yksin, kovin yksin.
Arat harhaili laitakaupungilla. Aamupäivä vaihtuisi pian iltapäiväksi. Hän vilkaisi uuteen kelloonsa, 11:12. Digitaaliset numerot, kaunis kapistus.
Hän lähestyi lehtikioskia. Lehtien otsikot kiinnittivät Aratin huomion.
EI-NORMAALI IRRALLAAN ENSI KERTAA 150 VUOTEEN, KAKSI ELIMINOITU!
Arat alkoi voida pahoin. Inuup! Se toinen androidi koirineen!
Mitä hän olikaan tehnyt!
Hän lisäsi vauhtia. Olisi löydettävä lepopaikka, olisi päästävä rauhoittumaan, ajattelemaan, olisi…
Arat päätyi umpikujaan. Tämäkin vielä! Hei, mutta tuollahan on jokin kyltti tuon ison, arviolta kymmenkerroksisen rakennuksen edessä.
Hän pisti juoksuksi. Saapui talon etuovelle. Ovi näytti olevan auki! Sisään vain, mitään ei ole menetettävänä.
Joutilaisuusinstituutin pääovi avautui ja sulkeutui.
Arat Askenski oli sisällä.
TANSKANEN | SEURAAVA JAKSO
