Nuoresta iästään huolimatta kirjailija Inka Nousiaisella (s. 1976) on syytä nauttia 10-vuotistaiteilijajuhlasta. Hänen esikoisromaanistaan Kivienkeli tulee kuluneeksi tänä vuonna vuosikymmen. Syksyllä Nousiaiselta ilmestyi viides kirja, Karkkiautomaatti. - Karkkiautomaatin päähenkilö Vilja on aina haaveillut kaikenlaisista automaateista. Automaateista saa mitä vaan eikä silti tarvitse sulkea pois muita vaihtoehtoja, taustoittaa Nousiainen romaaninsa nimen alkuperää.
Nousiaisen kaksi ensimmäistä kirjaa luokiteltiin nuortenromaaneiksi, kun taas kolme jälkimmäistä ovat "aikuisten romaaneja." Kaikkia Nousiaisen romaaneja on luonnehdittu enemmän tai vähemmän epävarman hapuilun kuvaamiseksi. - Minua varmaan pidetään vähän epätasapainoisena tyyppinä sen takia, Nousiainen nauraa.
Nousiainen kuvaa tuoreimman kirjansa tekoprosessia hämmästyttävän nopeana. Normaalin noin kahden vuoden sijasta Karkkiautomaatti syntyi puolessa vuodessa. Vaikka tarkoituksena oli kerrankin tehdä laajaa kenttätutkimusta ja kattavaa taustatyötä, riistäytyi homma kuitenkin käsistä pian. Kuten niin usein yleisestikin, lähti tarina kulkemaan omaa tietään. - Annoin mopon karata käsistä. Karkkiautomaatti on kirjoitettu ironisempaan sävyyn kuin edelliset kirjani. Minulla on ollut kirjoittajana liian vakava leima ja halusin pyrkiä siitä pois, osin tietoisestikin. En kirjoita otsa rypyssä, Nousiainen painottaa.
- Kirjan valmistuttua on aina tyhjä olo. Tällä kertaa olo oli vieläkin hämmentävämpi prosessin sujuttua niin vauhdikkaasti. Yllätin itsenikin ja oli aika vaikea uskoa, että tässäkö tämä nyt sitten oli.
Elämä on melkein
Karkkiautomaatin päähenkilö Vilja on nuori toimittajanainen, jolle asiat ovat aina melkein. Viljan vallitseva perustunne on jäytävä ulkopuolisuus. Sivullisuus, jatkuva tarkkailijan rooli ja ainainen väliaikaisuuden tunne vaikuttavat päähenkilön elämän kaikilla osa-alueilla.
Päähenkilön ammatiksi valikoitui nimenomaan toimittaja, sillä se oli Nousiaisen mielestä luonteva ratkaisu. Kuten toimittajilla, on Viljallakin tarve kertoa, myös itsestään. Toimittajakin on työssään aina ulkopuolinen tarkkailija ja havainnoija. Lisäksi Nousiainen sai kerättyä toimittajakuvaan aineksia lähipiiristään.
Minämuodossa kirjoitetun esikoisensa jälkeen Nousiainen on käyttänyt muita kerronnan muotoja. Karkkiautomaatissa hän palaa minämuotoon. - Tarinassa on kyse itsen etsinnästä, se on hyvin minäkeskeistä ja siinä on runsaasti tajunnanvirrallisia aineksia. Romaanissa minä on siis Vilja ja sinä on Tuukka, Viljan poikaystävä ja toinen päähenkilö, jolle minä tarinaa kertoo. Tuukkaa vastaan Vilja peilaa itseään ja asioitaan, Nousiainen selventää.
Eräänlainen käännekohta Karkkiautomaatissa tapahtuu, kun Tuukan ex-tyttöystävä ilmoittaa itsestään pitkästä aikaa. Ex-tyttöystävä Siirin merkitys kirjassa on olennainen, sillä sitä kautta Vilja alkaa nähdä, että hänestä itsestään löytyy kuin löytyykin vahvuutta. Siiri toimii linkkinä Viljan ja Tuukan suhteen uudelleenarvioinnissa.
Viimevuosina paljon pinnalla ollut ns. Levottomat-sukupolven kuvaaminen on Nousiaisellekin ominaista. Hän ei ole valinnut aiheekseen tiettyä ihmisryhmää, vaan on aina kirjoittanut suunnilleen samanikäisistä ihmisistä kuin itse kulloinkin on. Sen hän kokee ymmärrettävistä syistä helpoimmaksi. - Kirjani ovat sidottuja aikaansa, mutten miellä niitä kovin yhteiskunnallisiksi. Käsittelen ajankohtaisia ilmiöitä, kuten lyhytjännitteisyyttä ja vaikeutta keskittyä mihinkään, ainakaan olennaiseen, Nousiainen kuvailee.
Aistit avoimina
Kirjoihinsa Nousiainen imee ideoita kulkemalla aistit avoimina. Osa elementeistä löytyy luonnollisesti lähipiiristä. - Se on sellaista palapelin rakentamista. Tarinani ovat fiktiota, joissa pohjana ovat omat havaintoni ja ihmettelyni, kertoo Nousiainen.
Kohderyhmää Nousiainen ei kirjoittaessaan ajattele, vaikka yrittääkin pitää mielessä, että ei kirjoita vain itselleen. - Luulisin henkilön, joka tarttuu teksteihini, olevan avoin, tietyllä tavalla herkkä sekä huumorintajuinen. Teemani ovat kuitenkin aika universaaleja ja niistä voi löytää jotakin tuttua tai samaistumiskohteita hyvin erilaisetkin ihmiset, Nousiainen arvelee.
Nousiainen sanoo, etteivät hänen kirjansa sisällä kovinkaan paljon "actionia", vaan ennen kaikkea tunnelmia, tunteita ja ihmisten kohtaamisia. Siksikään ne eivät ole tiukasti ikään sidottuja. - Karkkiautomaatissa on keskiössä Viljan alituinen kynnyksellä seisomisen tunne, hänen vaikeutensa nähdä, että se on tässä se kaikki eikä muualla. Elämysten epätoivoisen kiihkeä haku mitä hurjemmista ja erikoisemmista tempauksista on ajallemme leimallista, Nousiainen pohtii.
Mutta ei tiedä, kuinka tässä vielä käykään. Erään Karkkiautomaatin henkilön mukaan arki on taas tulossa muotiin.
