![]() |
![]() |
| 29.5.2009 | |
|
Teksti: Sami Blomberg
Kulttuuriyhdistys Zondag teki kyllä yhden vuoden hienoimmista turkulaisista kulttuuriteoista esittämällä Petri Hagernin ohjaaman Aldebaran rising -elokuvan Turun Klubilla 22.4. Kyseessä on audiovisuaalinen teos, johon arvostettu post rock -yhtye Magyar Posse soittaa musiikin elokuvaan livenä. Tätä elokuvan ja konsertin rajaa hämärtävää teosta ei ole esitetty montaa kertaa vielä, joten kyseessä oli erittäin harvinaista herkkua: Turussakaan tätä ei ole aiemmin esitetty.
Dj:n levylaukusta löytynyt Foals veteli viimeisiään ja savu täytti salin. Elokuva sai alkunsa kuten jokaisen elämä, sydämenlyönnein. Tunnelma oli jännittynyt ja odottava. Yhtye asteli lavalle sydämenlyöntien aikana. Valoa alkoi ilmestyä kankaalle ja pian pystyi hahmottamaan muotoja kuten puolikuun, jonka myöhemmin huomasin symboloineen raskautta.
Matka tajuntaan ja sen tuolle puolen sai alkaa. Toisaalta kyseessä saattoi olla myös tulkinta ihmiselämästä. Elokuvassa ei ole mitään helposti lähestyttävää juonta, joten se ei kyllä sovellu miksikään perjantai-illan mukavaksi ajanvietteeksi. Tunnelmat vaihtelevat aika paljon ja kuvat, mitä kankaalta näet, ovat hyvin tulkinnanvaraisia ja symbolisia. Luultavasti elokuvalla ei olekaan sitä yhtä ainoaa oikeaa tapaa ymmärtää sen sielunmaisemaa. Pikemminkin elokuvan tulkinta jää katsojan mielen tehtäväksi.
Kokonaisuutena elokuva oli hyvin vangitseva. Mielestäni tapa, jolla tätä esitetään, on vallan mainio. Aiemmin en ole vastaavaan esitystapaan törmännyt. Täytyy kyllä sanoa, että tämä vei elokuvan katselun aivan uudelle tasolle.
Kuten jo aiemminkin tuli mainittua, elokuva on kaikkea muuta kuin selkeä. Kyseessä on hyvin taiteellinen teos, jossa mennään pintaa syvemmälle. Suosittelen tätä kyllä lämpimästi kaikille, ketkä haluavat kokea kokonaisvaltaisen audiovisuaalisen teoksen. Jos et tällä kertaa tätä kokenut, niin tulevaisuudessa kannattaa tarttua tilaisuuteen heti, kun siihen mahdollisuus aukeaa.
|