Unikankare - teatteri&tanssi navigaatio
22.5.2007
Teksti: Emmi KantonenYlempi kuva: Jussi Aalto


STANLEYN ANATOMIA

Tärkeintä? Musiikki!
Parasta? Keikkailu!
Tuoreinta?
Skylines and Rooftops -debyyttilevy!

Turkulaisen Stanleyn tarina alkoi vuosituhannen alusta. Nyt ollaan tultu monen keikkamutkan ja miehistönvaihdoksen kautta merkittävälle välietapille: debyyttialbumi Skylines and Rooftops on löytynyt levykaupoista kuluvan kuun alusta saakka. Aktiivisen keikkailun avulla mainetta kasvattaneen vaihtoehtorockia tempovan bändin esikoinen päätyy varmasti monen musiikin kuluttajan levyhyllyä täydentämään.

Stanleyn pääasiallinen biisintekijä, kitaristi sekä kultakurkku Peter Hakola ja basisti Juha Nikkanen kertaavat tuntojaan musiikkijournalistina ensiaskeleitaan ottavan toimitusharjoittelijan kynsissä. Heidän lisäkseen Stanleyssa soittavat myös bändiä perustamassakin ollut rumpali Jussi Ilmonen sekä vuonna 2004 kitaristin paikan lunastanut Mikko Kymäläinen. Poikien fiilikset alkavat pikkuhiljaa selkiytyä mehut imeneen levytyssession jäljiltä. Levy tehtiin Kokkolassa, jossa tuottaja Jonas Olsson pyörittää studiotaan. Muun muassa Callistoa ja Deep Insightia tuottanut Olsson oli Stanleylle vanha tuttavuus, sillä hänellä oli sormensa pelissä myös bändin edellisen sinkun tekemisessä. Hakola kehuu Olssonin olevan asialleen omistautunut ammattilainen: "Skarppi jätkä, piti meidätkin ruodussa. Sikäli rankkaa puuhaa levyn teko kuitenkin oli, ettei uutta ole ihan heti luvassa!".

Skylines and Rooftops sisältää kymmenen tumman melodista ja sopivassa määrin meluisaakin kipaletta. Levylle päätyi vain tuoreita biisejä. Peter kertoo sen johtuvan siitä, että vuoden sisällä syntyneet sävellykset olivat yksinkertaisesti parempia kuin bändin alkuaikojen keikoilta muistettavat metallisemmat väännöt. Pojat vaikuttavat levyynsä tyytyväisiltä, vaikka ainahan pilkkua tekisi mieli viilailla loputtomiin oman hengentuotteen ollessa kyseessä. Vähintäänkin tyytyväisiä levyyn ovat olleet myös kriitikot. Stanleylle tärkeintä on kuitenkin keikkayleisön mielipide. "Palautetta on aina hyvä saada, varsinkin rakentavaa sellaista. Meidän musiikkiin se ei kyllä suoranaisesti vaikuta, jatketaan omalla linjalla eteenpäin," Peter vakuuttaa. Ja mikäs on jatkaessa, kun tie näyttää aukenevan oikeaan suuntaan.

Stanley on kiertänyt Suomea esimerkiksi Lapkon, Rubikin ja Deep Insightin lämppärinä. "Kiva niiden kanssa on ollut soittaa. Samankaltaista soundia tärkeämpää on ehdottomasti samanhenkisyys. Verkostoituminen on bändeillekin elintärkeätä, mikäli mielii omaa kaupunkia kauemmas keikoille," Peter pohtii. Ja kyllähän Stanleylle ulkomaan areenatkin kelpaisivat, joskus sitten tulevaisuudessa... Pysytellään kuitenkin toukokuisessa Turussa. Tällä hetkellä oma musiikki vie poikien vapaa-ajan jokseenkin kokonaan. Vaikka Stanleyn tavoitteeksi on muodostunut musiikin tekeminen ammattina, ei bändi soita euronkiilto silmissä. "Tää on intohimo ja elämäntapa. Pyöritään tiivisti yhdessä ja musiikin parissa," pojat nyökyttelevät yhteisymmärryksessä. Uuden levyn myötä seuraavaa Turun keikkaa odottavat malttamattomana todennäköisesti muutkin kuin mielellään lavan haltuun ottavat stanleylaiset.

Kuuntele maistiaisia ja anna palautetta: www.myspace.com/stanleystanley. Lue arviot levystä: mm. uusin Rumba, Rokkizine ja Sue (myös haastattelu). Koe livenä: 29.5. On The Rocks, Helsinki ja 30.5. Yo-Talo, Tampere.


alanavigaatio