Tummiin pukeutunutta ja iloisen oloista Mika Kivelää ei heti arvaisi runoilijaksi, kun hän saapuu turkulaisen kahvilan aurinkoiselle sisäpihalle. Kymmenen vuoden, kuuden julkaistun kirjan ja monien runokeikkojen jälkeen hän kokosi runojaan yksiin kansiin vuosilta 1996-2006 ja julkaisi kuluneen kevään aikana uuden kirjansa nimeltä Nyrkit puhuvat. Kirja on Kivelän muiden teosten tapaan julkaistu omakustanteena. Runoilija kertoo esiintyneensä juuri uusimmassa YLE1:n Runoraadissa ja alkukesä hänellä kuluu lähinnä töissä Konserttitalossa. "Töitä ja kirjan promoamista. Kirjan julkaisemisesta kuluu aina puoli vuotta kaikenlaisen promoamisen parissa ja siinä täytyy saada ikään kuin pöytä pyyhittyä puhtaaksi. Muutamia runokeikkojakin on ollut", Kivelä alustaa kuulumisiaan.
Kivelän ensimmäinen runoteos Revittyjä sivuja ilmestyi kymmenen vuotta sitten, jonka jälkeen häneltä on tullut kirja melkein joka vuosi. Tahti on kuitenkin hieman hiljentynyt, sillä edellisestä kirjasta Hirttosilmukan läpi on kulunut nyt jo kolme vuotta. Kivelä tunsi, että nyt olisi lopulta kokoelman aika. Hänen periaatteenaan kirjan koostamisessa oli se, että siihen tulisi jokaisesta kirjasta jotain, mutta samalla hän halusi siitä kokonaisuuden, jonka pystyy lukemaan myös yhtenä kirjana. "Nuorempana sanomisen halu oli kovempi ja kirjoitan nykyään harvemmin. Itsekritiikki on myös kasvanut ja sen vuoksi kaksi ensimmäistä kirjaa eivät tunnu enää niin hyviltä. Sellainen kuuluu tietysti asiaan. Kokoelmassa on mukana eniten kahden viimeisimmän kirjan runoja ja sen tematiikkaa piti miettiä aika paljon. Mukana on myös kuusi uutta, ennen julkaisematonta runoa", Kivelä kertoo.
Runojen aiheet ovat alusta asti olleet Kivelän kirjoissa synkkiä ja elämän nurjaa puolta tarkastelevia. Mukana on runsaasti alkoholia, väkivaltaa ja lähiöelämää. Kirjat syntyvät yleensä kahden kirjan ryppäissä, ja niiden aiheet ja kerronnallisuus muuttuvat. "Aiheiltaanhan ne ovat melko sisäänpäinkääntyneitä runoja. Kahdessa viimeisimmässä kirjassa ja tässä kokoelmassa näkyy vahvana julma ja pimeä runojen maailma. En kirjoita kuitenkaan otsa kurtussa vaan pyrin kertomaan asioista ironisesti", Kivelä täsmentää.
Ironian tajua tarvitaankin, kun runoissa puhutaan esimerkiksi ysimillisen reiän poraamisesta lapaluitten väliin tai tytön poikaystävän polvilumpion potkaisemisesta kauppatorin kulmalla. Kivelän mielestä positiivisista aiheista on vaikeampi kirjoittaa, koska niistä ei välttämättä tule uskottavia, mutta se ei estä huumorin käyttämistä. Kivelä on lapsuudestaan saakka asunut lähiöissä ja niiden elämänmeno on jäänyt sieltä asti kolkuttelemaan hänen mieleensä ja vaikuttanut teksteihin. Hänen isänsä myös työskenteli poliisina, joten tarinoita kuuli kaiken aikaa. "Runoissa on automaattisesti niitä paikkoja, joissa olen elänyt; kuten Lauste ja Varissuo. Siellä on paljon paikkoja ja tyyppejä, joista ideoita tulee, mutta yhdistän mukaan myös puhdasta mielikuvitusta. Jutut kehittyvät oman aikansa ja sitten se on enää lähinnä sitä näyttöpäätteen äärellä istumista", Kivelä kertoo.
Kirjojen hahmoista huomaa nopeasti, että ne ovat kuin normaalista maailmasta irralleen revittyjä olentoja, jotka eivät liiemmin selittele irrationaalista käyttäytymistään. Runoilija ei itse kuitenkaan vaikuta rauhallisuudessaan ja vaatimattomuudessaan ihan samanlaiselta hahmolta. Hän on myös kaukana stereotyyppisestä runoilijasta, joka huivi kaulassaan ja punkkulasi kädessään vaikeroisi kauniista katoavasta maailmasta. "Pyrin omalla kohdallani kliseisen runoilijamyytin purkamiseen. Varsinkin runoilija-runoissa pyrin naureskelemaan sille millaiset odotukset ihmisillä on runoilijoista. Kyllähän minä tietysti juon paljon ja muitakin paheita löytyy tupakoinnista kahvinjuontiin. Päivätyö ja kolme lasta kuitenkin verottavat sellaisesta elämäntyylistä. Elämänkokemusta pitää silti olla", Kivelä kertoo hymyillen.
Aikaisemmin Kivelä tarjosi kirjojaan kustantamoille, mutta viime vuosien aikana hän ei ole enää nähnyt sitä vaivaa. Hän on tyytyväinen tilanteeseensa omakustannerunoilijana, kun alun ongelmat oikeiden kanavien löytämisestä ovat ratkenneet. Kaikki täytyy tietysti tehdä itse, mutta siinä on sekä hyvät että huonot puolensa. "Kustantajat pystyvät runoilijan puolesta hoitamaan promoamisen ja saamaan kirjalle arvosteluja. Turussa esimerkiksi Sammakon ja Savukeitaan toiminta pienempinä kustantamoina on kuulemani mukaan hyvää ja runoilijat ovat olleet tyytyväisiä. Omakustanteet ovat kyllä arvostettuja, mutta uskottavuusongelmat tulevat vastaan, kun mainostilaa ei saa hirveästi. Itselläni on kuitenkin langat hyvin käsissä näin", Kivelä kertoo.
Kuluneet kymmenen vuotta on ollut otollista aikaa runouden uudelle tulemiselle ja Kivelä kertoo seuraavansa itsekin uuden kirjoittajasukupolven liikehdintää. Runoudesta ollaan jälleen kiinnostuneita ja toiminta on viriilimpää kuin parikymmentä vuotta sitten. Turku saa Kivelän kehut siinä, että runokeikoilla on täällä käynyt aina paljon ihmisiä. Hän tekee itse noin kymmenen esiintymistä vuodessa ja esimerkiksi viime helmikuussa hän oli järjestämässä Runo & Rock -tapahtumaa TVO:lla. Runouden ja rokin huomattiin sopivan hyvin saman katon alle ja yleisöäkin valui kiitettävästi paikalle torstai-illasta huolimatta. Esiintymispaikoista riippumatta keikat ovat aina Kivelän mielestä hyvä juttu ja ne ovat esiintyjille usein varsin kosteita ja hulvattomia iltoja - aivan kuten muusikoillakin. "Olen huomannut, että oma runouteni käy hyvin kapakkaan. Esiintymisiä on ollut päivälläkin esimerkiksi kauppahallissa. Ne olivat vähän erilaisia tapahtumia ja tekstejä piti valita niin, että ne sopivat lastenkin kuultavaksi. Kesti monta vuotta päästä alkuun ja keikkoja jännittää edelleenkin, mutta se on vain hyvä asia", Kivelä kertoo.
Kirjoittamisen Kivelä kokee hyvin kausiluonteiseksi. Kesällä hän ei juuri kirjoita, mutta säiden viilentyessä ja pimentyessä sanat alkavat pyrkiä esille. Viime aikoina Kivelä on kirjoittanut entistä harvemmin, mutta hän toivoo, että ote kirjoittamiseen säilyisi ennallaan. "Toivon ainakin, ettei kirjoittamiseen urautuisi millään tavalla. Monet runoilijat kirjoittavat samaa kirjaa uudestaan ja uudestaan. Kirjoittamisessa täytyy uudistua ja samalla säilyttää se oma juttunsa. Minulla tässä tilanteessa ei ole juurikaan tolkkua. En tiedä, onko tämä viimeinen kirjani vai tuleeko perään kymmenen uutta kirjaa", Kivelä vihjaa.
Nyrkit puhuvat -kirjan saamaan huomioon Kivelä on tyytyväinen ja hän on lähetellyt sitä suuntaan jos toiseenkin. Jotenkin tuntuu, että tuskin kirjoittaminen ainakaan loppuu tähän hänen kohdallaan. Kahvila jää tyhjäksi keskustelutuokion jälkeen ja Kivelä jatkaa matkaansa kohti aurinkoista jokirantaa - kaduille, joissa nyrkit puhuvat.
