navigaatio
25.10.2003
Teksti: Anna Heinilä


HELSINGIN KIRJAMESSUILLA PALKITTIIN LUKEMISHARRASTUKSEN EDISTÄJIÄ

Helsingin kirjamessut järjestetään tänä vuonna kolmatta kertaa. Messujen konsepti ja tunnelma poikkeavat Turun intiimimmistä kirjamessuista sekä laajuudessa että kestossa. Huomionarvoista on suomenruotsalaisen näyttelyosuuden vahva edustus, joka koostuu hulppeasta 30:stä näytteilleasettajasta. Antikvariaatteja messuilla on mukana jopa yli 40. Kirjamessuilla nähdään ja kuullaan yli 700:a kirjailijaa, luennoitsijaa ja heidän haastattelijoitaan. Ohjelmanumeroita on n. 470.

Torstaina 23.10. messujen avajaisissa myönnettiin Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinto lasten ja nuorten valtakunnalliselle Netlibris-verkostolle. Palkintoraadin puheenjohtajana toimi Suomen Kustannusyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Olli Arrakoski. Muu raati koostui Helsingin yliopiston professori Päivi Setälästä, Yleisradion toimittaja Jarmo Papinniemestä sekä Suomen Messujen varatoimitusjohtaja Bror Felixsonista. Palkintoraadin mielestä Netlibris on ennakkoluuloton ja taitava tapa yhdistää kirja ja tietokone sekä lähi- ja etäopetus opetusmuotona.

A.W. Yrjänä. Kuva © 2000 Ari Talusen. Kuvamanipulaatio Anneli Perkiö.- Netlibris edistää lasten lukuiloa, avartaa ja monipuolistaa lukemistottumuksia ja kehittää oppilaiden medialukutaitoa, Arrakoski summaa. Lisätietoja Netlibriksestä osoitteesta www.netlibris.net.

Torstaina jaettiin myös Kirjakauppasäätiön Kirjapöllö-palkinnot. Kirjapöllöt jakoi kirjailija Leena Lehtolainen. Kirjailijan Kirjapöllön sai lähes nelikymmenvuotisen uran tehnyt kirjailija Hannu Mäkelä. Pokkariaatteen levittämisestä annettiin Kirjapöllö Taskukirja Loiston toimitusjohtajalle, Outi Mäkiselle. Kirjakauppiaan Kirjapöllö meni tällä kertaa Turun Kansallisen Kirjakaupan toimitusjohtaja Paula Palmrothille. Libristin Kirjapöllön sai Maarit Heikkinen. Erityistunnustuksena nuorison innostamisesta runouden pariin myönnettiin Kirjapöllö CMX-yhtyeestäkin tutulle runoilija A.W. Yrjänälle (kuvassa).

Ohjelma oli torstaina laaja ja monipuolinen. Seitsemällä lavalla ja Kirjakahvilassa oli esityksiä aina puoliyhdestätoista aamulla iltaviiteen asti. Viime vuoden tapaan lavat on nimetty legendaaristen, kirjallisuuteemme suuresti vaikuttaneiden kulttuuripersoonien mukaan, Eino Leinosta Edith Södergraniin. Erilaisten kirjailija- ja kustantajahaastatteluiden lisäksi ohjelmassa oli myös vapaampaa ja yllätyksellisempääkin toimintaa, mm. kirjallisuusaiheinen tietokilpailu ja Narraajien klubi. Ns. vaihtoehtopläjäyksistä pääsee nauttimaan etupäässä Kirjakahvilassa sekä Fredrika Runeberg -lavalla.

Nelipäiväisten messujen ensimmäisen päivän yleistunnelma oli innokas ja reipas, melko koululaispainotteinenkin. Uutena, erittäin positiivisena lisänä messuihin liittyen on pääkirjastossa perjantai-iltana järjestettävä runoklubi. Luvassa on kirjailijavieraita, runokaraoke ja musiikkia.

Tietoa messuista osoitteessa WWW.FINNEXPO.FI/KIRJA.


alanavigaatio