navigaatio
13.12.2005
Teksti: Antti Knuuttila Kuva: Antti Knuuttila

MUSTAVALKOISTA ROKKIA
Kupittaata elävänä kuvana

Kupittaa: Jukka Lempa, Pasi Silvennoinen ja Ville Mättö Kesällä debyyttialbuminsa julkaissut turkulaisen poprockin sanansaattaja Kupittaa eli Pasi Silvennoinen (rummut), Jukka Lempa (kitara) ja Ville Mättö (laulu ja basso), pääsi tutustumaan syksyn mittaan myös audiovisuaalisen ilmaisun maailmaan, kun bändin Hiljainen Protesti - kappaleesta tehtiin musiikkivideo, joka julkaistiin 9.12. Downtownissa. "Kyllähän ajatus musiikkivideon teosta oli muhinut päässä, mutta mahdollisuus sen tekoon tuli, kun Palatsin Mediapajasta otettiin yhteyttä, että haluaisivat tehdä biisistämme videon. Heillä oli jo käsikirjoitus ja ohjaajakin valmiina", kertoo Ville Mättö, joka myös sanoittaa Kupittaan biisit.

Loka-syyskuussa kuvatun videon ohjasi ja käsikirjoitti Jaana Makkonen, joka opiskelee Turun Taideakatemian elokuvalinjalla ja kustannuksista vastasi PopArena-projekti, josta tuottajana toimi Jussi-Pekka Panttila. Bändi ei itse pieniä yksityiskohtia lukuun ottamatta vaikuttanut käsikirjoituksen sisältöön, vaan kyseessä on ohjaajan oma näkemys kappaleesta. Kupittaan miehet vakuuttavat kuitenkin olevansa tyytyväisiä videoon.

Rikollinen Mättö jäämässä kiinni. Kuva videosta.Videota kuvattiin neljänä päivänä, neljässä paikassa. "Kuvauspäivinä ei hirveästi tarvinnut odotella, kun esimerkiksi hovioikeudessa ja poliisilaitoksen putkassa oli vain rajallinen aika kuvata", Mättö sanoo. Roolisuorituksista vastasivat bändin jäsenten lisäksi joukko tuottajan ja bändin tuttavia.

Itse video on mustavalkoinen ja poikkeaa perinteisestä rock-videosta siten, ettei bändi soita siinä ollenkaan. Hiljainen Protesti-kappaleen soidessa taustalla, rikollista esittävä Mättö vangitaan ja hän pakenee mielessään maalle, missä kaikki on yksinkertaisempaa. Videon parasta antia on ehdottomasti musiikin ja näyttelijöiden äänettömän puheen loistava yhteensovitus.

Mutta mitä Kupittaa aikoo videon jälkeen tehdä? "Tavoitteena on puskea vähän kaikilla rintamilla eteenpäin. Ensi vuonna aloitetaan uuden levyn teko ja videota yritetään jakaa kaikkiin mahdollisiin paikkoihin", Mättö paljastaa. Suomessa musiikkivideoilla on kohtuullisen huonosti jakelukanavia, mutta ainakin video päätyy Kupittaan seuraavalle singlelle. Keikkarintamalla Kupittaa pyrkii samaan enemmän esiintymisiä myös muualle Suomeen kuin Turkuun. "Uutta materiaalia on syntynyt paljon. Olemme yrittäneet saada biiseihin enemmän linjaa ja kappaleet tulevat olemaan vähän synkempään päin", miehet sanovat. Joukko uusia kappaleita saikin ensi-iltansa videonjulkistamiskeikalla Downtownissa ja ainakin allekirjoittaneen korvaan uusien kappaleiden sävelkulut ja erityisesti tunnelma kuulostivat hyviltä - huolimatta pienestä ensiesitykseen kuuluvasta hapuilusta. Joten uutta Kupittaa-albumia on syytä odottaa mielenkiinnolla.

WWW.KUPITTAA.NET

alanavigaatio