![]() |
![]() |
| 23.1.2009 | |
|
Teksti: Sami Blomberg
Kotipaikka: Turku
Yakuzi Pato sai alkunsa vuonna 2006 Janin ja Laurin halusta soitella yhdessä. Tarkoituksena oli luoda hienoa tunnelmallista äänimaisemaa. Alkuaikoina musiikki oli maalailevampaa, mutta se kävi aikanaan tylsäksi. Rockissa olevat juuret toi musiikin nykyiseen rytmikkäämpään muotoonsa. Instrumentaalisuus oli myös tietoinen valinta heille, se yksinkertaisesti tuntui heille sopivalta vaihtoehdolta. Jan ja Lauri aloittivat duona, mutta jo seuraavana vuonna mukaan liittyi nykyään Zoom FM-radiokanavalta tuttu Markku, joka toi djemben Yakuzi Paton musiikkiin. Aikamoisena sananiekkana hän toi mukanaan myös hyvät välispiikit, jotka eivät sujuneet duolta. Juhan liittyminen yhtyeeseen tapahtui vahingossa. Ensimmäisellä EP:llä Lauri soitti kontrabassoa, mutta hän ei ollut tyytyväinen lopputulokseen, joten hän otti puhelun Juhalle, joka liittyi yhtyeeseen vuonna 2008 EP:n äänitysten jälkeen. Juha oli ennestään tuttu Laurille Stanley-yhtyeestä jossa molemmat miehet musisoivat.
Yhtyeen nimestä sen verran, että se tarkoittaa "poreallasankkaa". Se syntyi sattumalta Janin pyöritellessä eri sanoja tietämättä niiden merkitystä. Yakuzi on muunnelma englannin kielen sanasta jacuzzi, joka tarkoittaa poreallasta ja pato on espanjankielinen sana, joka tarkoittaa ankkaa. Heidän omakustannedebyytti- EP:nsä Extra Fyllning alkaa Kumikäki-nimisellä teoksella, joten yhtyeen nimi taisi olla kohtalon valinta.
Bändi on tyytyväinen ensimmäisen EP:n kappalemateriaaliin, mutta äänenlaatuun he ovat pettyneitä. Mainoslauseena on toiminutkin "näyttää paremmalta miltä kuulostaa". Tämä lause johtuu myös siitä, että Elli Vuorinen on suunnitellut EP:lle hienot kannet. Tällä hetkellä yhtye on työstämässä ensimmäistä pitkäsoittoaan, joka on saanut nokkelan nimen Kitarankieliset uutiset. Albumi on tällä hetkellä esituotantovaiheessa ja luultavasti levy saadaan pihalle ensi syksynä. Yhtyeen kitaristi Janin perustama Rocktoimisto Pääruoka aloittaa lähiaikoina pienlevy-yhtiö toiminnan ja toimii näin albumin julkaisijana. Yhtye toivoo pääsevänsä isommille festivaaleille ja keikoille Turun lisäksi muualle Suomeen uuden levyn ilmestymisen myötä. Tosin he todennäköisesti pyrkivät Karjaalla järjestettävälle Faces-etnofestivaalille jo tänä kesänä vaikka eivät saisi levyä valmiiksi vielä kesäksi.
Tulevalta keikalta Klubin Illassa he odottavat täyttä tupaa sekä sitä että Petri puuttuu. Janin mukaan kaikki tulee menemään oikein hyvin kunhan tämä mystinen hahmo ei ilmaannu keikalle. Yakuzi Patolla on siis kappale jonka nimi on Petri puuttuu ja se on hyvin suosittu yleisön keskuudessa. Joten kysynkin, että missä Petri on? Jan vastaa lyhyesti: "Viimeksi hänet on nähty Eskimon kanssa."
Viimeisenä kysymyksenä kysäisen, mitä levyjä herrat ovat viimeksi ostaneet. Jan ilmoittaa ostaneensa neljä levyä kerralla: Bad brains: Build a nation, Bad brains: I & I survived, My bloody Valentine: Loveless ja Raappana: Päivä on nuori. Lauri ei meinaa muistaa minkä levyn hän on viimeksi hankkinut, mutta hetken mp3-soitinta tutkailtuaan hän muistelee sen olleen Radioheadin Amnesiac.
Haastattelun päättyessä otimme pari kuvaa ja koitimme löytää Petrin, mutta kuten kuvasta näkee Petri puuttuu...
|