Teksti: Rime Koponen
POP-AREENA TUKEE TURUN BÄNDITOIMINTAA - So Called Planin levy Euroopan laajuiseen jakeluun
POP-areena on osoittanut potentiaalinsa nostamalla turkulaisen So Called Plan -yhtyeen läpimurron äärelle. Bändi on joutunut vahvaan pyöritykseen tuoreen levynsä Suburbian Symphony kautta, joka on huomioitu jo monissa merkittävissä musiikkimedioissa. Levynjulkaisutilaisuus pidettiin 16.3.2006 Turun nuorisokeskus Palatsissa, jonne sanansa tuli lausumaan myös POP-areena hankkeen projektipäällikkö Pasi Lyysaari, Turun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Aleksi Randell sekä bändin manageri Tommi Liimatainen. Liimatainen tarttui yhtyeeseen välittömästi nähtyään sen musiikkivideon Right Direction, joka kuvattiin talkoovoimin vanhassa tehdashallissa. So Called Plan allekirjoitti sopimuksen Hype Recordsin kanssa viime syksynä ja tuore levy on lähdössä välittömästi Euroopan laajuiseen jakeluun. Samoin bändi itse lähtee keikkailemaan mm. Venäjälle ja Italiaan.
Osansa kiitoksesta bändin menestystä kohtaan saa POP-areena, joka on Turun nuorisoasiankeskuksen pyörittämä kehittämishanke. Sen tavoitteena on edistää nuorten harrastustoimintaa, kulttuurielinkeinon kehittymistä sekä pysyvien tuotantorakenteiden syntymistä kulttuurialoille. Hanke visioi julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyön lisäämisestä ja uusien mahdollisuuksien luomisesta musiikki-, media- ja tapahtumatuotantoaloilla. "Kolme vuotta sitten kaupunki mietti miten nuorten musiikkitoimintaa ja sen vientiä voitaisiin edistää. Työryhmät istuivat pari kertaa puhumassa asiasta. Ideoita ja visioita oli ämpärikaupalla, ja hankkeelle syntyi nimi POP-areena", Pasi Lyysaari kertaa alkuvaiheita.
Rahoitusta haettiin eri lähteistä, mm. Opetusministeriöltä. Syksyllä 2004 hanke pääsi lopulta alkuun. Konkreettisimmalla tasolla POP-areena hankkeen jälki on näkynyt työpajojen toiminnassa, joissa on ohjattu nuoria puolentoista vuoden toimintakauden aikana yli 7000 tuntia, tehty useita demolevyjä ja -videoita sekä viikottaisia WebTV-lähetyksiä, joissa on esiintynyt yli 170 yhtyettä. Hankkeeseen on aktiivisesti osallistunut satoja nuoria, joilla on ollut luontainen halu toimia projektissa ja taitoa hyödyntää nykytekniikkaa. Eurooppalaista ulottuvuutta on tuonut European Youth Observatory (EYO) -verkosto sekä kontaktit Kölnin Medienzentrumiin, puolalaisen Lodz:n kaupungin nuorisotyöorganisaatioon ja tukholmalaiseen Modern Soul Academyyn.
POP-areena hanke jakaantuu kolmeen vaiheeseen - nuorten harrastusmahdollisuuksien edistämiseen, liiketoimintaedellytysten parantamiseen ja pysyvän yhteistyöelimen perustamiseen koordinoimaan yhteistyötä. Ensimmäinen vaihe on päättymässä elokuussa 2006. Brändi ja toimintapa tulevat jäämään, ja hanketta on tarkoitus laajentaa vuoden 2006 aikana yhteistyössä ICT Turku Oy:n kanssa.
Tilaisuudessa puhuneen Aleksi Randellin mielestä Euroopan kulttuuripääkaupungiksi pyrkivällä Turulla on painavat perusteet turvata mahdollisimman myönteinen kehitys kulttuurialoilla. Kaupungin organisaatiossa nuorisoasiainkeskus ja ICT Turku Oy ovat yhteistyöllään tarttuneet luovuuden asettamiin haasteisiin ja se näkyy juuri So Called Plan -yhtyeen menestyksen kohdalla. "Yhtyeen esikoislevy on monien tekijöiden summa. Sisällöllisesti ja taiteellisesti tämä tuote pohjautuu yhtyeen jäsenten tekemään työhön ja luomisvoimaan. Väylänä julkisuuteen on toiminut POP-areena -hanke. Tuotantoketjun ideasta kulttuurituotteeksi, konkreettisemmin sanottuna treenikämpiltä soittolistoille kruunaa levy-yhtiö Hype Recordsin panostukset yhtyeeseen. Nyt käsillä olevaan hetkeen kiteytyy siis vahvasti harrastus ja liiketoiminta sekä julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö", Randell kertoo.
WWW.POPARENA.NET
|