Ennätyksellisessä helteessä vietetty Ruisrockin 40-vuotisjuhla keräsi Turun
Ruissaloon yhteensä 71000 festivaalivierasta. Perjantaina paikalle saapui runsaat
21000 juhlijaa, lauantaina huimat 30000 kävijää ja porottavassa auringossa
vietettynä sunnuntaina reilut 19000 vierasta. Yleisömäärä on koko 2000-luvun
toiseksi suurin.
Festivaalin suurimmat yleisömäärät keräsivät perjantain pääesiintyjä Ozzy Osbourne,
lauantai-illan keikkansa ilotulitukseen päättänyt The Sounds, koko ranta-alueen
täyttänyt PMMP, energiset keikat soittaneet Billy Talent ja Rise Against sekä
huikean paluukonsertin soittanut Don Huonot.
Juhlavuosi huipentui maailman tunnetuimpiin kitaristeihin kuuluvan Slashin ja hänen taustayhtyeensä esiintymiseen.
Konsertin aikana lavalla vieraili myös Michael Monroe, joka lauloi Hanoi Rocksinkin
versioiman CCR-lainan Up Around the Bend.
PMMP-yhtyeen jäsenet ahkeroivat lauantain aikana peräti kolmella eri keikalla: oman
konserttinsa lisäksi Paula Vesala duetoi Don Huonojen Kalle Aholan kanssa
Kissaihmiset-kappaleen, ja PMMP:n molemmat vokalistit nousivat Jätkäjätkien
seuraksi lavalle esittäen täysin uuden sovituksen Matkalaulu-biisistä. Viikonlopun
erikoishetkiin kuului myös The Baseballsin keikan loppu, jolloin yhtyeen jäsenet
hyppäsivät vaatteet päällä mereen uimaan saaden kymmenet fanit seuraamaan
esimerkkiä.
”Ruisrockin 40. juhlavuosi sujui erinomaisesti. Viikonlopun aikana koettiin paljon
ikimuistoisia keikkoja, loistava sää suosi festivaalikansaa ja yleisö juhli
innostuneena kaikki kolme päivää. Ruisrock jatkuu myös tulevina vuosina upean
historiansa arvoisesti”, kommentoi Ruisrockin promoottori Juhani Merimaa
tyytyväisenä.
Festivaalin turvallisuuspäällikkö Ville Ketosen mukaan koko viikonloppu on sujunut
erittäin rauhallisesti. Ruisrockin järjestäjät tahtovatkin kiittää yleisöä, joka
otti helteen huomioon ja juhli ilman sään aiheuttamia lieveilmiöitä.
RUISROCK 2010