Teksti: Ida Lähdetkorpi

INNOLLA OHI MAALIN

Mika Terhon viidennen runokokoelman (Alastomana, Enostone 2003) kieli on hiottua mutta puheenomaista. Teemana on rakkaus ja sen kaipuu, sekä myös itse kaipuusta nauttiminen. "Olen niin onnellinen/ tästä epätoivostani/ kauneuden katoavaisuutta kohtaan,/ että voisin itkeä/ ilokaihon snapsilasina", sanoo Terhon runominä nähtyään Pärnun kauneimmat identtiset kaksoset.

Terhon aiheet pysyvät tiukasti arjessa, pullan ostossa, ulkovaloissa, lehtien lukemisessa ja ihmisten kohtaamisessa. Runojen minä tarkkailee tunteitaan ja raportoi elämästään lukijalle niin rehellisesti, että se melkein nolostuttaa. Terhon runominä on kuitenkin niin vilpitön, että nolous väistyy ja tilalle tulee äidinvaiston kaltainen vihlaisu ja sympatia epäonnista runominää kohtaan.

Rakkauden keskellä yllättäviä toistuvia motiiveja ovat Raamatusta ja luterilaiselta kirkolta lainatut ilmaukset. Ne tulevat esille välillä yhden säkeen heittoina, joskus taas hiukan tunnustuksellisempina toteamuksina: "Jumala on nauranut vedet silmissä/ yrittäessäni kiirehtiä romanttisia juttuja." Yksi synti-sanan käännösmahdollisuuksista alkuperäiskielistä Uutta Testamenttia lukiessa on kuulemma maalin ohi ampuminen. Se sopii myös Terhon runominään, joka on itsekin huomannut, että ponnisteluista huolimatta "Kohderyhmäni ei tiedä, että olen olemassa."

Terho pyörittää lukijaa sivusta täytettävän pesukoneen hienopesuohjelmalla, lempein mutta voimakkain kierroksin. Maailma pyörähtää tarkkailijan silmissä ympäri kerran toisensa jälkeen. Näennäisen helppolukuisista runoista löytyy uusia tasoja vielä kolmannella ja viidennelläkin lukukerralla. Kolmessa säkeessä Terho pystyy hahmottamaan niin armon ja naisen olemusta kuin saavuttamattoman viehätystäkin: "Hameiden alla asuu ikuinen juhannus,/ jonka Jeesus antoi meille/ lahjaksi ja anteeksi." Alastomana-kokoelma on ilman katkeruutta kirjoitettu raportti siitä, kuinka rakkaus ei löydä ottajaa, vaikka antajana olisi "rusoposkiromantikko, kilttihellämies."