1

Toritapahtuma. Runoilijan jäämistö nuijan alla
Vaimolle riittää eropaperit. Poliisi katsoi silmiin kuin rikollista

Tommi Parkko - Varsinais-Suomen uusi läänintaiteilija
REALISTINEN RUNOJEN RAKENTAJA

Yhdeksi tietokonekeskeisimmäksi runoilijaksi itseään nimittävä Tommi Parkko on uusi Varsinais-Suomen taidetoimikunnan valitsema läänintaiteilija. Kolmen vuoden määräaikainen pesti alkaa vuodenvaihteessa. Parkko kertoo, ettei hän yleensä tavoittele kirjoittamaan ryhtyessään mitään inspiraatiota. Tärkeintä on, että on aihe, mistä voi koostaa runon. "Koen itseni rationaaliseksi rakentajaksi, en tavoittele lyyristä helppoutta," Parkko kuvailee omaa työskentelytapaansa.

Ja totta. Parkon runot eivät välttämättä avaudu lukijalle heti ensi lukemalta. Yllä olevat runot ovat Parkon Markus Jääskeläisen kanssa julkaisemasta kokoelmasta Vanhat laulut Nimettömät eläimet, joka ilmestyi Nihil Interit -yhdistyksen julkaisemana vuonna 1994.

Parkko kiinnostui runoista murrosiässä. "Aloin miettimään asioita ja kirjoittaa runoja. Jäin kiinni niihin," Parkko kertoo ja toteaa runon olevan itselleen väline, jota haluaa käyttää.

"Runossa on omat heikkoutensa, mutta runo itsessään on kiinnostava. Menestys on motivoinut jatkamaan. Kun perustimme Nihil Interit -yhdistyksen jouduin aktiivisesti ottamaan kantaa runoihin. Elämässänikin kaikki sivuaa runoa; olen tekemisissä paljon runouden kanssa työskentelevien kanssa," Parkko selvittää.

Itse hän kertoo lukevansa toisten julkaistuja runoja jonkin verran. Pääasiassa lukeminen jää Nihil Interit -kustantamoon lähetettyjen käsikirjoituksiin tutustumiseen. "Runojen ohessa luen pääasiassa tietokirjoja. Pyrin seuramaan maailman tapahtumia hyvin laajasti".

Kirjoittaminen puurtamista

Kysymykseen miten runoilija Tommi Parkko työskentelee, hän vastaa: "En tavoittele inspiraatiota. Mietin aiheita, mistä voisin kirjoittaa. Itse kirjoitustyö on puurtamista, löytyneiden kiintopisteiden yhdistämistä. En usko inspiroitumiseen. Rakennan runoni palasista. Minulla on mosaiikkimainen tapa tehdä runoja," hän kuvailee.

Esikuvikseen runoudessa hän nostaa Haavikon ja Kari Aronpuron. "Aronpuro käyttää runsaasti sitaatteja. Hänen runonsa ovat myös rakennettuja kokonaisuuksia. Haavikossa viehättävät historialliset jutut."

Läänintaiteilijana Parkko kertoo jatkavansa edeltäjiensä jäljillä. Eli työ on erilaisten tilaisuuksien järjestämistä, kouluttamista. Kirjallisesta ilmaisusta kiinnostuneiden aktivointia omaehtoiseen toimintaan. Ihmisen rekrytointia projekteihin. Organisointia. Alueena on Varsinais-Suomi, kiintopisteinä Turun lisäksi myös Salo ja Pori.

Työtään Parkko pitää helppona siksi, että Turussa on "aktiivista kirjallista liikehdintää", toisaalta työ on myös haastavaa. "Ensimmäistä kertaa elämässä minulle maksetaan siitä, mitä haluan tehdä!," Parkko innostuu. Työssään hän kertoo nyt voivansa hyödyntää omaa kirjastotaustaansa, näkemyksiään runoilijana, opiskelijana, tutkijana, lukijana, runoilijana, kustantajana. Vehkalahdella vuonna 1969 syntynyt läänintaiteilija kertoo opiskelleensa kotimaista kirjallisuutta Helsingin yliopistossa, Tampereen yliopistossa hän on paneutunut informaatiotutkimukseen.

Läänintaiteilijan työnsä vuoksi tai ansioista Parkko muuttaa parhaillaan Turkuun. Tähänkin saakka hän kertoo Turun olleen itselleen yksi asemapaikka: Nihil Interit -yhdistyksen ja kustantamon toiminta on keskittynyt Turkuun, vain hallinto on hoidettu Helsingissä. Parkko kertoo olevansa Nihil Interit -yhdistyksen hallituksen jäsen. Nihil Interit on myös hänen oma henkilökohtainen toiminimensä. Yhdistyksen hän perusti Markus Jääskeläisen kanssa vuonna 1993. Yhdistys on julkaissut kaikkiaan viisitoista teosta, joista kymmenen on ollut käännettyjä.

Turussa esittämisen perinne

Tommi Parkko kertoo myös itse esittävänsä runoja. Hän tekee eron esittämisen ja lausumisen välillä. Esittämisessä hän näkee myös turkulaisten ja helsinkiläisten runoilijoiden eron. Helsinkiläiset eivät halua esittää runojaan kuten turkulaiset.

"Helsingissä runojen esittäminen on jotenkin esteettisempää. Turussa runoja esitetään kapakoissakin. Esittäminen on myös aggressiivista. Olin itse mukana runon estradikoulutuksessa vuonna 1995 ja viime keväänä olin itse kouluttajana. Esittämällä itse runojaan runoilija saa itsevarmuutta, on monia tapoja esittää runoja. Kyse ei ole varsinaisesta lausuntaesityksestä. Lausunta on mielestäni enemmän teatterimaista, ellaerosmaista. Tekijällä on oikeus takerrella esittäessään, oikeus vapista. Kuulija saa myös jotain, kun runoilija esittää sen itse."

LAULU VIHREÄLTÄ PÖYDÄLTÄ (MESA VERDE)

Henget ovat vihastuneet
Maissiruukut rikottu varastossa, eilen
koste savi nousi lähteestä
antaen meille suunnan, esi-isät
auttavat meitä matkaan

Suuri mato muuttanut autiomaan hiekkaan
pulppuavat vedet se juoksutti omaan maahansa
pilvet eivät pudota sadetta
ajavat madot pohjoisen ehtymättömiin järviin

Luonnon taistellessa vastakohdissaan
istumme kivellä
jota vasten hiomme kirveet ja taltat

Naiset vatkaavat saven ruukuiksi
miehet kutovat kankaita ja asuvat keskenään
kanjonin rinteeseen
muurasimme Kalliopalatsin
naisille jotka tikapuilla nousevat yläkamariin
nukkuakseen matolla

- Emme ole sankareita
josta syntyvät tarinat, pahat henget kuiskii
oikeudesta turhaan emme taistele voittajia vastaan