Jokelan koulussa ja Myyrmannin kauppakeskuksessa tapahtuneet suuronnettomuudet, jotka ovat olleet lähtöisin aikuistuvien nuorten miesten maailmantuskasta, ovat viimeistään havahduttaneet ihmiset huomaamaan, että maailmassa on jotain vialla, kun päällisin puolin onnellista elämää viettävät nuoret päätyvät järjettömiin joukkoitsemurhiin. Voidaan vain ihmetellä, miten käy niiden, joiden elämä ei edes päällisin puolin ole helppoa. Leena Landerin kirjaan perustuva elokuva Tummien perhosten koti (2008) antaa tähän joitakin vastauksia, vaikka sijoittuukin 60-70-luvulle.

Dome Karukosken (Tyttö sinä olet tähti, 2005, tv-sarja Veljet, 2008) toinen pitkä elokuva jatkaa komeasti uusien kotimaisten elokuvien laadukasta linjaa. Kulhon saaressa, oikeassa entisessä poikakodissa kuvattu tarina pysyy uskollisena Landerin koskettavalle kirjalle. Elokuvan alkukohtauksesta alkaen elokuva imaisee mukaan tummaan maailmaansa. Koiransa hautajaisissa Erik Johansson (Pertti Sveholm) ja 7-vuotias poika, Juhani (Samu Uutela) käyvät keskustelun siitä kuinka taivaassa kaikilla olisi lopulta hyvä olla. Myös koliikista kärsivällä pikkuveljellä, Saulilla…

Hypätään ajassa seitsemän vuotta eteenpäin ja laitoskierteeseen joutunut Juhani (Niilo Syväoja) on matkalla saaressa sijaitsevaan poikakotiin, josta on tullut "toivottomien tapausten" viimeinen mahdollisuus. Saaressa odottaa ankaria ja kyseenalaisia kasvatusmetodeja käyttävä poikakodin johtaja, Olavi Harjula (Tommi Korpela) perheineen sekä apulainen Tyyne (Kati Outinen) ja poikakodin muut kasvatit. Sisäänpäin käpertynyt, lähinnä kiroillen kommunikoiva Juhani saa muilta pojilta lempinimen "Siili" ja hänet "kastetaan" yhteisöön nöyryytyksen ja väkivallan kautta. Kun kotiutuminen on tapahtunut, Juhani huomaakin, että on muuttunut osaksi porukkaa, joka on täynnä hänen kaltaisiaan hauraita, mutta tummia perhosia. Harjula on ankaruudestaan huolimatta johdonmukainen ja reilu ja haluaa todella auttaa poikia kasvamaan selviytyjiksi ankeista lapsuudenkokemuksista huolimatta.

Poikakodista eristettynä, mutta kuitenkin niin lähellä asuu johtajan vaimo ja kaksi tytärtä. Pojista vain hieman vanhempi tytär, Vanamo (Marjut Maristo) on poikien saavuttamaton märkien unien kohde. Juhanin vaimo, Irene (Kristiina Halttu) on taas poikakodin vanhimman kasvatin, Salmen (Eero Milonoff) kiikarissa. Kun Juhanin isä tulee vierailulle saareen yrittäen saada Juhanin kotiin, pojan menneisyyteen liittyvät haamut alkavat taas kummitella ja pitää häntä otteessaan. Erikin ja Olavin konjakinhuuruiset keskustelut ja visiot saaressa kasvatettavista silkkiperhosista alkavatkin yllättäen kantaa hedelmää, kun poikakodin määrärahat päätetään lakkauttaa. Olavin ja Irenen avioliitto on kuivumassa kokoon, kun testosteronia uhkuva Salmi määrätään puutarhatöihin vaimon apulaiseksi. Kun lapsuudessa rakkautta vaille jäänyt Salmi saa vihdoinkin vastakaikua tunteilleen, seuraukset ovat myrskyisät.

Tummien perhosten koti -elokuvaan on saatu paljon uusia, nuoria kasvoja päähenkilö Juhanista alkaen. Karukoski on pärjännyt hyvin heidän ohjaamisessaan saaden elokuvaan sopivaa dokumentaarista henkeä. Samu Uutela on vavahduttava kovia kokevana 7-vuotiaana Juhanina. Myös kuvauksellinen Syvänoja tekee koskettavan suorituksen sisäänpäinkääntyneenä poikana, joka pikkuhiljaa alkaa kuoriutua kotelostaan. Sveholm ja Outinen tekevät odotetusti tarkkaa ja taitavaa työtä. Myös Tommi Korpela on saanut tavoitettua ristiriitaisen ja mielenkiintoisen Olavin sisimmän hahmoonsa. Eero Milonoff on pelottavan tosi lukutoukkana, joka on toisaalta monellakin tapaa räjähdysherkkä ja täynnä patoutuneita tunteita.

Tulevaisuudessa voi paljon odottaa myös uudelta kasvolta Marjut Maristolta, joka tavoittaa hienosti naiseksi kasvamisen tunnot. Kristiina Halttu on näyttelijä, jonka näkemisestä ilahtuu pitkässä elokuvassa. Ingmar Bergmanin elokuvien naisia muistuttava Halttu tukahdutettuine intohimoineen on oikea valinta nuoreen poikaan takertuvaksi Ireneksi. Kristiina Haltun aikuisen hehkun on tavoittanut Jussi-palkittu kuvaaja Pini Hellstedt, joka muutenkin on löytänyt sopivat, tummat sävyt tarinan kertomiseen. Dome Karukoski ohjaajana on saanut pysymään kaikki langat mallikkaasti näpeissään ja hänelle on muodostunut oma ääni, joka tähän asti on keskittynyt onnistuneesti varsinkin nuorten kuvaukseen.

Tummien perhosten koti todistaa, että rakkaudettomuus voi johtaa hirveisiin tekoihin. Toisaalta vain yksi, ymmärtävä ja tukeva aikuiskontakti voi riittää pelastamaan nuoren, joka on levittämässä siipensä. Kun on päästänyt irti menneisyyden möröistä, voi kasvaa vahvemmaksi kuin muut.

MARI LINDQVIST

JULIA | KINOPALATSI