Teksti Nora VarjamaKuva Elina Haasjoki

KATUSÄLLEJÄ JA YHTEENLIITTYMIÄ
Turkulainen runous ei asetu yhteen uomaan

Helsinkiläinen runoilija kutsuu turkulaista kollegaansa karvalakkirunoilijaksi. Turkulai-sella runoudella on vulgaarin maine, vaikka runokenttään mahtuu monentyyppisiä runoilijoita. Kuka tätä karvareuhkamainetta oikein ruokkii ja ketä se hyödyttää?

Koulukunta - juupas-eipäs

Turkulainen uusi runosuuntaus on herättänyt vastakaikua paitsi Helsingissä myös muualla Suomessa. Media on ehättänyt sanoa Turkuun rantautuneen oman koulukunnan, joka julistaa katuromantiikkaa ja epäakateemisuutta runojensa lähtökohtana.

Turkulaisen Tuli&Savu -lehden päätoimittaja Tuomo Karhu näkee koulukunta-nimityksessä hyvätkin puolensa."Luokittelu on keinotekoinen mutta käyttökelpoinen: se on tapa tehdä siitä, mitä Turussa tapahtuu, painavampi. Mutta älyllisyyttä vastaan turun runosuuntaus ei ole, se vain halveksii teoretisointia, sitä, ettei runoa ymmärrä ilman jonkin teorian ymmärtämistä. Sen sijaan se nostaa esiin tunteen."

Kirjailija Kari Levola, joka jo vuosien ajan on päässyt tutustumaan turkulaiseen runouteen mm. runokilpailu Runo-Kaarinan raadissa ja kirjoittamisenohjaajana, ei yhdy tähän kokonaan. "Tietysti koulukunta-termi voi käydä markkinoinnista ja edesauttaa huomion herättämistä. Mutta jos luvatulle ei löydy vastinetta, se voi kääntyä itseään vastaan. Se voi yhdistää runoilijoita, mutta aiheuttaa äkkiä itseriittoisuutta ja toraa ja, mikä hankalinta, jättää ulkopuolelle potentiaalista voimaa." Runo-Kaarinaan tulleiden runojen perusteella Levola on huomannut, että lahjakas nuori kärki on Turussa paljon laajempi kuin nyttemmin huomion kohteeksi päässyt.

Tuomo Karhu kieltää koulukunta-termin tulleen runoilijoilta itseltään. Eivätkö runoilijat ole tehneet mitään maineensa eteen? "Emme me mitään ole edesauttaneet tämän maineen edistämiseksi. Se on kasvanut kuin lumipallo rinteessä, joka ruokkii itse itseään", väittää runoilija ja kustantaja Seppo Lahtinen. Lahtisen Sammakko-kustannusyhtiö on profiloitunut pääasiassa turkulaisen runouden ja Charles Bukowskin tuotannon julkaisemiseen. Tämän saattaisi uskoa vaikuttavan tarjottavaan materiaaliin. Kotimaisen kirjallisuuden assistentti Kaisa Kurikka Turun yliopistosta on eri mieltä julkisuuden alkuperästä. "Minua Turun koulukunta-julkisoinnissa häiritsee ylipäätään se, että taas kerran ei puhuta itse runoudesta ja sen sisällöistä, vaan siihen liittyvistä muista ilmiöistä. Se kaikki muu taas on hyvin julkisuusehtoista toimintaa."

Eräät runoilijat ruokkivatkin mainettaan provosoijina. Runoilija Tapani Kinnunen sanoo turkulaisen runouden olevan erityisen hyvää siksi, että se onnistuu olemaan sekä maanläheistä että älykästä. Muualta Suomesta voi tulla vain jompaa kumpaa.

Kyvyt estradille

Runoilija Pauliina Haasjoki, paitsi sanoutuu itse irti minkäänlaisista koulukunnista, sanoo kärjistyksen tekevän vääryyttä myös väitetyn koulukunnan sisällä oleville runoilijoille. "Koulukunta-ajattelu latistaa sisäisen erilaisuuden yhteen piirteeseen. Minusta on sääli, jos vaikkapa Kinnusen ja Lahtisen välisiä eroja ja nyansseja ei koulukunta-luokittelun takia nähdä."

Kaisa Kurikkakin peräänkuuluttaa keskustelua muistakin ilmiöistä kuin nk. Buko-junkkareista, Kinnusesta ja muista Bukowski-faneista."On sääli, jos se on ainoa kuva turkulaisesta runoudesta. Miksei esimerkiksi Pauliina Haasjoen, Reetta Niemelän ja muiden Grupo Kapustarintaa (kuva) nosteta yhtä paljon esille - siksikö että he eivät ole yhtä mediahakuisia kuin Kinnunen tai Markus Jääskeläinen?"

Grupo Kapustarinta onkin osa sitä suuntausta, joka Turussa tällä hetkellä elää voimakkaana. Turussa esiinnytään ahkerasti. Kapustarinta yhdistää runon esittämiseen draamallisia elementtejä, kuten riivinraudalla raastamista. "Buko-junkkarit" esiintyvät ahkerasti yhdessä Suomen maakunnissa, mutta yhteisiäkin esiintymisiä yhdessä erityyppisten runoilijoiden kanssa on. Viime keväänä vieraili varsin heterogeeninen ryhmä turkulaisia runoilijoita Baltian-kierroksella.

Kari Levolan mukaan yhteisistä esiintymisistä ei pidä vetää sisällöllisiä johtopäätöksiä. "Olin itse osallisena 70-luvulla Kulttuurityöntekijöiden porukassa: Matti Rossi, Aulikki Oksanen, Ilpo Tiihonen...Lukiessani heidän runoja en mitään yhteistä tekijää löytänytkään. Ei siinä yhdistävänä tekijänä runous ollut,vaan esiintyminen."

Enimmäkseen runoilijaryhmät ovat esiintyneet turkulaisissa ravintoloissa. Kaisa Kurikka ei tähän astisista kapakkaesiintymisistä ole ollut vielä kovin innostunut. "Sekä esiintyjät että yleisö humaltuvat niissä kovin äkkiä", hän heittää.

Levolan mielestä esiintyminen on tärkeää, kunhan siinä ei jämähdetä. Hänen mukaansa Down by the Laituri-kaupunkifestivaali ja Turun Kirjamessut olisivat erinomaisia areenoita. Niiden hyödyntämistä pitäisi miettiä uudestaan eikä vain tyytyä saavutettuun. "Hommaa pitäisi pystyä uudistamaan, löytää runolle uusia yhteyksiä ja hyödyntää sen poikkitaiteellisia mahdollisuuksia valokuvan, kuvataiteiden, musiikin, teatterin, tanssin, ylipäätään performanssin suuntaan."

Hyvä katsaus turkulaiseen estradirunouteen on luvassa Eld&Rök-runoillassa Tukholmassa, jossa esiintyy 11 varsin erilaista runoilijaa. Osalla on runon esittämisessä mukana draamallisia elementtejä jopa performanssin suuntaan, osa esiintyy perinteisemmällä tavalla. "Jo se, että esiintyvässä porukassa on sekä ruotsin- että suomenkielisiä, on Eld&Rökissä etu, mutta muukin erilaisuus on vain hyvästä", huomauttaa Tapani Kinnunen.

Nippu runoilijoita

Mutta mitä järkeä on myydä turkulaista runoutta yhtenä nippuna? Onko sille mitään yhteistä tekijää? Varsinais-Suomen taidetoimikunnan pääsihteeri Maria Merikanto tietää yhden."Lääni on yli 15 vuoden ajan tehnyt pitkäjännitteistä työtä runonkirjoittamisen eteen, ja se personifioituu pääasiassa Kari Levolaan." Moni runoilijoista muistaakin mainita Levolan yhtenä oppi-isänään. Ilmeisestikään ohjattu kirjoittaminen ei Turussa ole sellainen tabu kuin muualla Suomessa. Edelleenkin suomalaisissa kirjoittajapiireissä saattaa törmätä vahingoniloon, jos esimerkiksi J.H. Erkon palkinnon saa kirjoittaja, joka ei ole saanut kirjoittajankoulutusta. "Tänä syksynä uusitaan myös runoilijoiden estradikoulutus", Merikanto mainitsee.

Pauliina Haasjoki sanoo, ettei yhdessä toimimisessa sinänsä mitään vikaa ole. "Runoilijoilla voi olla tarve toimia yhdessä. Tämä ei ole kuitenkaan mitään niputtamista eikä kuppikuntaisuutta." Turkulaiset runoilijat ovat uskoneet siihen, että yhdessä tekemällä saadaan aikaan jotain sekä itseä että yleisöä tyydyttävää. "Voitaisiinkin puhua mieluummin yhteenliittymistä kuin koulu- tai kuppikunnista. Se kuvastaa enemmän eroja ryhmän sisällä"

Turkulainen runous ei niin itse halutessaankaan pääse luokittelusta kokonaan irti. Elokuussa Tampereella järjestetään Turku-Tampere runo-ottelu, jossa maakuntansa parhaat lausuivat toisiaan suohon.