Unikankare - kulttuurimedia navigaatio
5.10.2007

SUSANNA TAIVALSALMI TÄMÄN VUODEN RUNO-KAARINAN VOITTAJA

Susanna Taivalsalmen runokokoelma Pieni verenkuva on valittu valtakunnallisen esikoisrunoilijoiden kilpailun , Runo-Kaarinan, voittoon.

Susanna Taivalsalmi (s. 1982) on kotoisin Tampereelta. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi yksi kissa. Susanna luonnehtii itseään humoristiksi ja herkistelijäksi. Hän on käynyt Viita-akatemian kolmivuotisen kirjoittajakoulun ja palkittu kahdesti Pirkanmaan kirjoituskilpailussa. Tiedotustilaisuudessa Turun kirjamessuilla palkittu runoilija paljasti, että toinen runokokoelma on jo oikolukemisvaiheessa.

Runo-Kaarina on vuosittainen, valtakunnallinen runokokoelmakilpailu esikoisrunoilijoille. Kilpailu on avoin kaikille ja runojen aihe on vapaa. Tänä vuonna kilpailuun osallistui 163 kokoelmaa.

Ei se ole rakkautta, että makaa vasten huurtuvaa ruohikkoa
tärisee ihmistä lähelle.
Eivät hänen kauniit kätensä ole hengenpelastajan kädet,
hän ei löydä sydäntäni.

Kun makaan vasten hänen vatsaansa, en häpeä itsessäni mitään,
hyväksyn nämä sadat kuiskailevat äänet.
Mutta ei se rakkautta ole.
Se on itse maalatun freskon hellimistä
eikä sellainen koskaan ole totta vaikka se olisi maalattu selällään maaten.

Ote kokoelmasta Pieni Verenkuva. Susanna Taivalsalmi. Kaarinan kaupungin runokirjat 15/2007
alanavigaatio