Teksti: Anneli PerkiöKuvat: Robert Seger

LAULAVAT SADEPISARAT ON RUOKAA KAIKILLE AISTEILLE

Tuomas Parkkisen ohjaama Laulavat sadepisarat Turun kaupunginteatterissa osuu ja uppoaa - maaliinsa nimittäin. Tarjolla on ruokaa kaikille aisteille: viihdettä ja show´ta, joka kuitenkaan ei hajoa pelkiksi irtonumeroiksi, kuten musikaalit helposti tekevät, vaan antaa myös juonen tasolla jotain pureksittavaa.

Lähtökohta on tietysti jo vankka, kun Gene Kellyn tähdittämää alkuperäiskäsikirjoitusta ei edes voi paljoa sovittaa, mutta Tuomas Parkkinen ja työryhmä onnistuvat jotenkin päivittämään tarinan sillä tavalla, ettei anakronismeihin tarvinnut turvautua - lukuunottamatta ihan alkukohtauksen Saunalahti-heittoa, millaisiin ei onneksi enää toista kertaa sorruttu. Tarina on ankkuroitu Hollywoodiin ja vuoteen 1927, jolloin ensimmäiset äänielokuvat mullistivat mykkäelokuvia tuottaneiden filmistudioiden ja niistä leipänsä saaneiden ihmisten elämän. Toisille uusi tekniikka antoi tilaisuuden läpimurtoon, toisten kohtalo oli kadota valkokankailta.

Tämä historiallinen murrosvaihe luo Laulaviin sadepisaroihin sen oikean jännitteen ja sitä tässä produktiossa onkin lähdetty viisaasti korostamaan, tarjolla olevan melko kesyn rakkaustarinan sijaan. Elokuvassa jälkimmäistä on tietysti helpompi painottaa.

Aineksia olisi vaikkapa tragediaankin, mutta Kirsi Tarvaisen koomisesti esittämä mykkäelokuvatähti Lina Lamont varastaa siinä määrin show´n, että tarinan komedialliset painotukset saavat selvän niskaotteen juonenkulusta. Tarvainen on kerta kaikkiaan huikea ilmestys uhkeana bimboblondina, jonka tähti-imago uhkaa kadota äänielokuvan myötä. Raudanlujalla itsetunnolla varustettu diiva ei aluksi edes tajua tätä, vaan yrittää jatkaa muuttuneissa olosuhteissakin entiseen tapaansa suuria silmiään haaveellisesti pyöritellen. Studio puolestaan yrittää pelastaa, mitä raunioista irti saa, ja muuttaa Lamontin tekeillä olleen ensimmäisen äänielokuvan musikaaliksi. Tähti lainaa äänen kuorotyttö Kathyltä, johon hänen valkokangasrakastajansa Don Lockwood on jo ehtinyt rakastua.

Lemmenparia esittää oikea aviopari Mika Kujala ja Riitta Salminen, mutta asetelmasta ei saada irti sen enempää vääntöä. Vaikka Kathyn ja Donin rakkaustarinan alku on hieman myrskyisä, se tasaantuu oikeastaan kovinkin helposti. Sen sijaan laulu ja liike tältä pariskunnalta sujuu mallikkaasti, kuten ollaan jo monessa aikaisemmassakin produktiossa havaittu. Kujalan samettinen tangolaulajan ääni hehkuu varsinkin Pelkkää unelmaa -kappaleessa, ja Salmisen pirteä tanssiesitys nuorten tanssiammattilaisten kanssa on suorastaan säkenöivä. Ihmettelinkin, miksi oli tarpeen vaihtaa parin ensimmäisessä rakkauskohtauksessa tanssijat nuorempiin?

Toki on ymmärrettävää, että suurella vaivalla koottua kuoro- ja tanssiensemblea haluttiin käyttää niin maksimaalisesti kuin se tarinan puitteissa oli mahdollista. Mikko Ahtin koreografia olikin nautittavaa katsottavaa erityisesti suurissa, koko esiintyjäjoukon kokoavissa tanssikohtauksissa. Varsinkin Broadwaylle sijoittuva fantasiajakso oli kuin parhaimmista Hollywood-musikaaleista konsanaan. Mainittakoon myös vaikuttava loppukohtaus, ei niinkään tanssin vaan komean yhteislaulun vuoksi. Monesta tyylilajista koostuva musiikki säilytti tietyn johdonmukaisuuden läpi esityksen Jussi Vahvaselän taitavien sovitusten kautta.

Mutta kuten sanottu, Turun kaupunginteatterin Laulavat sadepisarat on kaikkien aistien juhlaa. Musiikin ja tanssin lisäksi täyteläistä vaikutelmaa luovat yhtä lailla Jani Uljaksen vaikuttava lavastus ja Tuomas Lampisen tyylipuhdas puvustus, jotka omalta osaltaan auttavat kiinnittämään tarinan oikeaan aikaansa. Upeimmin kaikki ainekset loistivat yhdessä heti esityksen alkupuolella, jossa juhlittiin Don Lockwoodin ja Lina Lamontin uusimman elokuvan, Afrikan tähden, ensi-iltaa tuottajan kartanolla. Egyptiin sijoittuvalla elokuvalla herkuteltiin niin sisustuselementeissä, miespalvelijoiden (olemattomissa) puvuissa kuin itämaista kohtalokkuutta huokuvalla musiikillakin.

Myös elokuva on läsnä ihan konkreettisesti. Saamme nähdä elokuvakohtauksia niin Lina Lamontin elokuvauran loiston päiviltä kuin sen viimeisistä hetkistäkin, jotka säälittä paljastavat valkokangaskaunottaren todellisen minän. Elokuvat on toteutettu totisesti kieli poskessa, mikä luo esitykseen ihan hulvattoman tunnelman, samoin kuin ensimmäisten äänielokuvien teknisistä ongelmista johtuvat kommellukset. Pelkästään näiden muutaman elokuvan vuoksikin Turun Laulavat sadepisarat kannattaa nähdä!

KALENTERI