Teksti: Mikko HonkaniemiKuvat: Vesa Kajander ja Robert Seger

SIRPALEISTA KOOTTU KONKURSSISIRKUS
Jouko Turkan uutuusteos on kärsinyt näyttelijävaihdoksista

"Veeti Kallion lähtö oli ensimmäinen katastrofi!" Jouko Turkka huoahtaa, ja jatkaa: "Kimmo Rasilan poisjäänti oli sitten seuraava katastrofi. Hän loukkaantui toista näytelmää tehdessään." Aprillipäivänä ensi-iltansa Turun kaupunginteatterissa saava Turkan uusi näytelmä, Konkurssissirkus, on siis joutunut monien vastoinkäymisien eteen matkansa aikana. Ohjaaja on kuitenkin päätynyt jälleen omaperäisiin ratkaisuihin ja koonnut menetettyjen näyttelijöiden rooleja Kirsi Tarvaisen harteille. Tarvainen tulkitsee nyt kolmea eri roolia Turkan esityksessä.

Enemmänkin auteuriksi, kokonais-valtaiseksi tekijäksi, kuin ohjaajaksi kutsuttu Jouko Turkka palaa lyhyen tauon jälkeen Turkuun karnevaalimaisella teoksellaan. Konkurssisirkus on hullua ja intensiivistä, realismia ja surrealismia samanaikaisesti. Paavi lentää helikopterilla Kauppatorille, Turkuun valitaan kuningatar ja uutta Turun paloa ennakoidaan...

Vastoinkäymisten kautta näytelmästä on Turkan mukaan pudonnut monia tasoja pois. "Veetin lähdön jälkeen uskottavuus on poissa", hän manaa. "Näytelmä on sirpaleina. Amputoiduista palasista on yritetty koota parhaat. Sirpaleet ovat jäljellä, mutta sillat niiden välillä ovat poissa", Turkka maalailee.

Ohjaaja ei kuitenkaan vaikuta tyytymättömältä työnsä tilanteeseen, vaikka tietty poliittinen ja taloudellinen kytkös on jäänyt väistämättä pois. Mitään hävettävää ei ole, vaan katsojalle tuodaan nähtäväksi taka-ajatuksetonta huvittelua ja hulluttelua. Turkka lupaa, että huumorin ohella esitykseen on jäänyt asiaakin.

"Mitään kirjallista arvoa esityksellä ei enää ole. Kaikki arvo on näyttelijätyössä" hän silti pohdiskellen myöntää. Turkka kiitteleekin työryhmäänsä ja sitä kuinka paljon he ovat itsestään antaneet. Koko näytelmän ydin on tullut esittämisen iloon, näyttelemisen riemuun. Ohjaaja piiskaakin näyttelijöitään jälleen omalla tyylillään, kuljettaen heitä hyvin voimakkaisiin ja hektisiin suorituksiin, samalla antaen heille tilaa hengittää.

Koska näytelmä on jo kokenut henkilötasolla monia muutoksia, ei juonikaan ole voinut pysyä täysin alkuperäisenä. "Normaalisti näytelmä kuvaa yhtä kohdetta, kuten esimerkiksi henkilöä tai perhettä. Silloin sivuhenkilöiden roolit kohdistetaan niihin. Tässä näytelmässä ei, tässä sivuhenkilöilläkin on tarina", Turkka virnistää, haluamatta tuoda esiin sen suurempia juonipaljastuksia. Persoonallisen ja tiukan pohjustuksen jälkeen Turkka työryhmineen katoaa pikaisesti harjoitusten pariin, mutta ehtiipä ohjaaja luomaan myhäillen toimittajien mieliin pieniä kuvia projektista, jonka hän haluaisi tulevaisuudessa tehdä.

Kyseessä on rakkaustarina, mutta varmasti turkkamainen.

KALENTERI