 |
 |
| 5.8.2011 | |
Teksti ja kuvat: Anneli Perkiö
"Kun puhutaan barokkimusiikista, se herättää yleensä aivan vääriä mielikuvia. Barokkimusiikin ydintä ovat tunteet. Se ei kuvaile niitä, vaan on niitä," kuvailee Alvildan kapellimestari Anssi Mattila. "Barokkimusiikki on ymmärrettävissä ilman käyttöohjeita, sillä se on meidän musiikillista äidinkieltämme. Tässäkin oopperassa olemme löytäneet hyvin universaalia ja tuttua musiikkia aina Munkkiniemen kreivistä Venäjän kansallishymniin," Mattila väittää.
Samaa vakuuttavat yksi oopperan kolmesta lemmenparista, Gildeä esittävä Kaisa Ranta ja Olmiroa esittävä Teppo Lampela. "Aariat ovat simppelin muotoisia ja melodiikka on hyväilevää: musiikki on hyvin helposti omaksuttavissa."
Alvilda in Abo on nuoren säveltäjän ensimmäinen ooppera, eikä siinä ole paria lyhyttä Gilden ja Olmiron duettoa lukuunottamatta ensemble-kohtauksia. "Varhaisissa oopperoissa joukkokohtauksia oli yleensäkin hyvin vähän," kertoo Lampela, joka tunnetaan nimenomaan barokkimusiikin tulkitsijana.
Hänelle Olmiron rooli on sikäli harvinainen, että se on selkeä baritonirooli. Teppo Lampelahan laulaa yleensä kontratenorina. Alvildassa hän ja muutkin työryhmän jäsenet joutuvat kuitenkin taipumaan moneen. Mm. Gilden isää Ernandoa esittävä Sören Lillkung joutuu esimerkiksi eräässäkin kohtauksessa laulamaan ylösalaisin käännettynä!
Tapahtumat etenevät vauhdikkaasti. Juonia punotaan ja toteutetaan italiankielisesti. Katsoja saattaisikin olla melko lailla hukassa, jollei Turun linnan produktiossa olisi mukana tapahtumia suomeksi kommentoivaa ja selittävää narrijoukkoa. Jenni Kitti, Oula Kitti, Maria Kananen, Jonna Aaltonen, Iiro Heikkilä ja Jukka Tarvainen tanssivat, laulavat ja tulkkaavat minkä omilta kepposteluiltaan ehtivät. Esityksen dramaturgiasta vastaava ohjaaja Ville Sandqvist käyttää muuntuvaa joukkoaan tapahtumien kuvittajina niin, ettei näyttämöllä taatusti ole yhtään tylsää hetkeä.
Taustalla monivuotinen tutkimustyö
Pohjolan amatsonit kiehtoivat jostakin syystä tavattomasti 1600-luvun italialaissäveltäjiä, ja yllättävän moni heistä tekaisi aiheesta myös oopperan. Jopa Vivaldinkin sanotaan sellaisen säveltäneen, vaikkakin hänen teoksensa onkin kadonnut historian hämäriin. Kaikkiaan versioita samasta aiheesta tiedetään syntyneen jopa pitkälle toistakymmentä.
Turussa toteutetaan nyt Carlo Agostino Badian vuonna 1692 säveltämä ooppera, jonka kapellimestari Anssi Mattila on yhdessä turkulaisten yliopistotutkijoiden, Luigi di Annan ja Totti Tuhkasen, kanssa rekonstruoinut esitettävään kuntoon. Libretto on koostettu useammasta eri tekstilähteestä, ja koko esitys on lyhennelmä Badian alunperin nelituntisesta oopperasta.
Turun yliopiston italian kielen ja kulttuurin professori Luigi di Anna törmäsi Alvildan tarinaan jo pro gradu -tutkimustaan tehdessään Firenzessä vuonna 1969. Idea Turussa toteutettavasta oopperasta tuli Totti Tuhkaselta, kun Turku lähti hakemaan Euroopan kulttuuripääkaupunkistatusta vuodeksi 2011. Euroopan arkistoissa tehdyn tutkimustyön tuloksena löytyi tarinaan liittyviä tekstejä ja lopulta myös Badian ooppera, joka on täydellisimpänä säilynyt teos aiheesta.
|
Barokkiooppera. Peruukkeja, pönötystä, puuteria? No ei todellakaan, ei ainakaan jos puhutaan Turun linnassa tänään ensi-iltansa saavasta Alvilda in Abo -oopperasta. Turun muinaiseen tarunhohteiseen historiaan sijoittuva, vuonna 1692 Innsbruckin hovissa esitetty Carlo Agostino Badian ooppera on juoneltaan itse asiassa kevyttä lemmensekoilua, musiikiltaan korviahivelevän kaunista melodiikkaa - sekä turkulaisena toteutuksenaan ratkiriemukasta ja vauhdikasta (kesä)teatteria parhaimmillaan. Voin vakuuttaa, että oopperaa yleensä vieroksuvakin kuulija varmasti viihtyy Turun linnan tummassa yössä...
Koko esiintyjäjoukkoa on myös harjoitettu miekkailun jalossa taidossa, sillä aseisiin tartutaan monesti, ennen kuin kiihkeä amatsoniprinsessa Alvilda (Mari Palo) antautuu häntä piirittävän kuningas Alfon (Riku Pelo) rakkaudelle. Juonenkuvioita hämmentävät myös hovimies Delio (Jussi Merikanto) ja Alvildan uskollinen palvelija Irena (Anneliina Koskinen), jotka myös rakastuvat toisiinsa tulisesti.
Tapahtumapaikkana on Suomen rannikko ja Turku: “Abo, metropoli della Finlandia” sekä Turun linna. Näin ilmoitettiin alkuperäistekstissä, mutta sen enempää paikallisväriä oopperassa ei luonnollisestikaan ole. Libreron tekijät olivat italialaisia, jotka käyttivät lähteitään vapaasti - ja ne lähteetkin olivat mytologisia tarinoita, jotka vain mahdollisesti saattoivat pohjautua joihinkin todellisiin henkilöihin Pohjolan historiassa. Tarinoita sotivista viikinkiprinsessoista ovat kirjanneet mm. historioitsijat Saxo Grammaticus (n. 1150-1216) ja Ruotsin viimeinen katolinen piispa Johannes Magnus, joka ryhtyi historiankirjoittajaksi maanpaossa Venetsiassa 1540-luvulla.
