 |
 |
| 9.6.2010 | |
Teksti: Sini Jokinen
Peilit särjetty
Odotukset petetty
Nouskaa ja nostakaa kätenne
Monet mielikuvat muuttuvat ja ennakkoluulot rikkoutuvat, kun Vähän kunnioitusta -elokuva tuo valkokankaalle kehitysvammaisia nuoria aikuisia, jotka kokevat niin alkoholimyrkytyksen kuin rakkaudenkin. Kaikki kehitysvammaiset eivät ole iloisia ja ujoja, suojassa maailman vaaroilta. He ovat tavallisia ihmisiä, aivan kuten kaikki muutkin. Tällaista elokuvaa ei ole Suomessa aiemmin tehty, eikä juuri muuallakaan maailmassa.
Siiri saa työpaikan ja tutustuu Santeriin (Asko Vaarala). Nuoripari ihastuu, mutta ympäristön paineet kasautuvat parin päälle, sillä Santeri ei ole kehitysvammainen.
Elokuva synnyttää monia ajatuksia. Tarinaa seuratessa katsoja käy läpi koko tunteiden kirjon aina ilosta ja sympatian tunteesta ahdistukseen ja suruun. Elokuva on varmasti kannustava sekä kehitysvammaisille että heidän läheisilleen. Siirin tarina on rohkaiseva esimerkki kehitysvammaisen itsenäistymisestä ja esimerkiksi työn teosta.
Matka ideoinnista valkokankaalle
Elokuvan tuotantoprosessi kesti viisi vuotta. Idea elokuvasta, joka kertoo kehitysvammaisten elämästä, syntyi Kehitysvammaliiton tiedotuspäällikkö Anne Puhakalla. Vuonna 2005 tuotantoryhmä alkoi kehittää fiktiivistä tarinaa idean ympärille. Yli 20 kehitysvammaista osallistui elokuvan käsikirjoittamiseen työpajalla, jota johti käsikirjoittaja Leena Virtanen. Työpajan loppusuoralla Sami Helle ja Sirkka Leikola kertoivat olevansa kiinnostuneita tarinan kehittämisestä eteenpäin. Käsikirjoituksen valmistuminen kesti neljä vuotta.
Näyttelijöiden valikoinnin jälkeen alkoi lähes vuoden kestävä koulutus- ja harjoittelujakso. Tämän jakson aikana lähes kaikki elokuvan kohtaukset harjoiteltiin valmiiksi ennen kuvausten alkua. Elokuvan kehitysvammaisten näyttelijöiden koulutuksesta vastasi Inkeri Kivimäki. Myöhemmin mukaan tulivat myös elokuvassa esiintyvät ammattinäyttelijät, mm. Kari-Pekka Toivonen, Asko Vaarala ja Elena Leeve. Elokuvan kuvaukset alkoivat toukokuussa 2009. Ensi-ilta on 11.6.2010.
Haastattelussa Sami Helle
Näyttelijä Sami Helle (Sauli) on ollut alusti asti mukana elokuvan tekemisessä ja ideoinnissa. Helle kertoo, että käsikirjoitustyöpajassa jokainen teki ideoita aina ensi kerralle. Kaikki elokuvan hahmot ovat elävästä elämästä. "Mielenkiintoista nähdä, miten kehitysvammaiset otetaan vastaan", Helle pohtii.
Helle kertoo jännittäneensä sitä, miten ammattinäyttelijät tulevat toimeen heidän kanssaan. Mukana on kuitenkin "mahtava työryhmä, vaikka aluksi jännittikin", Helle kertoo. Monet elokuvan näyttelijöistä ovat kehitysvammaisia. Suskin hahmo on kuitenkin niin raskas ja vaikea, että hänen rooliinsa valittiin ammattinäyttelijä.
Outi Kero tuli mukaan elokuvaan vuonna 2004. Hänen taustallaan on pitkä kokemus näyttelemisestä ja hän on ollut ennenkin pääroolissa. Kero on näytellyt mm. Helsingissä. Siviilielämässään 22-vuotias Kero on valmistunut äskettäin ammattikoulusta toimitilan huoltajaksi.
Kiire olla jotakin
Olette vahvoja noin
(Elokuvan lopputeksteissäkin esiintyvän kappaleen sanoitukset: Happoradio - Olette kauniita)
Vähän kunnioitusta -elokuvan ensi-ilta 11.6.2010.
|
TOINEN NÄKÖKULMA ELÄMÄÄN
Elokuva kertoo kehitysvammaisesta Siiristä (Outi Kero), jota polttaa halu itsenäistyä. Siiri muuttaa isänsä luota asuntolaan, jossa hän tutustuu Suskiin (Elena Leeve). Yhdessä tytöt pitävät hauskaa, shoppailevat ja bailaavat. Meno yltyy kuitenkin jo liian rankaksi, kun Suski joutuu alkoholimyrkytyksen vuoksi sairaalaan. Mitä muita salaisuuksia Suskilla on takanaan?
Käsikirjoituksen edetessä myös näyttelijöiden etsintä tuli ajankohtaiseksi. Elokuvaa varten järjestettiin koekuvaukset, johon osallistui lähes sata näyttelemisestä kiinnostunutta kehitysvammaista henkilöä. Koekuvauksista löytyivät elokuvan päähenkilöt, muun muassa espoolainen Outi Kero, joka näyttelee Siiriä.
Hellen mukaan kehitysvammaisten elämä sisältää paljon tabuja: "Ihmiset eivät tiedä kehitysvammaisten arkielämästä. Ei kehitysvammaisten huumeongelmista ja rikoksista puhuta, hyssytellään vaan." Elokuvan aiheeksi valittiin seksuaalisuus ja teemat on kärjistetty tahallisesti. Tarinan loppu on kuitenkin Hellen mukaan onnellinen.
