Erämaan armoille (Into the wild, 2007) perustuu Jon Krakauerin samannimiseen, dokumentaariseen kirjaan 22-vuotiaasta Cristopher McCandlessista, joka lähetti viimeisenä viestinään tekstin postikortissa: "En tiedä minne olen menossa, mutta ilmoitan, kun olen päässyt sinne". Näyttelijästä ohjaajaksi siirtynyt Sean Penn on tehnyt uransa parhaan työn ohjatessaan kirjasta koskettavan, pysäyttävän elokuvan, joka kertoo tästä ajasta valitettavan tunnistettavasti.

Tosi tarina Cristopherista (hienon moniulotteinen Emile Hirsch) alkaa, kun Chris päättää jättää taakseen kaiken. Koko turvallisen elämänsä, oikeustieteen opinnot, perheensä, rahansa ja henkilöpaperinsa. Opintoja varten säästetyt rahat hän antaa hyväntekeväisyyteen.

Idealisminsa turvin hän pakkaa rinkkaansa välttämättömimmän ja lähtee vuosia kestävälle matkalle. Vanhempiensa avio-ongelmista katkeroitunut nuori mies haluaa löytää vapauden, riippumattomuuden muista ihmisistä, elämän tarkoituksen. "Minulla ei ole enää perhettä," hän päättää ja häipyy taivaanrantaan. Elokuva on roadmovie, joka seikkailee meloen Colorado-joella, Etelä-Dakotan pelloilla, Kaliforniassa, hippikommuuneissa, salamatkustajana junissa, liftikyydeissä, patikkaretkillä - päätyen lopulta määränpäähänsä Alaskaan, sen erämaan karuuteen ja armottomuuteen. Ennen kaikkea se kuitenkin tunkeutuu nuoren seikkailijan ja idealistin päähän ja yrittää valottaa syitä, mitkä ajavat nuoret (miehet) tämänkaltaisiin, usein tappaviin irtiottoihin.

Kertojanäänenä ajoittain toimiva sisko yrittää ymmärtää veljeään loppuun asti. Vaikka hän on katkera siitä, ettei veli kirjoita hänelle, hän yrittää selittää itselleen: "Hän tietää, että rakkauteni häneen kestää tämänkin." Ihmisille, jotka kohtaavat Alexander Supertrampiksi itsensä uudelleen nimenneen kulkijan, elämä ei ole enää entisensä. Vastavuoroisesti hänen elämänsä muuttuu jokaisen ihmisen myötä. Epätoivoisten vanhempien (Marcia Gay Harden ja Willian Hurt) elämä on myös muuttunut peruuttamattomasti. Elämä on yhtä odotusta ja toivonpilkahduksia, kun rinkkaselkäinen nuori mies häilähtää horisontissa. Erämaaoloihin omasta mielestään loistavasti valmistautuneen nuoren miehen romanttinen illuusio alkaa karista Alaskan julmissa olosuhteissa, joissa hän yrittää kituuttaa kasvioppaiden, Tolstoin, Jack Londonin, Henry David Thoreaun luonnonromanttisten kirjojen, pienoiskiväärillä ampumiensa oravien ja lintujen avulla. Kun hän vihdoin oivaltaa, mikä elämässä on tärkeintä, onkin jo liian myöhäistä.

Erämaan armoille -elokuvan soisi näkevän kaikkien suurten idealistien, jotka haluavat koetella itseään pärjäämällä yksin. Sen soisi näkevän kapinallisten lasten, jotka haluavat kohtuuttomalla tavalla koetella vanhempiensa rakkautta. Sen soisi myös näkevän kaikkien, jotka miettivät elämän tarkoitusta, yhteiskunnan kehitystä, luonnon ja ihmisen suhdetta toisiinsa. Niille, jotka ovat kokeneet Christopherin vanhempien kokemia äärimmäisiä tunteita, en kuitenkaan välttämättä elokuvaa suosittele. Niin puhdistava kokemus kuin elokuva julmalla tavallaan onkin.

MARI LINDQVIST

KINOPALATSI