Unikankare - teatteri&tanssi navigaatio
24.2.2009
Teksti: Sami BlombergKuva: Terike Haapoja


NYT ON SYYTÄ JUHLAAN

Samuli Putro: Elämä on juhla (Erikoispainos) (Warner Music)

Zen Cafén nokkamiehenä tunnettu Samuli Putro kyllästyi kitararockiin pari vuotta sitten ja nyt ensimmäisen kokopitkän soololevyn (aiemmin hän on julkaissut yhden vinyyli-ep:n soolona) koittaessa hän on siirtynyt folkahtavampiin tunnelmiin. Putron soolo lähti liikkeelle hieman vahingossa, kun hän valmisteli musiikkia teatteriesitystä varten. YUP:n Jarkko Martikaisesta tuli se lopullinen asioita eteenpäin vievä voima. Hän näki, että nämä kappaleet tulisi saattaa levylle asti ja niinpä hänestä tulikin levyn tuottaja. Hän sai Putron löytämään jo hyviin kappaleisiinsa jotain mikä tekee niistä loistavia. Siinä hän on onnistunutkin vallan mainiosti, sillä albumilla ei varsinaisia heikkoja lenkkejä tunnu olevan.

Saaristoon erakoitunut Putro pohdiskelee levyllään hyvin tyypillisiä asioita, jotka saattaa askarruttaa juuri sinuakin parhaillaan. Levy on mielestäni osittain hyvin henkilökohtainen sekä intiimi. Sanoituksista löytyy suoria viittauksia Putron omaan elämään sekä telakalla olevaan Zen Café -orkesteriin. Intiimin tyylikkään tunnelman levylle luo sen akustisuus ja koko levy onkin äänitetty täysin ilman vahvistimia.

Albumi alkaa kolmella loistokkaalla esityksellä. Mitäpä jos kuvaa ihmisten ikuista jossittelua ja eri pelkoja. "Mitäpä jos sä pelkäät turhaan ja elämä tapahtuu sillä aikaa" - tämä lause kiteyttää kappaleen sanoman hyvin. Helismaa-kappaleessa Putro pureutuu raihnaisesti laulaen suomalaiseen mielenmaisemaan, jonka me kaikki niin hyvin tunnemme. Se maisema on osin synkkä, mutta silti siinä on jotain selittämätöntä kauneutta, minkä vain suomalainen ymmärtää. Kolmantena soiva Tuhkaa korulippaassa kertoo elämän jokaisen hetken kauneudesta ja kuinka sitä pitäisi vaalia. Kuten näissä edellä mainituissa kappaleissa niin myös kautta linjan levyllä kuullaan Ahti Marja-Ahon sävykkäitä jousisovituksia, jotka tuovat syvyyttä Putron lauluihin.

Levyltä löytyy myös erittäin veikeitä, hyvin letkeästi svengaavia kappaleita, kuten lapsen syntymästä kertova Yksi ruma ja kaksi kaunista sekä naisen juomista käsittelevä Älä huuda mulle. Kolmen ensimmäisen kappaleen lisäksi tämän erikoispainoksen huippuhetkiä ovat levyn lopusta löytyvät neljä bonuskappaletta. Näistä esiin nousee vain ihmisäänin toteutettu Uskon että, joka ottaa kantaa lähinnä… no, kaikkeen mitä voi vain mieleen juolahtaa. Ehdoton kruunu kuitenkin on ensimmäiseksi single-julkaisuksi päätynyt nimikkokappale Elämä on juhla. Kappaleessa draaman kaari kulkee tyylikkäästi ja sovitus on vallan mainio, kun kappale alussa rakentuu pala palalta kauniiksi kokonaisuudeksi.

Elämä on juhla -albumi on koskettava ja eheä kokonaisuus. Samuli Putron sanoitukset ovat oivaltavia sekä syvällisiä. Sävellykset puolestaan ovat hyvin yksinkertaisia, mutta erittäin loisteliaita. Tämä soolodebyytti täytti kaikki odotukset ja taisi itse asiassa ylittää ne vielä komeasti. Siispä ei muuta kuin täytyy nostaa hattua ja antaa täydet pisteet herra Putrolle. Nyt on syytä juhlaan.

Pisteitä: 5/5

alanavigaatio