Unikankare - kulttuurimedia navigaatio
20.4.2010
Teksti: Sini JokinenKuvat: Anneli Perkiö


OIKEAAN AIKAAN TURUN LINNASSA

Petrus Kalmin almanakka vuodelta 1735.Aika on koskettanut ihmisiä läpi vuosisatojen. Päiviemme rytmi määräytyy kellojen ja kalenterin mukaan. Ajalla on aina ollut suuri merkitys ihmisille, mutta sitä on mitattu hyvin erilaisin tavoin. Millaista olisi elää aurinkokellon tai tiimalasin mukaan? Millaisia olivat ensimmäiset rannekellot?

Turun museokeskuksen näyttely Oikeaan aikaan tutkii ajan määrettä useista näkökulmista. Näyttelyssä pääsee uppoutumaan esimerkkien ja esineiden kautta eri aikojen käsityksiin ja uskomuksiin ajasta ja sen kulusta. Esimerkiksi luonnonkansojen syklinen aikakäsitys seurasi luonnonvuoden kulkua. Kaupungistumisen ja kirkollisen hallinnon aikana käsitys ajasta muuttui lineaariseksi. Näyttely on esillä Turun linnan Voudinsalissa 16.4.- 1.5.2010. Näyttelyn on koonnut Solveig Sjöberg-Pietarinen, jonka taustalla on kansantieteilijän perustutkinto.

Näyttelyä pystyttäessä pohdittiin ihmisten suhtautumista aikaan. Alkuperäiset ajatukset näyttelystä olivat erilaiset kuin lopputulos: "Ongelmana oli se, että aika on aivan liian suuri käsite yhdelle ihmiselle. Ideoita oli liikaa, ne kaikki eivät olisi millään mahtuneet linnaan", kertoo Sjöberg-Pietarinen. Näyttelystä päätettiinkin rajata pois ajan fysikaaliset määritelmät, kuten valovuodet ja Einsteinin teoriat. "Ne eivät sovi humanistille", Sjöberg-Pietarinen toteaa humoristiseen sävyyn.

Mekaaninen kello keksittiin 1000-luvun alkupuolella ja keskiajalla sen käyttö levisi Eurooppaan. Turun linnan Voudinsali täyttyy näistä mitä ihmeellisimmistä ja kauneimmista kelloista. Esillä on niin rokokoo-, tupa- kuin käkikellokin.

Turun kaupungin vanha Neiti Aika -laitteisto on rekonstruoitu näyttelyä varten.Ruotsin suurvaltakaudella oikean ajan mittarina toimivat almanakat. Näyttelyssä onkin esillä ensimmäinen suomenkielinen almanakka vuodelta 1705. Esillä ovat myös esimerkiksi Turun linnan vankilasaarnaaja Adolf Lindmanin (1821-1874) almanakka sekä kuuluisan tiedemiehen Petrus Kalmin almanakka vuodelta 1735, jolloin hän opiskeli Turun yliopistossa. Almanakan merkinnät ovat latinaksi ja ruotsiksi.

Voudinsalissa nähdään myös jotakin paikallista. Esillä on alun perin vuodesta 1939 Turun kaupungin puhelinkellona toiminut Neiti Aika, joka koostuu vanhasta kellosta sekä puhuvasta laitteistosta. Puhuvan laitteiston ääni on naantalilaisen Sirkka Osmalan. Neiti Ajan pääkello ohjasi Turun julkisia kelloja. Laitteisto on luultavasti rakennettu Saksassa vuonna 1967. Kellomestarit Anders Järvenpää sekä Pekka Lainio rekonstruoivat Neiti Ajan näyttelyä varten.

Näyttelyä on ollut toteuttamassa mukana useita yhteistyökumppaneita, muun muassa Suomen kansallismuseo ja Suomen kellomuseo.


KALENTERI

alanavigaatio