POP[a]GRANDA! - aikalaishuomioita turkulaisesta kulttuurielämästä
Toimittanut Jari NIKKOLA

AIKUISTEN JYRKI EI VAKUUTA

Aina ei voi onnistua. 90-luvulla Broadcasters OY oli tuotantoyhtiöiden aatelia suomalaisilla televisiokanavilla. Kaikki mihin Saku Tuominen ja Juha Tynkkynen koskivat näytti muuttuvan kullaksi. Kaksikon aivoituksista sikisi sarja kotimaisen TV-viihteen klassikoita Hyvistä, pahoista ja rumista Frank Pappa Show' hun, Uutisvuotoon ja Kokkisotaan.

Menestyksen harjalla Broadcastersia kasvatettiin sisaryhtiöillä. Myöhemmin osa konsernin keskeisistä työntekijöistä siirtyi toimimaan omiin itsenäisiin yrityksiin. Syntyi mm. Roope Lehtisen johtama Moskito Television OY, joka erikoistui nuorekkaampiin aiheisiin Stilleristä Isänmaan toivoihin.

Tänään Moskito-TV tarjoilee ykköskanavan keskiviikkoilloissa ohjelmaa nimeltä Pop-komissio, joka General Njassan ja Micaela Metson johdolla keskittyy populaarikulttuuriin sen kaikissa ilmenemismuodoissa, kohderyhmänään 16-35 -vuotiaat televisionkatselijat.

Valitettavasti vain Popkomissio vaikuttaa Broadcasters -perheen suurimmalta harha-askeleelta sitten 90-luvun ja kolmoskanavan No TV -kokeilun.

Virheetkin ovat pitkälti samanlaisia. Ohjelman juontajista erityisesti Micaela Metso on täysin väärässä ympäristössä kommentoidessaan populaarikulttuurin ilmiöitä ilman mainittavampaa tietopohjaa.

Televisiojuontajana debytoiva General Njassa puolestaan kaipaisi analyyttisempaa ja modernimpaa toimintaympäristöä puhjetakseen täyteen loistoonsa. "Aikuisten Jyrkin" pinnalliset tähteyskuvat a la puolipakollinen (?) Arto Muna -haastattelu eivät kirvoita pop-konkarin suusta järin mairittelevia lopputuloksia. Kwanin MC Tidjania jututtaessaan ensimmäisen suomalaisen hiphop-singlen vuonna 1983 julkaissut Njassa oli jo enemmän omalla alueellaan.

Eniten Pop-komissiossa riivaa sen kiusallinen 90-lukulaisuus. Ohjelma on yhtä pinnallista postmodernia pannukakkua, joka kertoo kaikesta mutta ei syvenny mihinkään. Alkujaksoissaan Pop-komissio epäonnistui toistuvasti myös perusasioissa kuten jaksosiirtymissä ja inserteissä.

Vaikka vuonna 2001 kaikki kulttuuri onkin yhtä suurta ja jakamatonta perhettä, ei tämä merkitse sitä etteikö populaarikulttuurinkin parissa olisi edelleen tarvetta pihville, perunalle ja lasilliselle konjakkia hyvän aterian jälkeen.

Laatuaterian rinnalla Popkomission eklektinen pyttipannu on vain halpahintaista ja triviaaleista raaka-aineista valmistettua ohjelmavirtaa, eikä pahasti kekskeneräisenä eetteriin päästetylle ohjelmalle ainakaan tälläisenään voi lupailla kovin ruusuista tulevaisuutta.