Jeff Long sopii lukijoille, jotka pitävät hyvistä tarinoista joiden maailmaan voi vain unohtua. Yhdysvaltalaisen kirjailijan ensimmäinen suomennos Helvetin piirit (The Descent) oli Like-kustantamon mukaan menestys Suomessa. Törmäsin siihen aikoinani vahingossa ja olin myyty. Tarina todellisesta helvetinkaltaisesta paikasta maan alla oli niin kiehtova ja Long rakensi tarinan käänteet niin taitavasti, etten pystynyt laskemaan kirjaa käsistäni enää kuudennen sivun jälkeen. Toinen suomennos Vuosi nolla (Year Zero) oli samaa luokkaa. Se kertoi kaksituhatta vuotta vanhan ruttoviruksen riehumisesta maapallolla. Näiden jälkeen uusin Tilinteon hetki (The Reckoning) oli pieni pettymys.
Longin kaksi ensimmäistä olivat lähes mestarillista viihdettä, joten niihin vertaaminen ei ehkä tee oikeutta Tilinteon hetkelle. Kirjan tunnelma, tapahtumat ja henkilöt ovat samasta Longin maailmasta, jossa todellisuuteen sekoittuu synkeätä fantasiaa, uskontoja ja myyttejä. Kirjojen henkilöt ovat hieman alakuloisia ja epätäydellisyyden vuoksi kiehtovia. Tapahtumat sijoittuvat pääasiassa Ýhdysvaltojen ulkopuolelle.
Tilinteon hetki kertoo tarinan journalisti Molly Drakesta, joka matkustaa työtehtävän perässä Kambodzaan. Hänen on tarkoitus tehdä juttu operaatiosta, jossa Yhdysvaltojen armeija etsii Vietnamin sodan aikaisia amerikkalaissotilaiden jäännöksiä. Häikäisevä journalistin ura on jo näköpiirissä, mutta kaikki riippuu siitä löytyykö luita vai ei. Niitä löytyy, mutta Molly häädetään alueelta ennen kuin hän ehtii saada aikaan juttua. Lähtöpassit saavat myös kaksi etsintäoperaatioon osaa ottanutta, arkeologi Duncan O'Brian ja veljeään etsivä John Kleat.
Molly istuu pettyneiden tovereidensa kanssa ravintolassa, kun pöydän luokse astuu Luke, rähjäinen amerikkalaispoika joka lupaa ohjata heidät kahdeksan sotilaan jäännösten luo. Todisteena hänellä on kaksi tuntolevyä. Molly, Duncan ja Kleat lähtevät Kambodzan viidakkoon mukanaan kolme paikallista miestä ja Luke. Perillä heitä odottaa sotilaiden jäännöksiä suurempi ihme. Viidakon keskellä kohoaa mahtava rauniokaupunki, joka näyttää siltä kuin kukaan ei olisi löytänyt sitä ennen heitä.
Helvetin piirit ja Vuosi nolla rakentuivat useasta elämänkohtalosta ja useasta näkökulmasta, jotka pikkuhiljaa yhdistyivät. Tässä Tilinteon hetki eroaa eniten edellisistä. Kirja kertoo tarinan vain päähenkilön näkökulmasta. Alun prologia lukuun ottamatta kirja sijoittuu nykyaikaan ja kulkee kronologisesti Mollyn mukana Kambodzassa.
Tarina on jälleen hyvä, mutta tällä kerralla Long ei kykene pitämään lukijaa otteessaan kovin tehokkaasti. Jännitys ei lähde käyntiin ennen kuin kirjan loppupuolella. Sitä ennen tarinan jännite rakentuu henkilöhahmoille, mutta tämä puoli ei kehkeydy kovin kiinnostavaksi. Henkilöhahmot ovat hieman karikatyyrimäisiä, Kleat on koko ajan inhottava ja Duncanin repliikit ovat välillä kuin historian luentoja. Paikalliset henkilöt jäävät etäisiksi toiseuden edustajiksi. Molly käy läpi myös omaa kipeää menneisyyttään, joka tuntuu hieman päälle liimatulta. Kaiken kaikkiaan kirjasta jäi olo, että se olisi vaatinut lisää hiomista.
Tilinteon hetki onnistuu silti tekemään sellaisen tarinan Vietnamin sodasta, joka voi kiinnostaa muitakin kuin amerikkalaisia. Vietnamin sota tarjoaa oikeastaan vain eksoottiset kehykset Longin synkkään fantasiaan puetulle sodanvastaiselle tarinalle.
HAASTATTELU