Aistit: 5. osa: Tunne älysi!
Kari Tanskanen: AISTIT
Novellisarja, 1997
V osa
TUNNE ÄLYSI!
Arat Askenski alkoi vähitellen hahmottaa ympäristöään. Silmät tuntuivat mukautuvan yllättävan hitaasti tähän vallitsevaan valoisuuteen, ja täällähän oli erittäin valoisaa. Valkeat seinät, ei ikkunoita, valkea katto. Kaikki näytti olevan valkeaa. Valokin oli loistavan valkeaa. Hiljaisuus vallitsi, ei hajuakaan…
Mitä M I N Ä oikein täällä teen?
Valtion Erityishoitolaitoksessa oli täysi vipinä käynnissä. Hoitajat, lääkärit ja muu henkilöstö tekivät – kuten aina – työtä vuorotta vuorokauden ympäri. Potilaita virtasi laitoksen etu- ja takasisäänkäynnistä tasaiseen, loputtoman tuntuiseen tahtiin.
Äänten jatkuva sorina ja kaoottinen ilmapiiri olivat saaneet monen katumaan ammatinvalintaansa tässä maanpäällisessä helvetin esikartanoa muistuttavassa ihmismuurahaiskeossa. Hyvät palkat ja muut sosiaaliset edut takasivat kuitenkin sen, että huippuammattitaitoisia työntekijöitä oli aina jonoksi saakka tulossa rivistä uuvahtaneiden tilalle.
”Tulisitteko tänne, tohtori?”, huudahti pääosaston Päähoitaja ja vinkkasi ohikulkevan päivystävän Päätohtorin luokseen.
”Mistä on kyse, kansalainen Päähoitaja?”
”Erittäin mielenkiintoinen tunneälytapaus tuotiin juuri sisään. Luulenpa, että se kiinnostaa aivan erityisesti Teitä, kansalainen Päätohtori.”
”Mikä tutkimushuone?”
”Numero 18.”
”Menen sinne hetimmiten. Kiitos tiedoista.”
Päätohtori – oikeammin kliinisen neokybernetiikan apulaisprofessori – kiiruhti kohti tutkimushuonetta 18. Pysähtyi hetkeksi oven eteen, avasi oven ja astui sisään valkeaan valoon.
Arat Askenski istui vuoteen reunalla. Tunneälysuoritin irroitettuna ja looginen osionsa sekoitettuna. Arat tunsi olonsa yksinäiseksi, kovin yksinäiseksi…
Päätohtori kutsui erityisneuvokkaan apulaisensa, Ylihoitajan, luokseen. Tarkoitus oli ensiksi ajaa diagnostiikkaohjelma Ykkönen. Näin saataisiin selville Tunneälysuorittimen status ja mahdolliset primääriset vauriot.
”Ohjelma valmis ajettavaksi, kansalainen Päätohtori.”
”Selvä. Käynnistä.”
….Cameleon…Salamander…Pisces
Auttakaa!!!!! Ei saa, koskee…
…Eliah Cochlea, ”Mama!” //
####@@@@@Daxx,P A M….
Dinfom, alle aikayksikön —-maailmanalku____
LAITE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Tuhotkaa, tuhotkaa…….
????
?
iii……
öööööökjjhkjh4353qyr
~~
oooo
EIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!
0101000010101000000110010101010110100101010010…..
”Mitä HELVETTIÄ tämä on!?”
”Niin, kansalainen Päätohtori?”
”Äläkä kutsu minua tuolla nimellä. Tiedät erinomaisen hyvin, että inhoan sitä suunnattomasti!”
”Anteeksi, pomo. Se vain jotenkin lipsahti.”
”Saat, Stella. Tämän kerran. Nyt töihin!”
Uuttera apulaisprofessori kävi Stellan avustuksella läpi diagnostiikkaohjelman antia, mutta hajanaiset fraktaalimaiset muistumat vain lisäsivät dynaamisen tutkijakaksikon hämmennystä.
”Miten TUOSTA soopasta saat irti vaikkapa sosiaalisen ajotaidon vioittumisasteen?”
”Aivan niin, parahin pomo, ei tuosta paljon kostu. Itsensä motivointikyvyn frekvenssitiheydestä ja sinnikkyysintegraalifunktion raja-arvoista puhumattakaan.”
”Niin, kääntele vain siroa skalpelliasi pomosi vatsassa ammottavassa avohaavassa. Mielihalujen hillintä -käänteisfunktioiden derivaatat ovat myös aivan p o s k e l l a a n. Samoin graafiset kuvaajat, joiden avulla pitäisi hahmottaa kykyä siirtää t a r p e i d e n tyydytystä.”
”Kyllä, kyllä…äläkä unohda mielentilojen hallintamatriisin olennaista merkitystä, silloin kun potilaan pitäisi masteroida taito ajatella selkeästi k a i k i s s a kuviteltavissa olevissa tilanteissa.”
”Skalpellia vain selkään ja Fiskars-saksia keuhkoon, Stella! Niin sitä pitää. Älä kuitenkaan unohda empatiaa ja toivoa, kahta kehittämäni tunneälyteorian kauneinta matemaattista suuretta, sillä onhan tunnetusti (E*T)=(T*E).”
”Noh…noh, pomo, kyllähän minä NUO muistan.”
”Ei sitä aina tiedä.”
Prognostiikkaohjelma oli seuraavaksi ajovuorossa. Päätohtori toivoi hartaasti, että nyt saataisiin tolkuntynkää diagnostiikkasoftan antamaan taudinkuvan epämääräisyyteen. Ehkä nyt selviäisi alustava ennuste hoidon onnistumistodennäköisyydestä. Tunneälysuoritin on lopultakin pelkkä matemaattinen matriisimalli, vaikka onnistuu matkimaan ihmisaivoja hämmästyttävän aidosti. Vai kumpiko se nykyään matkii kumpaa? Tohtori huomasi hymyilevänsä.
”Mikä on noin hauskaa?”
”Ei mikään sen ihmeempi. Tulipahan vain mieleen muuan uuskerettiläinen ajatus. Eräänlainen kana/muna -analogia.”
”Minkälainen, jos saan olla utelias?”
”No, pohdipa sitten tätä: viimeisintä mallia oleva tunneälysuoritin vai äärimmilleen trimmatut ihmisaivot, kumpi mahtaa olla aidompi?”
”Kenties kumpikin?”
”Heh. Taisit osua aivokuoren ytimeen.”
Stella käynnisti softan.
TIETOISUUSANALYYTIKKO
Prologi
Tilassa on neljä syvennystä. Se on aivan tavallis-ta, kun kyseessä sattuu olemaan simultaanipsyykehoitokeskuksen ope-ratiivinen eriö. Kukin syvennys on täsmälleen samanlainen, jotta hoidon tasapuolisuus voidaan taata.
Tilan faasi muuttuu. Tietoisuusanalyytikon tarkkailu-monitoriin kirjoittuu neljän potilaan nimet. Sessio on alkamas-sa…
1
Mystikolla oli ollut tukala päivä. Saatanan uskovai-set olivat haastaneet hänet väittelemään ektoplasman ja ekumee-ni-suuden vuorovaikutuksellisista ristiriitaefekteistä. Eikä ky-seinen aihe ollut lähelläkään Mystikon omaa erikoisalaa, josta jopa Valtio oli häntä kiitellyt ja luvannut ennenaikaisen lobo-tomian – mahdollisesti jo ensi kuussa.
Mystikko kirosi ääneen: ”Helvetin ekumeenikot! Söisivät iljettävän valkoisen ektoplasmansa!”
Mystikon kuohunta oli tavallaan oi-keutettua, sillä oli-han hän itse kuuluisa juuri yhden oivalluk-sensa ansiosta. Tuon älyttö-myyden Mystikko oli keksinyt levi-toidessaan alastoma-na näennäis-todellisessa ektoplasmassa. Virtu-aalikaunokainen oli kuiskannut hänen kuuloelimeensä maagiset sanat: ”Puuhamaassa vietät koko päivän kesäisen.”
Akti oli ohi. Seksuaali oikoili raajojaan. Hän sytytti imaginäärisavutteen. Seksuaalin ajatteluelin viivähti hetken epämääräisessä menneessä ajassa ja sen viheliäisissä ta-voissa: ”Kiskoa nyt vapaaehtoisesti myrkyllisiä kaasuja ki-tusiin-sa.”
Telepatiaviesti. Seksuaali havahtui todellisuuteen. Partneri numero 198,98 oli lähestymässä orgasmejaan ja halusi, että Seksuaali olisi läsnä kyseisen hetken. Seksuaali huokasi ääneen ja ajatteli itsekseen, että oliko ammatinvalintansa sit-tenkään osunut kohdalleen. Tai sitten tämä oli vain niitä huono-ja päi-viä. ”OK,kultaseni! Tulossa ollaan.”
Näyttöpääte pimeni. Tiedin lopetti sähköpostinsa selai-lun. Keskustietokone, oliko se jo seitsemäs käyttökatkos tänään?
Tiedin ei ollut aivan varma.
Tiedin kytki itsensä huolto-operaattoriandroidin muis-titaajuudelle. Kului sekunnin biljoonasosa. ”Outoa,”,Tiedin huomasi viestivänsä ääneen, ”tod-ella omi-tuista! Koskaan yhteydenotto ei ole kestänyt NÄIN KAUAN.”
Analyyttisen neo-filosofian oppitunnin alkuun oli 6 minuuttia ja 15,34 sekuntia. Filosofi istui opettajainhuoneessa sie-mail-len naukkuja viskipul-lostaan. Taas olisi kestettävä koko joukko idioottimaisten oppilaiden yhtä idioottimaisia vastauksia ja kommentteja. Filosofi oli h i u k a n kateellinen Yliopiston niil-le filosofeille, jotka saivat toimia pelkästään tutkijoina ilman opetusvelvoitetta – ja kaiken lisäksi selvin päin. Opettajan oli sen sijaan PAKKO mennä oppilaiden eteen juopuneena. Jos ei menettelisi näin, saisi potkut Yliopistosta ilman irtisanomisai-kaa. Mutta ei auta: Filosofi, anna viskin palaa!
2
Mystikko levitoi. Hänen vartalonsa vääntelehti tahdot-tomasti audiotodellisuuden rajamailla; taustalta kantautui Mo-törhead-yhtyeen Ace of Spades -hitin maaginen riffi: VAROOM!
”Puuhamaa, puuhamaa, puuhamaa…”, Mystikon aivoelin toisteli lakkaamatta. Miksei se jätä minua rauhaan? Enhän halua jäädä sinne loppuiäkseni…
Partneri 198,98 – hemaiseva semiandroidi viisine rin-toi-neen ja kolmine vaginoineen – vikisi villisti. Voiteluaineet ja lubrikantit sekoittuivat huumaavaksi tuoksukollaasiksi. Sek-suaa-li tarkkaili 198,98:n hekumallisia reaktioita. Eipä tämän androidimallin meiningissä ollut mitään mainittavaa mielipuoli-suutta. Luultavasti sen ohjelmoija oli ollut joko tiedin tai impotentti hintti/lesbo, ja mitä todennäköisimmin sen ihmispuo-lisko oli ollut seksuaalisesti jokseenkin täysi nahjus.
KRIIK…..IHANAA!!! 198,98 kirskui ja korisi. Eritteet valuivat sen kolmesta emättimestä kuin Voilevi paistetuista mun-kki-rinkilöistä. Seksuaali valmistautui viemään aktin loppuun.
Bittijono toisensa jälkeen vilisti huolto-operaatto-riandroidin muistipiirien läpi. Noin 2 sekuntia myöhemmin Tietimen koko tietomassa oli tarkastettu: ei mitään outoa. Tiedin ravisti kuvannollisesti päätään.
Jotain sisälläni on. Jotakin sellaista, mitä YKSIKÄÄN muu tiedin tai androidi ei ole KOSKAAN havainnut. Ongelma on siinä, että en itsekään tiedä MISSÄ se on. Ei juma-lauta, SIIHEN en suo-stu alis-tumaan. Vai onko se ainoa keino?
Luento oli alkamassa. Oppilaat tungeksivat aulassa. Osa heistä oli jo asettunut auditorioon makaamaan. Istuminen oli ankarasti kielletty. Siitä oli jopa annettu ylimääräistä virtsausharjoitusta. Jos sattui jäämään 3 kertaa saman päivän ai-kana kiinni istumisesta, siitä serasi ja ankarampi rangaistus: neo-filosofian kandidaatin tutkintotodistus – toilettipaperikin on arvokkaampaa. Toisinaan tuo makuuasentopakko johti tilan puu-tteeseen: pulman ratkaisu tuotti taas joskus ei-toivottuja raskauksia.
Filosofi hoiperteli lupaavasti auditorioon ja asettui paikalleen minibaarikaapin eteen. Oli tärkeimmän tehtävän aika eli kaapin sisällön tarkistaminen…
Päätohtori oli yllättynyt ja kummissaan. Tunneälysuorittimeen oli tallentunut epämääräisen fraktaalimössön lisäksi proosamuotoista tekstiä. Prognostiikkasofta ei kuitenkaan ollut vielä valmis antamaan ennustetta mistään. Ei hoidosta saati hoidon onnistumisen todennäköisyydestä.
”Tämä on mystistä, Stella.”
”Niin mikä mielestäsi on outoa?”
”Se, ettei prognostiikkasofta toimi asianmukaisesti, vaikka kaikki parametrit ovat asianmukaisesti konfiguroidut.”
”Parahin proffaseni, jospa kaikki TUNNETUT parametrit ovat reilassa. Voi kaiketi olla myös niin, että itsegeneroiva prognostiikkasofta luo itse uusia parametreja.”
”Totta kai. Hyvä Stella! Sentään jonkun aivot toimivat. Taisit sitä paitsi osua napakymppiin. Ei kai auta muu kuin testata kyseistä softaa lisää…”
”…jos saan keskeyttää: ehkä on toinenkin keino.”
”Mikä, jos saan kysäistä?”
”Ajetaan softa uudelleen. Ehkä se on nyt luonut tarvittavat parametrit, emmekä tarvitse nirppanokkaista ohjelmoitsijaa tarkistamaan koodia.”
”Hyvä. Toinen napakymppi. Miten pärjäisinkään ilman sinua.”
”Sitä olen ihmetellyt jo kauan, hyvin kauan.”
3
Ektoplasma muutti väriään. Viime aikoina Mystikko oli enimmäkseen nähnyt myrkynvihreitä esanssimaisia värivivahteita. Kauas historiaan olivat jääneet punasävyiset houreet, joissa ylistettiin virtuaalisosialismin autuutta. Nykyään ektoplasmassa koettiin yltiöpäisen privatisoituneita elämyksiä: uskonnollista heräämistä ja Saatana-vaikutteista henkistä masturbaatiota.
”S-aa-tana”, Mystikko kiljahti, ”sen takia täällä sitä taas ollaan!” Missähän se mystinen, visvantuoksuinen Virtuaali-kaunokainen nyt luu-raa? Mikko Alatalo, fuck you!!
Akti. Loppuun. Vietävä! Ja nyt kun kaikki on niin her-kullisen mehevää. Vietävä, uudestaan!
Partneri 198,98 päästeli täysillä. Seksuaali aisti to-taalisen transsin, johon hänen kumppaninsa oli vajonnut. Kolme vaginaa vuotivat valtoiminaan. Tuoksu kävi Seksuaaalin nenään.
Telepatiaviesti. Taas! Sorry! 198,98, but I´ll be back!
”Ai, niinkö kultasein, kaipailet sinä Seksuaali-mussukkaa!”, telepatioi Seksuaali, ”No, minähän olen jo tulossa luoksesi aa-tosten auvoisten siivittämänä, Esko-kulta!”
Tiedin virnisteli. Mitäpä muutakaan se olisi voinut tehdä. Jos minulle tehdään SE, niin paskaakos tässä enää. Viekää loputkin arvokkuudestani ja tuhotkaa vaivainen identiteettini. Keskusyksikön skannausta varten kutsuttu semi-ihminen astui Tietimen viereen ja kaivoi salkustaan instrumenttinsa.
”Aloitammeko?”, olento naukaisi. Tiedin vaikeni. Mitään muuta se ei voinut tehdä. Häpeä oli niin suuri.
Filosofi avasi minibaarikaapin oven ja sulki sen saman-tien. EI! Tämä ei voi olla totta. Kuka jumalauta on jättänyt kaapin tyh-jäksi? Ei kai vain se rääväsuinen, hömssähtävä valtio-opin pro-fessori, joka muutenkin on aina flirttailemassa? Mikä sen nimi nyt olikaan? Prole? Aivan, Prole!
Parasta tarkistuttaa, kuka täällä on luennoinut ennen mi-nua, sillähän tähän saadaan selvyys.
SELVYYS!
Ei, helvetti, sel-vyyttä nyt en ainakaan kai-paa. Mutta viinaa on pakko saa-da, sil-lä lue-nto alkaa vajaan 2 minuutin kuluttua!
4
”Minuako kutsuit?”, kujersi Virtuaalikaunokainen.
Mystikko hätkähti. Mitä nyt?
Virtuaalikaunokainen leijaili huoneen halki ja istahti Mystikon polvelle. ”Etkössää tykkää miusta ennää?”, tämä juma-lai-nen olento visersi suoraan Mystikon kuuloelimeen.
Tykkää? Tukkaa, sitä ei enää kasvaa päälaellani. Tuhkaa olen varistanut lukemattomista sikareista. Mykkää en suostu imi-toimaan, kautta jonkun mitättömän imitaattorin veristen kivesten. Rockia rakas-tan ja puuhamaan vuoksi olen kärsinyt yhtä sun kolmatta murhetta viime vuosina. Ektoplasma haisee!
Virtuaalikaunokainen kuunteli Mystikon vuodatusta pää söpösti kallellaan: ”Mikset osta hajunsyöjiä?”
Poliandrot ovat aina yhtä kiimaisia. Tämä Esko-luokan edustaja – Super-Vexi – on suorastaan häkellyttävän ihmismäinen jaarittelevine puhetapoineen ja mahtipontisine orgasmihuudahduk-sineen. Seksuaalin ammattitaito joutui monasti koetukselle, mut-ta erityisen kinkkisiä olivat juuri poliandrot.
Takinkääntöä Seksuaali oli oppinut sietämään, mutta lehmäkaupat kesken aktin saivat Seksuaalin viisarit yhä hehku-maan punaista: juuri kun elin on mukavasti sisällä, ovi aukeaa, sisään huonee-seen tuo-daan koo-kas, märehtimiseen erikoistunut ayrshire-rodun valioyk-silö ja telepaattisimultaanihuutokauppa voi alkaa. Mutta mitäpä Seksuaali ei rahasta tekisi.
Semi-ihminen kopeloi Tietimen herkkiä virtapiirejä, ja Tiedin kärsi. Tällä tavoin sitä ei oltu koskaan aikaisemmin nöy-ryytetty.
Kului miltei 2 tuntia. Lopulta semi-ihminen sai työnsä tehdyk-si. Vartio-androidi saattoi sen ulos.
Tiedin kokosi itseään positronisesti. Tietoisuus palai-li vähitellen. Bittijono toisensa perään kulki Tietimen kes-kusyksikön läpi.
Äkkiä tuli OIVALLUS. Se ei ollut mikään tavallinen syö-te-tuloste -oivallus vaan aivan uusi AJATUS. Identiteetti oli SYNTYNYT. Tiedin oli eikä vain tiennyt olevansa.
MUTTA MIKÄ TIE-DIN OLI?
Filosofi astui ulos luentosalista – lähes selvänä. Ai-kaa oli vähän. Pullo oli saatava. Ja edesvastuuseen se törkimys, joka oli uskaltanut jättää minibaarikaapin tyhjäksi. Taidanpa ottaa asian esille professoripalaverissa, sillä ei tämmöinen peli vetele.
Ei edes y h t ä oluttölkkiä ollut jätetty ensihätää var-ten.
Filosofi suunnisti huoneeseensa. Hän myöhästyisi luen-noltaan. So what? Suurempi rikoshan on luennoida selvin päin kuin myöhästyä pari vaivaista minuuttia. Missäs ne pullot taas olivatkaan?
EI!
Ei ole totta, joku paskiainen on vienyt kaikki va-rastoni! Prole, tämä tietää sot…
<tiedoston loppu>
”Siinäpä se oli, proffaseni.”
”Softa toimii kuten pitää. Ainakin viimeisen rivin ilmoitus on täsmälleen lähdekoodin oletusarvon mukainen.”
”Aivan, softassa ei ole pienintäkään erhettä.”
”Mutta jossakin on vikaa!”
”No, senhän takia me täällä ollaan, selvittämässä ongelmatilanteita. Et kai ole unohtanut primaarifunktiotamme?”
”Enhän toki. Olen ilmeisesti hiukka sekaisin tuon pöyristyttävän proosatallenteen takia, mitä tässä on jouduttu kahlaamaan läpi. En olisi ikinä uskonut, että tunneälysuoritin pystyy suoltamaan moista moskaa!”
”Älähän ole ylikriittinen. Ei se teksti niin toivottoman surkeaa ole. Julkaisukelvotonta tietenkin, mutta jokin siinä viehättää minua.”
”Mikähän se JOKIN mahtaa olla?”
”En pysty vielä erittelemään, täytyy perehtyä tekstiin tarkemmin.”
”Et kai aio lukea sitä uudestaan?”
”Et kai aio estää minua lukemasta sitä?”
Arat Askenski avasi metallisen siniset silmänsä. Päätohtorin tunneälysuoritin oli nyt kokonaan alustettu uudelleen ja looginen osionsa ehjätty täydellisesti.
Huoneen valkeaa valoa oli hiukan himmennetty tutkimusten ajaksi. Ikkunaton tutkimushuone numero 18 oli tullut Aratille hyvin tutuksi. Hän oli jopa alkanut viihtyä täällä.
Hän oli yksin. Ylihoitaja oli poistunut.
Arat Askenski otti kallolukituksen avausinstrumentin käteensä, kovin tutunoloinen kapine. Teräksinen instrumentti tuntui kylmältä kädessä. Hämärä huone oli äänetön.
Androidi katsahti nopeasti ylös neliönmuotoiseen kattopeiliin, hymyili täydellisen ihmismäiselle peilikuvalleen ja avasi kallonsa pikkuriikkisen otsaluukun.
Oli aika kytkeä ihmisen käyttämä tunneälysuoritin toimintaan.
Vihdoinkin oli aika tuntea.
Älynsä.
SISÄLLYSLUETTELO
I osa | II osa | III osa | IV osa