navigaatio
20.7.2005
Teksti: Frida Gustafsson


KOHTAUSPAIKKANA VERKKOYHTEISÖ

Turussa marraskuussa järjestettävän Runoviikon valmistelu etenee vauhdilla. Pari kuukautta ensimmäisen ideointipalaverin jälkeen suuri osa ohjelmasta on lyöty ainakin jossain määrin lukkoon.

Runoviikon järjestäjien pääasiallisena kohtauspaikkana toimii yhteisö Yahoon sivustolla. Ajatuksia vaihdetaan verkossa viestien välityksellä. Viestit ovat kaikkien luettavissa ja kommentoitavissa. Näin ideat, ehdotukset sekä tuottajat ja tekijät kohtaavat toisensa silloinkin kun se fyysisesti olisi mahdotonta. Yahoon runoviikory-nimisessä yhteisössä keskustelua tapahtumasta on käyty kiivaasti jo huhtikuusta asti.

Verkkoyhteisö on erinomainen apu Runoviikon kaltaiselle laajalle levittäytyneelle ja verkostoituneelle tapahtumalle. Järjestäjät ovat useilta eri tahoilta. Runoviikkoja he puuhaavat vapaaehtoisina, joten myös muut velvollisuudet saattavat estää tapaamisia. Yahoon yhteisö kerää koko tapahtumaporukan yhteen. Sieltä näkee kuka vastaa mistäkin ja saa myös yhteyden muihin.

Tänä vuonna Runoviikolle on saanut vapaasti tarjota ohjelmaideoita ja toteutusehdotuksia, joiden määrä on ollut suuri. Kiinnostusta tapahtumaan löytyi monilta eri tahoilta. Ehdotukset ovat kaikkien luettavissa yhteisön foorumilla. Näin päästään näkemään, mitkä ideat ottavat tuulta siipiensä alle ja saavat kannatusta. Samalla saattavat kohdata yhden hyvä ajatus ja toisen mahdollisuudet toteuttaa se.

Ensimmäisen ideointipalaverin jälkeen Runoviikon hallitus on pitänyt myös kokouksia. Viimeisimmän kokouksen tuloksena syntyi lista vuoden 2005 Runoviikon mahdollisesta ohjelmasta. Mukana on kaikki käyttökelpoinen ja toteutettavissa oleva, mutta vaativin vaihe taitaa olla vasta edessä. Nyt on aika miettiä ohjelman lopullinen kokoonpano.

Pujahda metsään

Henna Lasorla, Reetta Niemelä ja Tuuli Roos ovat lähestyneet runoviikkoa ohjelmaehdotuksellaan, joka kantaa työnimeä metsä. "Meille tuli ajatus runoinstallaatiosta, runotilasta", kertoo Henna Lasorla. "Pohdimme, miten runon saisi muuttumaan konkreettisesti tunnoksi." Lopulta syntyi idea runometsästä ja yhteistyöstä muiden alojen osaajien kanssa.

Tarkoituksena on rakentaa tekstiileistä korkeaan tilaan metsä, jonka onttojen puiden sisään voi pujahtaa kuuntelemaan Reetta Niemelän ja Henna Lasorlan metsä-aiheisia runoja. Teoksessa voisi kokea metsän sanojen ja kankaiden kautta. "Jokainen voisi pukeutua metsään", Lasorla hymyilee. Teosidea toimitettiin Tommi Parkolle, joka lisäsi sen runoviikon yhteisön foorumille. Ehdotuksessa kerrottiin ohjelmaidean lähtökohta, mitä teoksella halutaan viestittää. Siihen liitettiin myös suuntaa-antava budjetti ja konkreettinen suunnitelma toteutuksesta.

Vielä ei tiedetä toteutuuko metsä osana Runoviikon ohjelmaa. "Nyt odotellaan, että varmistuu voidaanko se tehdä ja sitten ruvetaan toteuttamaan konkreettisesti", Henna Lasorla sanoo. Vielä ei tiedetä, missä tilassa teos voitaisiin toteuttaa. Tilan tulisi olla korkea ja luonteva paikka. Teoksen suunnittelu on ollut antoisaa. Ideoita ja prosesseja tarvitaan jo ennen kuin ohjelmasta lopullisesti päätetään. Muuten ei syntyisi mitään. "Runoviikon konteksti on ideaalinen tällaisille kokeellisillekin jutuille", Henna Lasorla toteaa.

Edellinen artikkeli: TAPAHTUMA SYNTYY AJATUKSESTA